Käytössä ne kengät kuluu

Tämä blogi on nyt elänyt reilun vuoden verran ja jotain on elämässäni tämän vuoden aikana muuttunut. Viime vuoden alkukesän aikoihin tunnustin varovaisesti käyneeni "lenkillä". Siis lähinnä kävelemässä, aluksi, mutta sitten se suuri julkinen tunnustus, että lenkilläni olin jopa alkanut hiukan "juosta".

En edelleenkään millään pysty sanomaan, että lenkkeilystä jotenkin erityisesti pitäisin, tai että sitä edes juoksemiseksi voisi kutsua, mutta nykyään on hetkiä, jolloin lenkille tekee jopa ihan mieli.
!!??
Siis sille polulle tekee ihan mieli, ja ihan jopa juoksemaan? Kukapa olisi uskonut (ja jo toisen kerran voin yhden kuukauden sisään toisestakin asiasta itsekin todeta, että ei kukaan!).

En minä edelleenkään mitään kunnon lenkkeilyä voi sanoa harrastavani. Juoksen juuri sen verran kun mieli tekee tai huvittaa, tai jollei huvita, niin sitten kävellään. Mutta silti. En ikinäikinä! olisi uskonut moista tapahtuvan. Minä, vapaaehtoisesti ja joskus jopa mielelläni, lenkillä juoksemassa.

Touko- ja kesäkuun alun kiireiden keskelläkin ehdin pari kertaa käydä siellä polulla tuulettumassa, ja nytkin voisin oikeastaan ihan mieluusti mennä.
Paitsi että kesäkuun puolessavälissä kuitenkin kävi näin:

Lenkkeile tässä nyt sitten.
Yhden kerran kävin lenkillä hätävaralenkkareillani, mutta mietin kahdesti menenkö toiste. Sain mokomista varpaisiini niin mukavat rakot, että kovilla kengillä tanssimisesta piti pitää reilun viikon tauko, jotta varmasti ehtisivät parantua ennen tiivaria ja keikkoja. Hmph.

Toinenkin hyvin huolestuttava ilmiö huutaa vasten kasvojani tätä nykyä joka kerta, kun laitan irkkutossujani jalkoihini:

Aaargh! Ne hajoo! Ompeleet irtoo! Ei noin saa tehdä!
Tästä tapauksesta saattaa muodostua ihan oikea ongelma. Ensi viikonloppuna tiivari. Keikat 3.7. ja 12.7. Toinen hmph.