Se ihme lenkkipolulla!

Oma mettälenkkipolkuni. Noin 2km mittainen.

Ja eilen, 19.12.2013,  
minä juoksin sen läpi kokonaan, yhtäjaksoisesti, kertaakaan välillä pysähtymättä!

En edes lopettanut yhteen kierrokseen, vaan juoksin lenkin ympäri peräti kahdesti. Jopa sen ikuisesti jatkuvan ylämäen selätin juosten, kahdesti. Jos mukaan lasketaan vielä alkuverryttelykierroksen kävelyn välissä tehdyt 3-4 pätkää juosten, voin sanoa juosseeni eilen varmaan lähes viisi kilometriä.
Minä!?
Never in my wildest dreams!!

Ihmeen lisäihme oli siinä, että kahden kierroksen jälkeen kun päätin lopettaa, minun ei oikeastaan olisi tarvinnut lopettaa ihan vielä. Tuntui, että jonkun matkaa olisin vielä jaksanut. En varmasti koko lenkkiä kolmatta kertaa, mutta jonkun verran kuitenkin. Huimaa! Pidin kuitenkin järkevämpänä olla riehumatta liikoja ja lopetin ja pysähtyessäni se shokkitila etureisissä oli aika oli hupaisa tunne. Hetken tuntui, että juoksun jatkaminen olisi ollut helpompaa kuin pelkkä kävely tai edes seisominen!

Edelleen voi tietysti olla montaa mieltä siitä, onko jolkutteluni juoksemista, mutta omassa tahtilajissani se sitä ehdottomasti oli. Sainhan edellä kulkeneet sauvakävelijät ja koirien kävelyttäjät kiinni ja ohitettua ja selän takana pidettyä.

Ihan helpolla en voi tätä uskoa itsekään. Se kesän alun valitusten määrä juoksuvihastani, jatkuvasti kesken jääneet lihaskuntojutut ja todella satunnaiset "lenkkeilyt". Säännöllisestä juoksukoulusta tietoakaan.

Mäki, Joka Ei Ikinä Lopu.  Mäki, Joka Jatkuu Ikuisesti.
Kun joskus kesän alussa tavallaan "aloitin lenkkeilyni" ja kehuin ekan kerran kävelylenkillä jopa hiukan juosseeni, tuon mäen alla mäen jatkumista katsellessani leikittelin ajatuksella, että mahtaisinko jaksaa lenkkeillä kesän aikana niin tunnollisesti, että loppusyksyllä joskus saisin koko lenkin juostua. Moista hulluutta ei tietenkään voinut edes ajatella sanovansa ääneen. Yhtään en moiseen mahdollisuuteen uskonut enkä tunnollisesti lenkkeillä jaksanutkaan, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin tarpeeksi. Yllättävän paljon ja puolihuomaamatta voi siis tapahtua n. seitsemässä kuukaudessa. Jopa ihmeitä.

Entä näkyykö tämä saavutus sitten missä? En oikein usko että yhtään missään. Jotenkin en saa itseäni uskomaan, että rauhallinen hölkkäily vastaisi irkkutanssin tarpeisiini. Hölkkääminen on jotain pitkän matkan kestävyyttä, irkkutanssi sen sijaan vaatii sellaista hetken räjähtävää jaksamista sen reilun minuutin verran vetää täysillä.

Ja onko tämä lenkin jälkeinen liikuntakyvyttömyys muka jotenkin hyödyllistä? Jo eilen illalla sattui pehvaan ja sattui takareisiin ja sattui etureisiin ja varpaisiinkin tuli rakot toisista kuin totutuista lenkkareista. Pelkkä venyttelykin oli illalla vaikeaa, mutta venyttelin silti, samalla lailla etureisiä ja takareisiä ja pehvaa kuin tanssinkin jälkeen, mutta tuntuu ettei mitään hyötyä siitä. Miten juoksemisen jälkeen oikein pitäisi venytellä, ettei olisi näin raato seuraavia päiviä?

En siis edelleenkään ole mitenkään erityisen vakuuttunut tästä lenkkeilystä. Ja on se edelleenkin aika lailla tylsää. Eilen sitä jaksoi testimielessä, että miten pitkälle jaksaisin, mutta että säännöllisesti. Hmm....

Tästäkin huolimatta, hyvät ystävät. Jatkossa jos satunnaisesti mainitsen jotain lenkkeilystäni, hyvinkin todennäköisesti puhun edelleen kävelylenkistä. Tai pyörälenkistä. Mutta jatkossa saattaa kyseessä sittenkin olla myös juoksulenkki!

Tuuliajotunnelmia ja ikävää

Vuoden viimeiset keikat suoritettu (tai ainakin melkein, muutama ihana reipas jaksaa vielä hoitaa yhden pikakeikkahälytyksen) ja vuoden viimeiset treenit käsillä. Maanantaina vapaavuorolla "treenatessani" tajusin kaksi asiaa:

1) Kisat ovat mitä parhain motivaattori ja ohjenuora. On askeleet joita treenata. On selkeä syy ja tavoite ja päämäärä miksi treenata.

Hiukan meni maanantai ihmetellessä, että mitähän sitä tässä nyt oikein treenaisi. Seuraavista mahdollisista kisoistakaan ei mitään tietoa eikä varmuutta. Tämän syksyn askeleita kun on tahkonut yhä uudestaan ja uudestaan aina niitä samoja, niin ei hurjasti huvittanut jatkaa taas samojen askelten kanssa. Ne muutamat muut erit askeleet, joita joskus on ehkä osannut on autuaasti unholassa, kun niitä ei ole aikoihin kertaillut.
Bummer.
Onneksi sentään maanantaina paikalla oli edistyneempiä tanssijoita omien askeltensa kanssa, oli kiva kokeilla jotain itselle uutta, vaikkei oma taitotaso sinne asti vielä riitäkään.

2) Niin kamalan hukassa ja niin järjettömän iso ikävä, kun Turussa ei nyt omaa tanssikoulua enää ole.

Yllättävän, mielettömän vaikeaa oli saada itseään tekemään jotain muka systemaattista treeniä ilman etevää ohjausta. Kaipasin niin kovasti vanhoja ohjaajiani sanomaan mitä tehdä ja miten tehdä. Maanantain treeni menikin sitten pitkälti jonkun verran vanhojen askelten kanssa ja jotain tekniikan kanssa onnetonta räpistellessä.

Niin no, se hornpipe. Siinä mulla kyllä riittää tekemistä. Sekin tuli taas kovin tuskallisen selväksi maanantaina.

Miksi tanssiminen ei riitä?

Luvassa piiiitkäääää avautumista irkkutanssin nyrjähtäneistä puolista. 
Sinua on varoitettu!

Sionnach on jo tahollaan (3.12.2013) puhunut kisaceilijoukkueemme uudesta sanoisinko "haasteesta". Lyhyesti: palaamme takaisin elokuun tilanteeseen. Irlantilainen opettajamme haluaa meille Suomen ceilijoukkueilleen samanlaiset puvut, jotta näyttäisimme koululta, siis saman koulun tanssijoilta. Ok, täysin ymmärrettävää, sopii. Sen sijaan hän myös haluaa, että asut tilataan joltain hänen venäläiseltä tutultaan hintaan noin 250 euroa. Siis minun oletetaan sitoutuvan maksamaan 250 euroa yhdestä mekosta, mm.
- jota parhaassa/pahimmassa tapauksessa pääsen käyttämään vain kerran.
- josta ei ole mitään varmuutta, että se sopii päälleni, koska sitä ei mitä ilmeisimmin pääse sovittamaan tekemisen aikana.
- josta ei ole edes taetta, että se varmuudella ehtii minulle ajoissa (pääsiäinen 2014).
- johon ilmeisesti 250 euron päälle tulee vielä tullimaksut ja EU:n ulkopuolisten ostosten 24%:n ALVt.
- josta en ehkä edes pidä (16-19 ihmistä, 16-19 mielipidettä. Yksi ehdotus on mm. kuulemma ollut turkoosi-kulta, varjelkoon!!)

Juu ei. Ei sovi. Minä en todellakaan halua sitoutua maksamaan 250 euroa tai enemmänkin jollekulle tuntemattomalle tietämättä edes mitä vastineeksi saan, ja/tai jos/koska saan. Siitäkään huolimatta, että hinnan kehutaan olevan halpa verrattuna siihen, mitä yleensä irkkumekot maksavat.
Ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se joka maksaa...?

Keskustelu käy kuulemma kuumana Facebookin puolella. Enpä tiedä, koska siellä en ole. Meille facebookittomille on kerrottu puheen kulkeneen mahdollisen asun väreissä ja malleissa ja missä se tulisi teettää. Osa haluaisi teettää puvun Suomessa, koska silloin sitä pääsisi sovittamaan valmistuksen aikana. Osa haluaisi teettää puvun venäläisellä, koska hän on tehnyt irkkutanssiasuja aiemminkin.

Minä haluan tarpeeksi yksinkertaisen mallin, kauniin simppelin puvun, ilman liikoja koristeluja, ja että sille löytyy tekijä Suomesta. Minusta on älytöntä lähetellä mittoja Venäjälle ja sitten vaan toivoa kovasti, että puvusta tulee sopiva, vaikken sitä pääse sovittamaan ja että se tulee minulle myös ajoissa, vaikka ompelijan on tehtävä 16-19 samanlaista pääsiäiseen mennessä (riippuen siitä, haluavatko varamiehemme pistää rahaa mekkoon, jota eivät ehkä pääse edes käyttämään. Itse en haluaisi). Eli noin mekko viikossa.

Pohjoismaissa on vuodesta 2001 alkaen järjestetty Nordic Feis, pohjoismaiden irlantilaisen tanssin kilpailut. Nämä kisat eivät ole olleet viralliset CLRG-kisat, vaan ne on järjestetty CLRG:n erityisluvalla ja avulla, CLRG on mm. järjestänyt kisoihin tuomarit ja muusikot. Pari vuotta sitten tuli viesti, että Pohjoismaiden alkaisi olla syytä "getting serious", ryhtyä toimimaan tosissaan. Tämä tarkoitti, että erikoisluvan ajat alkavat olla ohi, olisi syytä mm. virallisesti liittyä CLRG:hen ja hankkia virallisia omia TCRG-opettajia.

Minun mielestäni, jos haluamme tuoda irlantilaista tanssia ja tanssikulttuuria Pohjoismaihin, niin yksi osa-alue siitä (valitettavasti...) on nämä asut. Jonkun täytyy olla pioneeri. Jonkun täytyy olla se ensimmäinen, joka tilaa ja tekee täällä irkkutanssiasuja. Miksi ei siis nyt meidän kaksi kisajoukkuettamme kolmessa kaupungissa? Jos jokaisesta kaupungista löytyisi joku tekijä, olisi rattaat ns. laitettu liikkeelle. Seuraaville tie olisi jo ehkä helpompi. Olkoonkin, että ensimmäiset asut sitten olisivat hieman yksinkertaisempia. Olen myös miettinyt, että en voi uskoa, että olisi kauhean huonoa, jos joku uskaltaisi osoittaa, että liioittelu asuissa ei ole se ainoa vaihtoehto. Että vähempikin blingi olisi ihan ok. Krakovassa oli tästä kauniita esimerkkejä.

Niin, tämä asujen malli ja ulkonäkö. Olen jo aiemmin päivitellyt tätä (27.8.2013). Kirkkaita värejä, koristeita, strasseja, paljetteja. (Krakovassa muotia näytti olevan mm. pehvan päällä keikkuva rusetti (yäk!), ja valehtelematta siellä oli yksi hopeahelma, jota varten jopa minä, joka en ikinä käytä aurinkolaseja, kaipasin sellaisia, koska helma häikäisi niin että silmiin sattui. Mikä sen tarkoitus oli? Hämätä tuomareita niin, että he eivät häikäisyltä näe miten huonosti askeleet menevät??)

Olen kuullut väitettävän, että "erotumme negatiivisesti", jos kisa-asumme on liian yksinkertainen, jos siinä ei ole tarpeeksi blingiä. En voi sille mitään, mutta epäileväinen mieleni nakuttaa päässäni että oikeastiko? Kuka näin on sanonut? Onko se kuultu tuomareilta itseltään? Vai olisiko tuo lausahdus ehkä sittenkin niiltä tanssijoilta ja tanssijoiden vanhemmilta, jotka pistävät niitä satoja ja taas satoja euroja ja dollareita niihin kisa-asuihin, ja noloina koittavat sitten selittää jotain puolustuksekseen tälle älyttömyydelle. Jospa moisilla kommenteilla vain haetaan oikeutusta. Sitäpaitsi, eipä varmaan voisi paljon simppelimpi puku olla, kuin mitä oli Tre-Hki joukkueen asu Krakovassa. Pelkkää mustaa, vähän strasseja kaula-aukossa. Sijoitus kahdeksas 15:stä. Eipä tainnut asujen yksinkertaisuus olla se pääasia. Meillä oli sentään oranssia ja enemmän strasseja, ja silti oltiin sijalla kymmenen! Siis jos asujen mukaan sijoituksia jaetaan, olemme ilmeisesti joutuneet oikeusmurhan uhriksi? Vai olisiko taito ja onnistunut suoritus sittenkin ollut se ratkaiseva tekijä?

Olisin aika lailla kiinnostunut saamaan eteeni esim. viisi tuomaria, ja jos näistä kolme tosissaan sanoo, että tanssijan sijoitukseen vaikuttaa tanssijan asu, eikä askeleet ja tekniikka riitä, niin sitten ehkä minunkin on se uskottava. Kisasäännöissä sanotaan, että tuomarin tehtävä asujen suhteen on laittaa arvostelulomakkeeseen ruksi, jos tanssijan asu on epäsopiva, siis esim. helma niin liian lyhyt että alusvaatteet vilkkuu. Ei muuta. Sen ei tulisi vaikuttaa arvosteluun ("Should an adjudicator deem a costume to be inappropriate [...] no marks are deducted from the dancer."). Ymmärrän kyllä, että se että säännöissä jotain lukee ei ole mikään varma tae mistään, mutta tanssituomarin tulisi mielestäni keskittyä siihen tanssiin, ei asuihin, tai sitten tuomari on huono ja ammattitaidoton. Siitäkin huolimatta, että myös tuomari on vain ihminen.

Joskus kuulee kisoista lausahduksia tyyliin "kunhan en ole viimeinen" tai "en sentään ollut viimeinen". Älkää ymmärtäkö minua väärin, kyllä minäkin mielelläni kisoissa menestyn. Olen aiemminkin jankuttanut tätä, mutta rehellisesti, edelleenkään en pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä tässä irkkutanssissa, olen mielestäni edelleen sitä ok-keskitasoa. Krakova meni osaltani hyvin. Etenkin trad.setin hopea oli mielestäni itseltäni huikea saavutus, sitä on vieläkin vaikea käsittää. (Tosin, viralliset tulokset eivät olekaan vielä tulleet, jotain tarkistuksia tekevät jo kolmatta viikkoa. Siis mikä maksaa?! Toimikaa!) Menestys on siis makeaa, mutta siltikään minua ei haittaa, jos tanssikilpailussa häviän tai vaikka jopa jäisin sille kammotulle viimeiselle sijalle, jos häviän paremmalle tanssijalle. Hän voi olla minua lahjakkaampi, tai on treenannut minua ahkerammin, tai onnistui siinä kisassa tekemään nappisuorituksen, ja silloin hän on voittonsa ansainnut. Mutta jos häviän tanssikilpailussa siksi, että minulla ei ole peruukkia, joka saa hyppyni näyttämään korkeammilta ja ilmavimmilta, tai minulla ei ole pukua, joka herättää tuomarin huomion tai josta hän pitää, niin silloin lajissa on vika.
Laji on kasvanut kieroon, kun enää ei keskitytä olennaiseen.

Syytän osaltaan kattojärjestöämme CLRG:tä, joka on antanut opettajille ja tuomareille lähinnä diktaattorien valtuudet ja jättänyt tanssijat heidän armoilleen, ilman oikeuksia. Tanssijat ovat täysin riippuvaisia opettajiensa oikuista. Tanssija ei esim. pääse kisaamaan, ellei opettaja häntä sinne ilmoita. En tietenkään tarkoita, että kaikki tai edes useat opettajat tätä saamaansa diktaattorin valtaa käyttäisivät väärin. Hyvä opettaja ei päästä oppilastaan kisaamaan, jollei tämä hänen mielestä ole siihen valmis. Joku saattaa kuitenkin kieltää kisaamisen vääristä syistä. Valtaansa väärin käyttävän opettajan koulussa opettaja ei ehkä päästä tanssijaa kisoihin, koska ei pidä tästä. Tai tämän vanhemmista. Tai kisa-asusta.
En missään nimessä sano oman opettajamme olevan tällainen. En tunne omaa opettajaamme niin hyvin, että tietäisin miten hän mahdollisesti reagoisi, jos tosissaan alamme tässä asu-asiassa vastaan hangoitella. Mutta tämän meidän asukeskustelun tiimoilla on sivulauseessa heitetty ilmaan myös lausahdus, että voimme toki koittaa kieltäytyä opettajamme ehdotuksesta, mutta hän voi sitten sanoa, että emme pääse kisoihin. Ja toistan, en todella tiedä enkä edes väitä, että oma opettajamme tämän tekisi. Mutta ilmaan tuo ajatus on heitetty, joten mieleen vaan tulee, että nytkö sitten painostetaan, että pitäisi kaikkeen kiltisti ja mukisematta suostua ihan vaan siitä pelosta, että kisaamista ei kielletä, vai?

Tanssijat ovat täysin riippuvaisia opettajastaan. Kisailmoittautumiset hoitaa (virallinen TCRG-)opettaja. Tanssija ei saa ilmoittaa itseään kisoihin (paitsi Nordic Feisissä, tähän asti, mikä onkin ollut tuon kisan yksi loistava plussa. Nordic feisiin ovat voineet osallistua myös tanssijat, joilla ei ole virallista TCRG-opettajaa). Meillä ei Suomessa ole virallisia TCRG-opettajia. Uutta opettajaa voi toki yrittää etsiä ja kysellä Irlannista, Briteistä, Manner-Euroopasta, mutta jos tanssija vaihtaa opettajaa/koulua, tanssija joutuu kuuden (6!) kuukauden karenssiin, jonka aikana hän ei saa kisata. Olen siis täysin riippuvainen omasta nykyisestä opettajastani. Jos haluan vaihtaa opettajaa, en pääse kisoihin. Jos teetän nyt puvun, ja haluan vaihtaa opettajaa kisojen jälkeen, en ehkä saa käyttää nykyistä pukua uuden opettajan alaisuudessa. Siis 250 euroa puvusta, jota pahimmassa tapauksessa pääsen käyttämään vain kerran. Paljon jossittelua, myönnän, mutta nuo kysymysmerkit ovat silti olemassa.
Tanssijoilla ei juuri ole oikeuksia, jos kohdalle osuu huono opettaja.

Minä haluan kisaamaan, haluan kovasti ja tosissaan. Minä en usko hetkeäkään, että meillä siellä suuria mahdollisuuksia olisi, mutta minä haluan Lontooseen aivan älyttömästi. Haluan päästä tanssimaan, kokeilemaan rajojani, kokemaan sen tunnelman. Minä en ole ikinä ollut mikään urheilija tai kisaaja missään lajissa. Tämä on minun once in a lifetime chance. En haluaisi tämän ainutlaatuisen tilaisuuteni valuvan reisille mistään syystä. Etenkään mistään näin typerästä syystä.
Siitäkin huolimatta - tämä tilanne on älytön. Älytön! En voi hyväksyä, että minun odotetaan sitovan tuollaisia summia johonkin noin epävarmaan, missä on noin paljon kysymysmerkkejä.

Haluan järkeä ja realismia tähän rakastamaani lajiin!!

Ja mitali sinulle, joka jaksoit tänne asti :).

Hei!? Kisat oli jo!

Mitämitä, miksi nyt kisojen jälkeen tarvitsee vielä katsella kisapainajaisia!?

Sionnach ja minä ollaan vielä hotellissa kasaamassa kisakamppeitamme, kisa-asun eri osat on levällään kaapissa ja sängyllä ja missä lie, ja Blackbirdiä pitäisi olla valmiina lavalla tanssimassa muistakseni aika tarkkaan 35 minsan kuluttua, ja matka kisapaikallekin veisi lähes saman verran. Mietittiin kuumeisesti, voisiko jostain saada autokyytiä...
Tarina ei kerro, kuinka kävi.

Näytöksenkin jälkeen on elämää

Näytöksestä lauantaina on vasta muutama päivä, ja mitä onkaan tehty?

- Sunnuntaina näytösporukan kanssa näytöksen jälkeisellä yhteisruokailulla.
- Maanantaina keikkatreenit 17:30-20.
- Tiistaina syyskokous ja pikkujoulut.

Luvassa vielä keikkatreenit perjantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja sitten vuoden viimeiset keikat keskiviikkona 4.12. ja torstaina 5.12. Jospa sitä sitten malttaisi vähän lomaillakin.

Paitsi että. Salivuoroja on vielä maanantaisin ja sunnuntaisin 16.12. asti.

Oletan, että luvassa on ainakin ceilitreenejä.
No rest for the wicked?

Euforiaa!!

Ohi on! Tehty! Done! Wuhuu!

Marraskuun kolme suurta suoritettu, ja nyt näytöksen jälkeinen olo on huikea! Ihan täpinöissä ja silleen. Oli taas niin kivaa, voi että tykkään! Kämmejä tuli jokunen, mutta niistäkin selviää. Tekevälle sattuu, maailma ei pysähtynyt ja elämä jatkuu.

Meitä oli monta! (Kuva: Tommi Heikkilä)
Kohti seuraavia seikkailuja!

Aamusäikäytys

Tuossa aamulla kun ylös nousin, niin shock and horror - oikea etu-/ylänilkka ei oikein kestänyt astua sille painoa! Mitä ihmettä!? En varmasti lyönyt sitä eilen mihinkään. En muista huonoja alastuloja hypyistä, ei mitään syytä moiseen. Kenraalin jälkeen pääsin koko illan kävelemään ihan normaalisti. Missä ihmeen asennossa sitä ihminen pystyy unissaan röhnöttämään oman nilkkansa päällä niin, että aamulla kyseinen nilkka ei kestä painoa? Ei voi käsittää. Onneksi tuntuu menneen ohi, mokoma.

Ja ihan kuin tuossa ei olisi tarpeeksi sydämentykytystä, niin miksi juuri tänä aamuna pitää olla huono olo? Rehellisesti, en minä jännitä niin paljon että voisin huonosti. En muista koskaan jännittäneeni missään niin pahasti, että voisin huonosti. Tämä ei varmasti ole mitään jännityshuonovointisuutta. Eilen jo kaikki puhuivat, että taitaa olla tulossa kipeiksi tai että kotona on kaikki kipeinä. Itseäni vilutti koko torstaipäivä.

Päivä. Tarvitsen vain yhden päivän! Tai oikeastaan vain 12 tuntia. Antakaa mulle 12 tuntia, niin pääsen näytökseen ja sieltä kotio, ja sitten tulkoot nilkkavammat ja vatsataudit ja flunssat, jos ihan pakko on. Ei voi olla paljoa pyydetty, yhet 12 tuntia.

Universumi ei vissiin ny tykkää munsta!

Vihreä Saari: enää 14 tuntia!

Nonni!
Näytösasuni on kaikki vihdoin viimein väsätty ja ommeltu kasaan, huraa!!!
Eikä sitten taatusti ihan heti uudestaan kiitostänkjuuverimats.

Tämän illan kenraaliharkkojen perusteella on huomiseksi luvassa taas ainakin yksi verilöyly. Oivoi. Mutta on niistä ennenkin hengissä selvitty.

Eli tunnelma on tuosta yhdestä uhkaavasta ennusteesta huolimatta oikein jees :). Kivaa!

Vihreä Saari -countdown: Asut

Kenraali huomenna ja näytös lauantaina, ja edelleen väsäämättä puolikas lahje ja yhden paidan etumus.

Kieltämättä käväisi mielessä, että jospa vaan jäisi yhdestä numerosta pois, niin ei tarvitsisi nysvätä tämän ompelemisen kanssa. Poissaoloni ei edes sotkisi kuviota tai koreografiaa. Ihan turha minä siinä olen.

Se vaan, että tykkään niin kauhiaste tanssia! Plus olen ihan liian kiltti ja tunnollinen, niin enhän minä nyt moista voisi tehdä, en sitten niin millään.

Niin että jos nyt edes ton lahkeen vielä viiteisit tänä iltana. Paita huomenna jos jaksaa, tai sitten hakaneulojen voimalla kenraali läpi...

Asukasa. Kahdeksan tanssinumeroa plus yhdessä varamiehenä.
Huokaus.

Krakova re-check

Viralliset tulokset on julkistettu, ja uskottava se on. Paremmin meni kuin olisin ikinä uskonut.

Ilmeisesti ainakin reelissä ja kaikissa jigeissä mitalit annettiin top seiskalle. Se että kumarrusrivissä on esim. kahdeksan tanssijaa johtuu niistä jaetuista sijoista.

Entäs se minun slipari? Ei diskattu, enkä ollut edes viimeinen. Muiden on siis täytynyt epäonnistua vielä minuakin pahemmin. Videolta kun oman sliparin näin, niin kyllähän siitä se töpöttely näkyi, mutta sain sen sittenkin korjattua nopeammin kuin muistin. Sohellus myös oikeastaan tapahtui toisen tanssijan takana, joten jospa tuomari sitten vaikka katsoi, että se toinen tanssija häiritsi sen verran, ettei raaskinut minua liian ankarasti sakottaa sählistäni.

Nyt sitten tietysti jäi hiukan kaihertamaan. Siis jos soheltamisella pääsi kisaajista puoleen väliin, niin mihinkähän asti se puhdas suoritus olisikaan riittänyt, ah...?

Höh. Ahne. Oikeesti, mii Häpihäpi :).

Kisaraportti: Krakova

Whooh! Hieno viikonloppu!
Eka kerta Nordic Feisiä isommissa irkkutanssikisoissa oli siinä määrin kivaa, että jos suinkin vaan vuoden päästä kuvioissa edelleen ollaan ja rahaa löytyy, niin Hollannissa sitten uusiksi.

Perjantai 15.11.
Aivan liian aikainen herätys aamulla, mutta aikaisen lennon voittopuolella oli parikin asiaa: vältettiin lakko ja oltiin Krakovassa jo päivällä ajoissa. Perjantaina ehti siis paitsi tutustua kisapaikkaan, myös leikkiä hetki turistia vanhassa kaupungissa.

Krakovan linna iltavalaistuksessa.
Kisapaikkaan tutustuminen tuotti yllärin: Aikataulua tuijotellessani yhtäkkiä tajusin, että alunperin klo 14:00 jälkeen alkavaksi ilmoitettu ceili olikin siiretty jo aamupäivälle! Kukaan ei mitään meille ollut kertonut, kivakiitti. Välitimme tiedon myös toiselle suomalaiselle ceilitiimille, joka osoittautui yhtä lailla tietämättömäksi asiasta. Uskomaton mäihä, että kisapaikalle mentiin ihan sisälle asti ja satuin tavaamaan aikataulua vilkaisua tarkemmin. Olisipa ollut kiva kisakarsintareissu, kun olisi tullut iltapäivästä paikalle kuulemaan, että kisa oli ja meni jo... kamala ajatus!

Aikataulumuutos!
Illalla oli kisojen avajaiset, ohjelmassa irkkutanssiesitysten lisäksi myös puolalaista kansantanssia, ja se oli oikeastaan yksi illan parhaita esityksiä. Äijät kajauttivat komiat laulut heti alkuun!

Paikallisen kansantanssiryhmän laulavat miehet.
Aikaistetun ceilin vuoksi ajoissa hotellille ja nukkumaan, totta kai.

Summasummarum:
Huonoa: Aikainen aamu.
Hyvää: Ajoissa Krakovassa.
Jännittävintä: taksikyyti kentältä hotellille. Jösses! Nopeusrajoitus 70, mittarissa 130...

Lauantai 16.11., ceili:
Aikataulumuutoksen vuoksi siis ajoissa ylös ja kisapaikalle laittamaan itseään kuntoon, lämmittelemään ja sellaista. Ne peruukit kahdeksalle joo vie aikaa.
Ja sitten kisa-aikataulu venähti. Ja venähti. Tulokset piti tulla 11:30, tuohon aikaan oltu edes päästy lavalle vielä...
Ceilikisan alkua odotellessa alkoi jo ottaa se odottelu päähän. En ole ehkä sellainen kaikista kärsivällisin ihminen, nähkääs, ainakin mitä odotteluun tulee.Viimein kisa alkoi, ja ennen omaa vuoroamme jammailimme lavan takana raivoisasti. Kaikki eivät ehkä ihan meitä ymmärtäneet, mutta meillä oli kivaa!
Itse kisasuoritus ei ollut Oslon tasolla. Tapahtui se pahin, mistä olen tainnut jo aiemmin täälläkin skitsoilla: sooloissa ei kämmit haittaa, koska kärsijä olen vain minä itse. Ceilissä pelkkä ajatuskin ahistaa, koska se vaikuttaa niihin seitsemään muuhunkin. Ja tottakai se pahin sitten meni ja tapahtui ja menin kämmäämään. Yhdessä kohdin olin lähteä tekemään väärää kuviota, hmph. Sain kyllä korjattua itseni oikeaan kuvioon omasta mielestäni ihan nopeasti, mutta oli se korjausliikkeeni silti virhe ja tuomarit näkee moiset taatusti. Voihan ryökäle.
Oman tanssin jälkeen katsottiin loput muiden ceilit, ja tapahtui siellä minua pahempiakin kämmejä, joten emme me ainakaan viimeisiksi jäätäisi. Heikko lohtu, kun tapahtuu toisten kustannuksella. Pahasti kämmännyt ryhmä aloitti ja tanssi tosi nätisti siihen virheeseensä saakka. Oikeasti harmitti heidän puolestaan.
Ceilijoukkueita oli karsimassa 15, meidän sijoituksemme oli kymmenes ja sisarjoukkueemme Helsinki-Tampereen sijoitus oli kahdeksas (Onnea!!). Kisan jälkeen meni hetki ihmetellessä, kun juontaja ei kertonut montako joukkuetta sinne Worldseihin oikein pääsi, mutta sitten selvisi että olemme kuin olemmekin niistä yksi. Wohei ja hurraa!

Rooney Finland bilettää!
Oma ceililuokkamme oli siis jo päivällä myöhässä ja loppuilta sitten sitäkin enemmän. Alkuperäinen ohjelma kertoi viimeisten tulosten tulevan klo 22, karu todellisuus oli vasta joskus 02 kieppeillä... Tuollainen kisa-aika puolenyön jälkeen on jo täysin kohtuutonta niitä poloisia senior champpari-karsijoita kohtaan, jaksa siinä sitten pistää parastasi, kun ensin olet odotellut koko päivän ja sitten pääset tanssimaan joskus puolen yön jälkeen.
Ei, itse en enää ollut paikalla tuohon aikaan, sentään omat soolot seuraavana päivänä.

Summasummarum:
Hienoa: Päästiin Lontooseen!!
Huonoa: Aikataulun venyminen. Salin lämpötilan nousu ja happimäärän lasku. 

Sunnuntai 17.11., soolot:
Sooloissa päätavoite oli saada tehtyä hyvä suoritus, josta jäisi kiva mieli. Mitään sen kummempaa en todellakaan odottanut, ei nyt sentään Euroopan tasolla.

Muistutukseksi vielä kerran ikuiset perustavoitteeni:
1) älä kaadu
2) älä kompastu
3) älä törmää muihin tanssijoihin
4) älä unohda askeleitasi.

1) Check! En kaatunut!
2) Check! En kompastunut. Liukastuin kyllä, ihan vaan sen verran että hiukan horjahdin. Lattia oli liukas ja heavy jigissä lähti kanta alta, ei onneksi kovin pahasti. Trophyyn ja settiin laitettiinkin sitten teippiä kantoihin.
3) Check! En törmännyt, mutta likellä oli, grrh. Yhdessä tanssissa toinen tanssija pyöri koko ajan kimpussa, grrh.
4) Buahahahaaa, lol!! Slipari!!

Sionnachin kanssa Blackbird-paniikin lietsontaa.
Reelistä jäi hyvä mieli, tuntui että meni paremmin kuin Oslossa. Light jig oli vaan jonkinlainen suoritus, en ole viime aikoina sitä paljoa tanssinut, ja tämä oli muistaakseni se tanssi, jossa toinen tanssija tuntui jatkuvasti pörräävän ihan kyljessä. Pidän todella paljon heavy jigistäni, mutta siinä lipsui kanta, joten olin iloinen, että pääsin sen tekemään toiseen kertaan trophyssä. Trad.settinä tanssin Blackbirdin, ja siitäkin jäi hyvä maku. Mutta se slipari, voi pojat, se slipari.

En ole vielä ikinä kertaakaan missään kisoissa sählännyt askelta niin perusteellisesi kuin tällä kertaa sliparissa, oi jestas! Ei mitään käsitystä mitä tapahtui, mutta seuraus oli, että aika monta tahtia meni tepsutellessa paikallaan ja ihmetellessä että mitä ihmettä mä tässä teen ja mitä ihmettä mun oikeestaan tässä tarttis tehdä. Kämmi oli jo niin kolossaalinen, että se ei edes harmita, vaan se meni jo kategoriaan "huvittavaa, täysin menetetty tapaus". Slipari olikin ainoa tanssi, mistä ei mitalia tullut. Eipä yllättänyt. Olen varma, että sliparissa jäin vikaksi, ellei jopa DSQ... Virallisia lopputuloksia odotellessa.

Jopa sliparin mustasta hetkestä löytyi kuitenkin positiivinen asia: liike ei pysähtynyt! Aikani tepsuteltuani sain jotenkin ihmeesti musiikista kiinni ja sain jatkettua tanssin loppuun, eli en keskeyttänyt. Wuhuu! Ne kerrat kun meille on toistettu, että jos tulee unohdus, niin liike ei saa pysähtyä, jatkaa vaan vaikka skippiä ja ottaa kiinni sitten mistä saa. Check!

Itse palkintojenjako-osuus on aika sumeena. Ensinnäkään en edes tajua millä systeemillä niitä mitaleita jaettiin, kun välillä sellasen sai kymmenen, välillä seitsemän, ja trophyssä taidettiin vissiin palkita kaikki. Ilmeisesti joku tietty osuus kokonaisosallistujamäärästä kussakin luokassa saa mitalin. Tai jotain. En tiedä. Tulokset lueteltiin välillä ekasta aloittaen, välillä lopusta ja niin liukuhihnatahtia ja nimet niin mielenkiintoisilla versioilla, että välillä meni hetki ihmetellessä, että ketämitähäh!? Alla oleva listaus on siis puhtaasti arvioitu vain ja ainoastaan sen perusteella, millä kohdalla jonossa palkintojenjakovalokuvissa seison :D. Virallisia lopputuloksia odotellessa.

Reel: mitalin ilmeisesti sai kahdeksan tanssijaa, minä vissiin viides. Ei mitään hajua montako tanssijaa osallistui.
Light jig: taas kahdeksalle mitali, minä ehkä noin kuudes? X-monesta tanssijasta.
Slip jig: eheheheh. Ei mitalia.
Heavy jig: taas kahdeksan onnellista lätyn saajaa, minä viides? Oletan.
Trophy: kaikille mitali, minä ehkä noin kahdeksas noin 23:sta osallistujasta?
Set: Öööö... Olin ehkä toka? Tai sitten toka vika mitalin saaja. Luulen että toka. Tää ei mene jakeluun. Ei voi olla toka, sen täytyy olla toka vika.
Niitä virallisia tuloksia edelleen odotellessa...

Reelistä heti eka mitali, ja nainen yhtä hymyä :D.
En oikein osaa suhteuttaa näitä sijoituksiani. Jos mitali annettiin kaikille kunkin tanssin osallistujille, olin juuri nippanappa sitä ok keskiluokkaa, mitä olen sanonutkin olevani, viides kahdeksasta. Jos sen sijaan mitalin sai vain joku tietty osa kokonaisosallistujista, niin sitten... no, en sitten ehkä olekaan ihan hirveen huono? Siis jos kokonaismäärä X:stä palkitaan kahdeksan, joista olen viides, niin eiks se ole oikeestaan aikast hyvä? Musta alkaa tuntua, että se taitaa olla. En vaan oikein osaa nyt sisäistää tätä. Enkä käsittää. Koska en mä oikeesti ole mikään erityisen hyvä. Tekniikka on karsee, korkeita varpaita nähnykkään... 

Kisojen jälkeen ei-niin-yllättävästi kisapaikalta hotellille lähtivät porukan tämän päivän kisaajat, suoraan kaupungille jaksoivat ne ei-kisaajat. Kisaajista kolme testasi hotellin suomalaisen saunan, joka hyväksi todettettiin, vaikka olikin sellainen vaatehuoneen kokoinen koppi. Mutta hei kisojen jälkeen pääsi saunaan! Aikast taivaallista, voitte uskoa.

Summasummarum:
Hienoa: Mää sain mitaleja! Sauna!
Kurjaa: Tansseja kahdella lavalla kahdessa salissa. Paitsi että välistä oli omissa tansseissa ahdasta, niin ennen kaikkea harmitti, että jäi katsomatta siellä toisessa huoneessa tanssivien kaverien tanssit :(.

Maanantai 18.11.
Aaahh! Aamulla sai nukkua pidempään! Miinuspuolena aamiaiselle mentäessä oli pöydät jo aika tyhjillään, hmph. Siis jos aamiaista luvataan klo 10:00 asti, niin sitten sitä olisi syytä myös olla klo 10:00 asti riittävästi. No, valitus sikseen, tokihan me varmasti riittävästi ruokaa saimme, jäätiin vaan kaipaamaan niitä pullia ja kakkuja, joita oli tarjottu kahtena edellisenä aamuna, mutta ei sit näemmä enää tänä aamuna...
Pakkaamisen jälkeen käytiin vielä pienellä pikaisella kävelylenkillä läheisessä puistossa ennen lentokentälle lähtöä ja koko loppupäivän kestävää kotiin matkaamista. Kotona ja petiin viimein n. 00:30 aikaan. Ah oma koti ja oma peti kullan kallis!

Mitalisaalista Krakovasta.
Summasummarum:
Hienoa: Ei aikaista herätystä! Maisemat matkalla Varsovaan.
Huonoa: Pitkä päivä matkustamista.
Helpotuksen huokaus: Rauhallisempi taksikuski.
Jännää: Joutsenlammen pahisjengi. Potkurikone Krakovasta Varsovaan.

Seuraavaksi näytös. Neljä päivää!

Countdown Krakova: 1. Tai sitten 0!

To 14.11. ja Krakovaan päiviä 1, mutta lähtöön päiviä 0!

Alkaa vissiin kisat ja näytös olla lähellä. Mitä mielessä hereillä, sitä mielessä yölläkin?

- kisat ovat jo alkaneet ja minä tulen paikalle niin myöhässä, että jonkun lapsien aloittelijafiguren (jossa minä siis olen mukana!?!?) muut tanssijat ovat jo lavalla enkä ehdi enää laittaa edes tossuja jalkoihin, vaan pujahdan sinne joukkoon paljain varpain tanssimaan. Esityksen jälkeen irlantilainen tanssinopettajani seisoo kädet puuskassa rinnuksillaan ja naputtaa jalallaan kipakasti lattiaan. Minä selittämään että en ikinä myöhästyisi tahallaan kisoista, mutta kun minun piti saada auto lainaksi enkä sitten saanutkaan, niin piti tulla bussilla, enkä yhtään tiennyt mikä bussi kisapaikalle tulee ja miltä pysäkiltä lähtee ja millä aikataululla...
En muista, menikö selitys läpi.

- lavalle pitäisi mennä ihan justiinsa kohta, ja etsitään vielä viime tippaan latotanssinumeroon sopivia esiintymisasuja minun ja äitini vaatekaapeissa olevista vanhoista mekoista, joita ei muuten enää käytetä.
En muista, löytyikö sopivat mekot ajoissa.

- vielä viime yönä olen mm. paniikissa etsinyt irkkutossujani ja -kenkiäni, kun joku siivooja oli mennyt siirtämään matkatavaroitani jonkun treenisalin pukuhuoneessa.
Tossut löytyivät ajoissa, huraa!

Illalla lähtö kohti ystävien kotitaloa Vantaalla, josta pääsemme oletettavasti helpolla lentokentälle ihan liian aikaisin huomenaamulla. Ja sitten se alkaa, tämän syksyn suuri seikkailuni tähän astisen irkkutanssielämäni suurimpiin irlantilaisen tanssin kisoihin. RTME Feisissä ilmeisesti n. 500 tanssijaa ympäri Eurooppaa. Huuu...

Joo, jännittää kyl, mutta edelleen silleen positiivisesti.
Ja nyt pakkaamaan.
Pitäkäähän meille peukkuja!

Kaikki tämä tuohon yhteen pieneen laukkuun? Tuskinpa...

Countdown Krakova: 2? Vai 1?

Ke 13.11. ja Krakovaan kaksi päivää. Tai yksi, sillä Turusta lähtö onkin jo huomenna, eikä vasta perjantaina, kuten aluksi piti.

Tänään on säädetty. Ja sitten säädetty vähän lisää. On säädetty meilillä ja on säädetty puhelimella. On säädetty matkaa ja matkatavaraa ja yöpymispaikkaa ja ja ja... On printattu kaikkea mahdollista ja mahdotonta matkadokumenttia, ihan vaan varmuuden vuoksi.

Tämä matka on tässä viime päivinä pitkälti ollut lähinnä pelkkää matkajärjestelyistä johtuvaa stressiä, paniikkia ja ahdistusta, mutta tänään rahanvaihdosta kotiinpäin pyöräillessä tunnistin vihdoin ekaa kertaa vanhan tutun innostuneen jännityksen jossain vatsanpohjassa.

Jee! Täältä tullaan Krakova!

(Esitysvaatteet? Niin mitkä?)

Countdown Krakova: 3!!!!

Ti 12.11. ja Krakovaan kolme!! päivää.

Kolme päivää, ja pää on jo hajota. Eikä enää edes kisojen takia, vaan sen, että päästäänkö sinne ylipäänsä!

Fyysisesti lepopäivä. Tänään en ole tehnyt yhtään mitään. Muuten sitten päivä onkin käynyt hermon päälle. Lakkouhka jatkuu, eikä hermo kestänyt, joten vaihdettiin lennot. Onneksi onnistui.

Krakovaan kolme päivää, ja nyt näyttää siltä että me jopa päästään sinne.
Just nyt en jaksa edes juhlia tätä. Huomenna sitten. Nyt nukkumaan... 

(Niin, ja esitysvaatteisiin taas koskettukaan...)

Countdown Krakova: 4!

Ma 11.11. ja Krakovaan neljä!! päivää.

- jälleen lenkillä ja lenkkipolulla tahkomassa kovakenkäkisatansseja (+ vähän sitä yhtä näytösnumerotanssia.)
- viimeiset tiukat salisoolotreenit 17:30-18.
- showtreenit 18-20.
- onnistumisen riemua: yhdessä askelsarjassa varmaan eka kerta ikinä!, kun kaikki äänet osui!!
- ja venyttelinkin! Sekä päivällä että illalla!
- Finskiltä huonoja uutisia: jos lakko tulee, se tulee koskemaan myös meidän lentoa. Aaaargh!!! Vähänkö alkaa ahistaa. Ollaan naureskeltu, että harvalla varmaan näin kova hinku on Puolaan päästä. Sinne on päästävä, mutta niin väliä sitten koska sieltä pois päästään...

Otin lenkkipolkutreenit videolle vielä viimeisen kerran ennen kisoja, ja kannatti muuten ottaa. Pieni ahaa-elämys jalkojen ristimisessä. Olin kuvitellut niin tekeväni, mutta video kertoi jotain ihan muuta...

Otos yksi. Ristiminen? Jaa...

Otos kaksi, sama askel, sama kohta. Haa! Kun saisi vielä toistettua kisatilanteessa.
Harmi, kun tänä syksynä jäi käymättä lenkkipolulla - tai muutenkaan ulkosalla kameran kanssa - sinä parhaimpana ruska-aikana. Laiskotti. Oli meinaan tosi nätti syksy. Syksy oli edennyt jo kovin pitkälle, kun kameran kanssa kuljin kerran lokakuun lopulla. Tuolloin kuitenkin teki mieli lähteä ulos ja ottaa itselle hetki ihan vaan omaa aikaa, joten kävin polulla kävelemässä pitkästä aikaa. Ei se edes ollut mitään reipasta kuntokävelyä, kunhan lönköttelin ja nautiskelin. Hikikin tuli vain, koska ulkona olikin taas kovin lämmintä ja olin laittanut päälle liikaa vaatetta.

Enää vain vähän keltaista jäljellä.

Tämä kuva ei tee oikeutta sille kauniille syksylle, mikä täällä oikeasti on ollut.
Edellisen päivän sateen jälkeinen märkä metsä tuoksui kyllä hyvälle ja kaikki vihreä loisti todella kirkkaan vihreänä.

Sateen jälkeen.

Vihreää.
Lenkkipolun varteen kertyy tällaisia nättejä lätäköitä.

Lätäkkö.
Ihan peilikirkasta vettä. Tai ne on nättejä kun niitä paikan päällä katselee. Tämäkään kuva ei tee oikeutta todellisuudelle. On se ihmissilmä vaan outo objekti, lyö kameran mennen tullen.

Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn kolo...
(Niin, se countdown näytöshousut? Ja paita?
Tänään koskenutkaan. Mitä nyt ne paitaan tulevat kappaleet leikattiin.
Huokaus.)

Countdown Krakova: 5!

Su 10.11. ja Krakovaan viisi päivää! *hyperventilating!*

- ceilitreenit klo 13-14, showtreeneissä esityksen läpimeno vaatteilla klo 14-18, noin. Phuh.
- ja venyttelyt unohtu, juuri näin...
- soolokisamaksut maksettu.
- panikointia: Pistää toi Finnairin lakkouhka hiukka lisäjännitystä tähän elämään, ihan niinku täsä ei muuten yhtään jännittäis.


(Countdown näytöshousut tälle päivälle? Alkuun saatu, mutta ei toki valmista, ehei. Eikä se lopukaan näihin housuihin, kuten hölmöyksissäni uskalsin jo kuvitella. Yhdelle paidallekin tarttis vielä neulaa näytellä. Eikö nää ompelut ikinä lopu!!??)

Countdown Krakova: 6

La 9.11. ja Krakovaan lähtöön kuusi päivää *gaasp*

- Ääähhh... viime (aamu)yönä nukkumaan n. 03:25... Sanomattakin kai selvä, että tämä päivä oli lepopäivä. Pitävät ne huippu-urheilijatkin lepopäiviä, eikö!?

(Countdown näytöshousut sunnuntaille? As if...)

Countdown Krakova: 7

Pe 8.11. ja Krakovaan lähtöön viikko. Omgviikkoomg...!!!

- lenkillä ja lenkkipolulla tahkoamassa kovakenkäkisatansseja (+ yhtä näytösnumerotanssia. Samaan hintaan, kovakenkätekniikkaa sitä siinäkin.)
- venyttelyä. Niin, ja vähän vatsaa ja hoovereita. Tosin niin vähän, ettei sillä mitään merkitystä ole.
- ja illaksi sitten ainejärjestön 40-vuotisjuhliin! Siis mitä, viinaa ja valvomista!? Näinkö sitä treenataan kisoja varten, mitähäh?!

(Countdown näytöshousut sunnuntaille? Aloitettukaan...)

Ja kisojen välissä...

... tehdään näytösasuja!!! Grrrhhh!

"Ompele ne silleen siihen keskelle sivusaumoja".
???
Eihän näissä housuissa ole sivusaumoja!!??

Voi miten mä nyt muka saan ne neulottavat siihen sivuihin pysymään suorassa, kun ei ole niitä saumoja mallina?? Ei elämä!

Onneksi jo aiemmin ylistystä saanut enkeli-ystävä pelasti minut yhden esityspaidan etumuskoristelun ompelulta. Tykkään siitä tanssista ihan hurjasti, mutta nyt vähän tuntuu, että jos mun sitä paitaa olisi tässä vielä pitänyt väsätä, saattaisi jäädä tanssi tanssimatta...

Kisaraportti: Oslo

Kotona! Oslossa oli kivaa ja hyvin meni.
Muistutukseksi perustavoitteeni:

1) älä kaadu
2) älä kompastu
3) älä törmää muihin tanssijoihin
4) älä unohda askeleitasi.
sekä:
- voisitko ny viimein koittaa olla beg. light jigissä jotain vähän muuta ku vika tai toka vika?
- Nordic Feis hopea?

Perjantai 1.11.
Liian myöhään taas nukkumaan, liian aikainen herätys, vaikka tarjolla oli luksusta, ihan omalta kotiovelta autokyyti lentoasemalle asti. Mutta väsytti aamulla ja väsytti päivällä ja väsytti illalla. Tässä vaiheessa olin iloinen, ettei tarvinnut lähteä tekemään gradeja. Käytiin syömässä ja rekisteröitymässä ja poikkesin vähän sukuloimassakin, ja hotellilla valmiina petiin n. klo 21.17 paikallista aikaa. Enhän minä tietenkään heti unta saanut enkä vieraassa paikassa kovin hyvin nukkunut, mutta ainakin yritystä oli.

Lauantai 2.11.
Hotellin hulppean aamiaisen jälkeen (Paista itsellesi vohveli! Tuoretta ananasta! Vaahtokarkkeja!) oli lauantain ohjelmassa kaikki soolokisat. Kunnon kivaa kisaoloa ei ollut vieläkään, jotenkin ei millään päässyt kisavireeseen. Vähän tuntui, että tanssit tuli vaan suoritettua läpitanssien, jotenkin tahmasta oli. Outoa ja ärsyttävää, en muista tällaista ennen olleen. Seliseli jne jne, mutta totta kumminkin. Ei ole hyvä olla jännittämättä ollenkaan.

Heavy jig aiheutti aika shokin kun musiikki alkoi, tahti oli hiukka "reipas", mutta osoittautui, ettei se ollut vielä mitään, kun hornpipe alkoi soida. Onneksi en tanssinut hornpipea! Siinä olisi varmasti ollut lähellä ekaa kertaa kisoissa kaatuminen, kun ylinopean tahdin takia olisin kompastunut omiin jalkoihini...
Osallistujamäärät luokissa olivat aika lailla perus-Nordic Feis määriä, joten omista epäilyistä huolimatta sain kuitenkin ihan hyviä sijoituksia. Jokaisesta tanssista mitali :). (oma sijoitus/osallistujamäärä):
Beginner light jig: 1/6
Beginner single jig: 1/5
Primary reel: 3/6
Primary slip jig: 2/5
Primary heavy jig: 3/7
Primary set (Blackbird): 2/6

Mikähän lauantain tuloksissa olisi ilahduttanut eniten? Paha sanoa, olin iloinen kaikesta! Etenkin tuolla vireystilalla. Olin viimeinkin light jigissä jotain muuta kuin häntäpäätä. Sain vihdoin kaipaamani Nordic Feis-värisuoran valmiiksi kahdella hopealla. Ja kaikkien primary-tason tanssien sijoitukseni olivat oikeasti parempia kuin mitä odotin. Osasyy menestykseeni oli varmasti muutaman pahan kilpailijan poissaolo - terkkuja vaan Tampereelle :)...

Soolomitalisaaliini, kaksi kutakin :).
Muuten, hauskaa tilastointia. Olen kisannut reeliä neljästi, ja joka ainoa kerta tasosta ja osallistujamäärästä huolimatta, olen ollut kolmas. Ei paha :).

Sunnuntai 3.11.
Lauantain soolojen jälkeen tanssittiin sunnuntaina ryhmätanssit. Ceiliryhmiä oli harmillisesti vain kolme, meidän Tripin lisäksi norjalaisten nuorten tyttöjen Trip ja oslolaisten 4-hand reel. Tanssivuoromme oli ryhmän viimeinen, joten pääsin hyvin vakoilemaan toiset kaksi tanssia. Ennen kisaa lietsoimme omaa paniikkiamme päivittelemällä nuorten tyttöjen korkeita front klickejä, mutta samalla lohduttauduimme heidän flex-nilkoillaan :). Tytöt tanssivat ekana, osa meistä ei halunnut heidän suoritusta edes katsoa, mutta minä vakoilin, totta kai. Olen utelias - öh, tiedohaluinen, luonteeltani. Aluksi oli tappiomielialaa, mutta aika pian sain spotattua heiltä jotain oma paniikkia laskevaa suoritusta.

Sunnuntaina yleisoloni oli parempi, vähemmän "hajanainen" ja enemmän keskittynyt kuin lauantaina, ja ennen omaa ceiliä jännitti juuri sopivan mukavasti. Jo tanssin aikana tuntui, että nyt menee ihan hyvin, ja tanssimme jälkeen olimme aivan älyttömän iloisia kun tuntui, että hyvin meni ja kaverikatsomokin sanoi samaa. Kultaa saimme ja se tuntui rehellisesti hienolta ja ansaitulta, koska treenattu ja laskettu ja hiottu on. Tuntui äärettömän hyvältä, kun tehty työ näkyi ja huomioitiin ja palkittiin.

Ceiliryhmämme iloisena heti hyvin menneen suorituksen jälkeen :). (Kuva Lauran kamerasta)

Peruukkipyramidimme! En vaan pääse yli tästä huvittavuudesta! (Kuva Lauran kamerasta)
Ceilien jälkeen tuli useampi mini-team, siis 2- ja 3-handejä ja niissä mukana olevat suomalaiset menestyivät mukavasti. Tauon jälkeen oli vuorossa viimeinen kategoria eli show ja yhtenä seitsemästä numerosta meidän "Barn dance fling". Ennen vuoroa oli kiva katsoa muita esityksiä ja päällä taas pieni mukava jännitys. Eka kerta show-kategoriassa oli juuri niin kivaa kuin ennakkoon oletinkin sen olevan. Tanssimme on hauska ja kepeä sisällöltään/tunnelmaltaan ja sitä on kiva tanssia. Sitäkin on treenattu tulevaan näytökseen, joten jälleen kerran saavutettu hopea tuntui tosi hienolta ja ansaitulta. Olin kovinkovin iloinen sunnuntain saavutuksistamme.

Barn Dance Fling - poppoomme (Ruutukaapaus Paulan videolta).
Sunnuntain kisojen ja palkintojen jaon jälkeen jäi vielä aikaa odotella ennen viimeistä koetusta, eli grade exams -piinaa. Ehhh...
Grade exams:
Ai väsyttikö sunnuntaina kisojen jälkeen? No joo. No vaikuttiko se grade-suorituksiin? No, sillä on hyvä asioita selitellä...
Siis. Eihän tässä ollakaan nyt kuin ne, mitä, viisi (5!) vuotta tahkottu beginner-askeleita. Luulis osaavan. No ei. Beginner-reelin kolmannen askeleen vasen puoli - ähhh.... ja just se vasen, kun tuomari oli juuri nähnyt siitä oikeasta puolesta, mitä olisi pitänyt tehdä. Enpäs sitten tehnyt, ja siinä vasenta kämmätessäni pyytelin samalla tuomarilta että "sorry about that"... Ähh.
Ja joo, kyllä mä olin laskenut ne askeleet ja ne tahdit ja mitä kaikkea siihen 40 tahtiin pitää kussakin tanssissa tehdä. No pakkoko se sitten oli sliparissa lopettaa kesken, 32:een, häh, kysyn vaan?!
Njoo, nuo kaksi mokaa jäivät oikeasti kaihertamaan tästä viikonlopusta. Olisi tuommoset kämmit pitänyt tässä vaiheessa jo pystyä jättää tekemättä, vaikka vähän väsyneenäkin. Pirskatti.

Kämmeistä huolimatta kommentit ja tulokset olivat mukavat. Tuli vihjettä mihin kannattaa kiinnittää huomiota ja tuli huomioita hyvistä asioista. Pakko kertoa kaksi hieman hilpeää kommenttia:
1) Light jig : "lovely carriage". Siis häh ja lol! Voi ne kerrat, kun opettajani ovat raastaneet hiuksiansa mun yläkropan ees taas heijaamisen kanssa :D!
2) single jig: "great potential"... Totta kai tosi kiva kommentti kiitti, mutta että tässä iässä vielä potentiaalia, haahaa, yeah right :D...
Oikeasti, tuomari oli tosi mukava ja kannustava ja rohkaiseva ja tosi hyvä, kun sai palautetta sekä hyvistä että heikoista puolista.

Oslo on nyt suoritettu, tavoitteetkin täyttyivät! Lähes. Kohta 4, grrrhhh...
Jäljellä Krakova ja näytös.

Ja sitten se alkaa: marraskuu!

Huomenna on marraskuun 1. päivä. Se tietää sitä, että
- Aika loppu!!! Oslo on huomenna!
- Krakovaan on aikaa kaksi viikkoa.
- Näytökseen on aikaa kolme viikkoa.

Ei o pakattu.
Ei o tanssittu maanantain jälkeen.
Ei o edes teputettu askeleita olohuoneessa.
Eikä juurikaan edes mielikuvaharjoiteltu.
Eikä o muutenkaan mitään kuntoiltu tai lenkkeilty.

On vaihdettu rahaa.
On paikannettu passi.
On ostettu valkit ja pinnit ja sukkikset.
On fiksattu shownumeron asut.
On kattottu ceilin ja shownumeron treenivideoita ja kuunneltu musiikkia.
On koitettu laiskotella, jotta reisiparat toipuisivat.
On nukuttu huonosti ja liian vähän ja syötykin huonosti. Sionnach mainitsee aina välillä "massakauden", mutta ehkä sitäkin hoidetaan muulla tavoin kuin muffinseilla ja kinuskimunkeilla...

Oma kisaohjelmani on muuttunut sen verran, että teen grade examit vasta sunnuntaina, joten perjantai onkin vielä vapaapäivä. Sinänsä hyvä, että saa jalat levätä vielä päivän, mitä nyt paljon kävelyä varmaan tiedossa. Huonoa taasen on se, että varsinaisten kisojen jälkeen pitäisi vielä jaksaa tsempata ja keskittyä ja revitellä ne gradet kunnialla. Beginner reel ja 28 keijua, siitä on kiva repiä vitsiä sunnuntaina iltapäivällä väsyneenä ja nälkäisenä, kun on ensin kisannut lauantaina soolot ja sunnuntaina joukkueluokat.

Perustavoitteeni ovat samat vanhat:
1) älä kaadu
2) älä kompastu
3) älä törmää muihin tanssijoihin
4) älä unohda askeleitasi.

Kolme ensimmäistä ei ole vielä tapahtunut (muistaakseni...), kohta neljä on tapahtunut useammankin kerran. Petrattavaa siis on. Noiden perustavoitteiden lisäksi mitään suurempia odotuksia ei juuri ole. Olisi tietysti kiva vihdoinkin olla beginner light jigissä jotain vähän parempaa kuin vika, tai jaettu toka vika tms. Primary sliparissa olin viime vuonna viides kymmenestä tanssijasta, joten sliparissa olisi mukava olla suunnilleen samoilla sijoituksilla. Ja se edellisessä postauksessa mainittu puuttuva Nordic Feis hopea olisi tietty ihan kiva myös, värisuora puuttuu :). En kuitenkaan odota ihmeitä. Tiedän olevani parhaimmillani sellaista ihan ok keskitasoa. Sooloja en mitenkään koe stressaavani, niissä jos kämmään kärsin vain itse. Sen sijaan ceili ahdistaa, koska siinä kämmi vaikuttaa seitsemään muuhun, joten siinä tulisi omasta mokailusta paha mieli.

Emmä mitenkään valmis tunne mihinkään kisoihin vielä olevani, mutta minkäs teet.
Huomenna ne alkaa!
Paras alkaa pakata.

Menneitä kisoja

Koska tämän vuoden kisat kolkuttavat jo ovella, voisin koittaa nostattaa omaa kisatunnelmaani ja muistella menneitä kisojani. Soolokisakokemustahan minulla on huikeat kolme kappaletta. Ensimmäiset oli Nordic Feis syksyllä 2011 Tukholmassa, jonne menimme lähinnä tamperelaisporukassa kisaamaan, tosin katsomon puolella oli myös muita turkulaisia kannustamassa. Toukokuussa 2012 kävin Milan Feisissä samalla kun kaverin kanssa reissasimme Italiassa, ja syksyllä 2012 oli Tampereella taas Nordic Feis.

Nordic Feis on Nordic Society of Irish Dancersin (www.nsid.org) vuodesta 2001 alkaen vuosittain järjestämä irlantilaisen tanssin pohjoismainen mestaruuskilpailu. Mukava, pieni, lämminhenkinen tapahtuma, ainakin minun mielestäni. Toisinaan myös liian pieni. Eri kategorioissa voi joskus olla todella vähän tanssijoita, jopa yksi tai kaksi. Se on harmi, sillä sijoitus noin pienessä luokassa ei oikein kerro paljon mitään.

Elämäni ensimmäiset irkkutanssikisat olivat Tukholmassa 2011 ja elämäni ensimmäinen kisatanssini oli beginner reel, jota meitä oli tanssimassa neljä. Ihka ensimmäinen kisatanssini ja ihka ensimmäinen sijoitukseni oli tuolloin kolmas. Niistä neljästä tanssijasta. Riippuen siis siitä, onko kuppisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä, olin joko pronssimitalisti tai toiseksi viimeinen :). Eniten iloitsinkin Tukholmassa sijoituksestani beginner slip jigissä, jossa olin kolmas kuudesta. Se tuntui jo joltakin ja olin siitä tosi iloinen. En siis mennytkään ihan tyystin nolaamaan itseäni kuten olin ajatellut todennäköisesti käyvän, kun kisoihin lähdin. Muut kisatanssini Tukholmassa olivat beginner light jig (sijoitus neljäs viidestä, eli se toka vika), beginner heavy jig (jaettu 4. viidestä. Tai jaettu vika sija, miten haluatte :)) sekä traditional set St. Patrick's Day (jaettu 5. kahdeksasta tanssijasta).

Tampereen tanssijat ja silmiinpistävän eriväriasuinen turkulainen.
Ekoista kisoista päällimmäiseksi jäi tunne, että oli tosi kivaa, joten kun keväällä 2012 oli tilaisuus rakentaa Italian reissu irkkukisojen yhteyteen, tartuin tilaisuuteen ja osallistuin. Tukholman sijoitukseni eivät olleet mitenkään erityisiä, joten menin samoilla beginner tansseilla. Mielestäni en vielä ollut ansainnut paikkaani seuraavalla tasolla. Aiemmin olenkin jo maininnut, miten näissä kisoissa piru alkoi jo viedä pikkusormea enemmän, kun kisa-asunani oli jo omaa vaatekaappia koreampaa mekkoa. Kovat kengät sen sijaan jätin kotiin, joten tanssin vain tossutansseista reelin, light jigin ja slip jigin. Olin toivonut, että näissä kisoissa osallistujia olisi enemmän kuin Nordic Feisissä oli ollut, mutta aika lailla samoissa määrissä oli täälläkin oman ikäluokkani ja taitotasoni osallistujat. Reelissä seitsemän (sijoitukseni 3.), light jigissä neljä (sijoitukseni se 4.) ja slip jigissä kahdeksan - ja tässä sijoituin peräti toiseksi! Henkilökohtaisen kisaurani huippu, kyllä olin iloinen. Toisaalta tämän tuloksen pelottava seuraus oli se, että jatkossa en slip jigillä saisi enää beginner-luokassa kisata, vaan oli siirryttävä seuraavalle tasolle, primaryyn. Huuu...

Milanon kisaeleganssia, tukkaakin letitetty. (Kuva: Konnis)
Nordic Feisissä on hienoa mielestäni myös se, että siellä mitalin saavat kolmen kärki, eli kultaa, hopeaa ja pronssia. Milanossa sen sijaan mitalin saivat kaikki. Siis ihan kaikki. Myös aikuiset, ja oli sijoitus mikä hyvänsä. Joten vaikka itse olin light jigissä se viimeinen, niin siitäkin mitali tuli. Hölmöä mielestäni, tällöinhän ei se mitalin saanti tunnu oikein miltään. Nordic Feisissä sen sijaan mitalin saanti tuntuu ihan jopa saavutukselta, eikä se koe tällaista 'inflaatiota', merkityksen menettämistä.

Syksyllä 2012 Nordic Feis tuli Suomeen ja Tampereelle. Näissä kisoissa uutena itselleni oli ekaa kertaa kisatut beginner-tasoilla tossutanssi single jig ja kenkätanssi hornpipe. Single jigistä en kovasti tykkää ja hornpipe on minusta vaikeaa, siksi en niillä ollut vielä kisannut. Minulla on joku päähänpinttymä, että minun on ansaittava paikkani primaryssä, enkä sitä vielä mielestäni ollut tehnyt muissa kuin sliparissa, joten Tampereella tanssin vielä kerran beginnerissä muut paitsi tuon slip jigin. Tällä kertaa sekä reelissä, light jigissä että single jigissäkin (?) oli kaikissa osallistujia 10, joten reelin pronssi tuntui tosi hienolta ja viimein katsoin ansainneeni oikeutuksen siirtyä reelissäkin primaryyn. Sen sijaan light jigissä olin taas siellä hännillä, jaettu 7. Hmph. Ihme juttu, mikähän siinä mättää? Single jig sijoitukseni oli jaettu 5., mikä oli ihan ok tanssista, jolla kisasin ekaa kertaa ja josta en erityisemmin pidä. Trad set oli taas Pate ja sijoitus neljästä tanssijasta kolmas. Heavy jigissä ja hornpipessa sen sijaan ylitin itseni ja odotukseni, molemmissa sijoitus ensimmäinen ja ekat kultamitalit käteen. Tosin, jigissä meitä oli neljä osallistujaa ja hornpipessa kolme, joten ei nämä sijoitukset mielestäni juurikaan voi taidoistani todistaa. Siitä huolimatta, primaryä seuraavaksi näissäkin tansseissa. Ei tuntuisi reilulta mennä edelleen beginner-luokassa, vaikka noin pienellä osallistujamäärällä siellä saisinkin käsittääkseni jatkaa. Tampereen kisojen sooloista taisin silti eniten iloita primary slip jigin sijoituksestani. En todellakaan odottanut tästä mitään. Koko kesän olin tahkonnut askeltani, se tuntui niin vaikealta, enkä koe olevani mitenkään erityisen hyvä, etenkään primary-tasolla. Primary slip jigissä kisaajia oli 10, ja sijoitukseni oli peräti viides! Se yllätti ja olin oikeasti niiiin hyvilläni ja ylpeäkin itsestäni, vaikkei tuosta mitalia todisteena olekaan.

Tampereella uutta oli myös ekaa kertaa kisaaminen ceileillä eli ryhmätanssissa. Meillä oli Turusta kaksi joukkuetta. 6-hand mixed eli meitin poijat oli mukana, tanssimme Fairy Reelin, sekä 8-hand porukka, tanssina Morris Reel. Treenasimme ahkerasti ennen kisoja ja se palkittiin, molemmat joukkueemme saivat omassa luokassaan kultaa. Tosin ceiliryhmiäkään ei ollut montaa, yhdistetty 4- ja 6-handissä neljä ryhmää ja kasissa kaksi, mutta silti tuntui, että työmme palkittiin, koska oikeasti olimme tansseja treenanneet.

6-hand mixed ceiliryhmämme tuomarin syynissä. (Kuva: Petri Kivinen)
Tulevana viikonloppuna siis jälleen Nordic Feis ja tällä kertaa Norjassa, Oslossa. Soolotansseissa koitan vielä viimeisen kerran beginner-tasolla light ja single jigin, sitten siirryn niilläkin kiltisti primaryyn oli tulos mikä tahansa. Reilumpaa jättää beginner-luokka heille, jotka oikeasti ovat minua vähemmän tanssineet. Ceilikisa ahdistaa eniten, koska siinä on panokset korkealla (päätavoite Krakova), on viime vuoden kulta puolustettavana, sekä mahdollinen kämmäämiseni vaikuttaisi koko joukkueeseemme. Uutena juttuna tänä vuonna on osallistuminen showkategoriaan yhdellä näytökseemme tulevalla tanssilla, sitä odotan ihan mielenkiinnolla ja uskon sen olevan kivaa. Mitään suuria mitalipaineita en tunne mistään, rehellisesti. Olisi kiva menestyä, totta kai, etenkin kun olemme kavereiden kanssa ahkerasti askeleitamme treenanneet, mutta toisaalta tiedän kyllä tasoni, ja se ei ole huipulla. Niin no, Nordic Feis hopea minulta vielä puuttuu. Se olisi kiva jostain saada :).

Kolmen kisan mitalini.
Nordic Feis on sikäli mielenkiintoisessa tilanteessa, että tämä vuosi on viimeinen, ainakin tässä muodossa. Nordic Feis ei ole virallisesti CLRG kilpailu, vaan on toiminut erivapaudella, ja tämä vuosi on viimeinen erivapausvuosi. Pahimmassa tapauksessa tämä saattaa jopa olla vihoviimeinen Nordic Feis. Se olisi sääli ja sitä en todellakaan toivo. Minusta on hienoa, että on olemassa tällainen yhteinen kilpailu, joka kiertää eri Pohjoismaissa ja kukin maa on vuorollaan järjestelyvastuussa. Nordic Feis on mielestäni hyvä ja helppo paikka aloittaa kisaaminen, koska ainakin kaksien kisojen kokemuksellani näissä kisoissa tunnelma on hyvä ja positiivinen ja kaikkia kannustava.

Väsynyttä valittelua. Feel free to skip.

Uupunutta on olo ollut, oih ja voih.

Jäseniä on kolottanut muutenkin, mutta jalat ja etenkin etureidet ovat ihan finaalissa, jatkuvassa tönkkötilassa. Torstain pelkkä kevyt kävelylenkkikin tuntui heti seuraavana päivänä etureisissä, ei voi ymmärtää. Koskaan en ole hierojalla ollut, mutta nyt tuntuu että tilausta olisi. Tönkkötilat ja kolotukset saattavat tosin johtua siitäkin, että koko tämän viikon olen saanut jännittää että tuleeko tauti vai eikö tule. Pariin kertaan on jo ollut olo, että lämpöä nousee, mutta mittari on aina jäänyt vain piirun päähän strategisesta 37 asteesta, joka minulle on jo ihan tarpeeksi lämmönnousua. Olen siis koittanut työntää flunssauhkat taka-alalle ja uskotella itselleni, että tässä mitään tauteja tule, treeneihin vaan. Olo on kuitenkin ollut aika nuutunut.

Joka ilta on ollut jotain menoa: treenejä, asupajoja, muutakin elämää. Kalenterini tietää sanoa, että edellinen täysin vapaa iltani on ollut la 12.10. ja tuolloinkin olimme päivällä omilla lisätreeneillä. Siis se 35 minsaa fillarilla, tunti treeniä, 35 minsaa fillarilla. Ei kovin rentouttavaa. Sama kaava eilen, joten seuraava täysin vapaa ilta on vasta tulevana tiistaina. Ihmekös sitten, jos hiukan uuvuttaa.

Olen niin kurkkuani myöten täynnä asupajoja ja asujen tekoa ja ompelua. Liika on liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Viimeiset irtokappaleet on lykätty käteeni toivotuksella "vain käsinompelua enää", mutta se ei minun tapauksessani riitä. Ohjausta kädestä pitäen, kiitos. Tiedän sitä varmasti kyllä saavani, kunhan vain jaksaisin pyytää, mutta kun... no, ompelua... Blaaah. Ei jaksa enää! Tänään kävi ilmi, että kisa-asuni yläosan helma onkin toiselta puolelta lyhyempi kuin toiselta. Harmittaa, mutta jaksisinko korjata ennen viikonlopun kisoja? No juu ei. Etenkin, kun kisoihin pitäisi vielä fiksata shownumeron vaatteet. Lankaa ja neulaa, prkl...

Mutta silti, jaksaa vaan pitäisi. Näytöksen läpimeno asuvaihtoineen on sunnuntaina 10.11. ja silloin pitäisi olla asut valmiina. Epäilenpä.

Ja miksi minulla on muka jatkuvasti nälkä? En minä kuitenkaan nyt niin paljoa mielestäni liiku, vaikka joka ilta jossain pitääkin olla menossa.

Vihreä Saari -countdown: treenit

Arvoisat koreografimme ovat tehneet aika lailla ahdistavia laskutoimituksia.

Kisojen takia jää turhan paljon treenikertoja pois, ellei sitten tänne jäävät harrasta omatoimisia treenauksia noina viikonloppuina. Muutoin varsinaisia ohjattuja treenikertoja on jäljellä kuusi. Sen lisäksi muutama ceili- + läpimeno- ja kenraalikerta, ja sitten se on siinä.

Kuusi...

*gaaasp!*

Lisää päätöksiä: Oslo

Olen ehkä maininnut, että minä en ole hyvä tekemään päätöksiä? Oslon kisoihin on enää vajaat kaksi viikkoa (11 päivää!!), ja ilmoittautuminen on tekemättä...

Jotenkin tuntuu, että olen aivan nääntynyt näiden kaikkien viimeaikaisten päätöstentekovaatimusten alle. Peruukin värejä, paitatilauksia, illallisia (kolmet eri ruokailujutut!), ja tietysti nämä kisapäätökset. Tämä Oslo varsinkin on osoittautunut haastavaksi, ja siinä etenkin grade exams -päätökset. Tyytyäkö gradeihin 1+2, vai ahnehtiako kaikki luvalliset kolme ekaa nyt samalla kertaa? Ilmoittautumisen viimeinen päivämäärä ei kuitenkaan tee muuta kuin vain lähenee uhkaavasti, niin pakkohan se olisi jotain päättää. Joten, Oslon ohjelmani, ja jälleen aika "runsas":

Perjantaina 1.11.
grade exams 1+2, eli beginner reel, light jig, single jig ja slip jig. Eli neljä soolotanssia.
Lauantaina 2.11.
varsinaiset soolokisat, joissa kaksi tanssia on samaa kuin perjantain gradeissa, sekä neljä muuta.
Beginner light jig
Beginner single jig
Primary reel
Primary slip jig
Primary heavy jig
Primary trad.set (Blackbird)

Sunnuntaina 3.11. on vuorossa vielä joukkuekisat, eli meidän 8-hand kisaceili, sekä ilmeisesti menemme myös showkategoriaan tanssimaan yhden shownumeron. Eipähän norjalaisten tarvitse ihan keskenään vaan kisata :). Viime vuosina nimittäin lähinnä norjalaiset ovat olleet todella aktiivisia show-osallistumisissa, mikä on tosi hienoa, mutta pitäähän sitä nyt hiukan maajoukkuetunnelmaa näihinkin kisoihin saada!

Illallisilmoittautumisissa on vielä säädöt päällä, joten taidan ilmota itseni vasta huomenna. Onpahan vielä vuorokausi aikaa muuttaa mieltään :D.

Asupaja: Bling-bling!

Huraa!! Ompelut on suoritettu, ja oli asupiirimme viimeisen kokoontumisen aika. Työkaluina n. 1020 strassia (joo, kyllä mä ne oikeesti uteliaisuuttani laskin :D), kolme liimaputkiloa ja tarkat ohjeet, miten strassit tulisi asun etumukseen ja hihoihin kläästiä.

Ennakko-odotukseni oli, että tästä pajasta voisi tulla jopa riemukkaan riehakasta, siis hei, tuollaisia glitteristrasseja tuollainen kasa, niin tyttömäistä, niin tyttömäistä, eihän se voi olla kuin hupaisaa! Epäilyn ääni koski käytännön toteutusta: mitenköhän sottaavaa tuo liima on, tarttuuko se sormiin ja sitten on pikkustrasseja liimaantuneena kaikissa sormissa...

Strasseja!! Isoja, pieniä, kovasti kimaltelevia!
Varsinaisissa ompelupajoissa olen osoittautunut aika lailla hyödyttömäksi, mutta strasseja kuvittelin sentään osaavani laskea. Kuvittelin, todellakin... Lupasin jakaa jokaiselle omansa, ja vaikka kokonaislukumäärä 1020 kuulostaa paljolta, ei tämä strassien jakaminen ollut ollenkaan paha homma. Se vaan, että enpä ollut lukenut ohjeistusta tarpeeksi tarkasti loppuun asti, joten jokainen saikin hihoihinsa ensiyrittämällä n. 10 strassia liian vähän... Hups...

Strassit jaettu ja ylikin jäi - tai niinhän minä luulin...
Meistä muutama aikoo vielä jaksaa jossain vaiheessa väsätä kisa-asun kaikki muutkin osat (hame, viitta ja panta), he siis saivat kimallusta muita enemmän. Minun ei onneksi tarvitse, kun sain opettajani hameen ja muut omaan käyttööni.

Itse operaatio vaati 80 pienen ja 14 ison strassin liimaamista asun etumukseen, sekä n. 28-36 pientä kalvosimiin, kuka minkäkin verran jaksoi niitä hihoihinsa väsätä. Pajasta ei tullut riemukkaan riehakasta, päin vastoin, tämä taisi olla yksi hiljaisimmista pajoistamme. Vaikka paikalla oli viisi naista, vallitsi pöydän ympärillä välillä jopa täysi hiljaisuus, kun jokainen keskittyi strasseihinsa, ja tyytyi välillä vain hiljaa itsekseen jupisemaan ja manailemaan. Työn teki ikäväksi etenkin liima, tai paremminkin se putkilo. "Fabric-Cement" oli nimensä mukaisesti tahmeaa töhnää, jota välillä ei meinannut millään saada putkilosta ulos, välillä taasen liimaa puski itsekseen ulos niin ettei liimaajat pysyneet perässä. Ja olihan siinä strassien asettelussakin omat haasteensa. Silti, tämä taisi olla ainoa paja, jossa minä valitin kaikkein vähiten. Tämä työvaihe ei ottanut minua ollenkaan niin pahasti päähän mitä aiemmat ompelut. Ompelupajoissa minun ruikutusta onkin kuultu senkin edestä...

Tästä lähtee!

Hyvin edistyy

Lähes valmiita ollaan!
Aikaa strassien kanssa meni melko tarkkaan kolme tuntia, joten yhteensä tämän asun väsäämiseen sain siis kulumaan n. 36 tuntia. Ei toivottavasti tarvitse ihan heti uudelleen...

Siinä se. Valmis!! Mun "mekko"!
Myönnetään. Olen aikast ylpeä itsestäni ja aikaansaannoksestani. En olisi ikinä uskonut, että tuollaisen aikaiseksi saisin, ja se on jopa ihan ok siistiä jälkeä, tosin sainhan minä apuakin. En minä tietenkään näistä asukäsitöistä vielä kokonaan eroon pääse, meillä on läjä esiintymisasuja työn alla. Niistä en taida kuitenkaan enempää raportoida, säilyy salaisuudet lavalle asti :). Enkä minä edelleenkään näistä käsitöistä erityisemmin pidä.

Ja jos talossani nyt syttyisi tulipalo, niin jollen mitään muuta mukaani saa, niin ainakin tämän pelastan. Puen sen vaikka päälleni ennen kuin talosta poistun!

Asupaja: The end is nigh.

Asuni on palannut kotiin, ja käsillä alkaa olla viimeiset vaiheet:
1) helman ompelu käsin
2) strassit!

Ensimmäisenä kotiläksynä siis helman viimeistely käsin ommellen ihan itsekseen ilman käsityöpiirimme tukiverkkoa. Ompelun aloittamisen kanssa tuli tietysti vitkasteltua, koska ei ollut mitään varsinaista pakollista syytä tehdä tämä kotiläksy johonkin tiettyyn päivään mennessä. Onneksi sain lauantai-illaksi ompeluseuraa ja siinä noin kolmessa tunnissa saatiin paitsi väsättyä helmaa, myös sovitettua aiemmin esiteltyä esiintymisasuani.

Helma mitoitettu, leikattu ja nupitettu, ja osa jo ommeltunakin!
Ihan valmiiksi asti en jaksanut helmaa eilen tehdä, vaikka tämä käsin ompelu ei ole ollenkaan tuskallista. Se on vaan hiukan hidasta, tuota helmaa kun vaan on aika paljon... Loput tarttis tehdä vaikka, no, nyt, mutta välttelyltähän tämä taas vaikuttaa...

Koska ompeluosuus kisa-asusta alkaa olla suoritettuna, voimme tehdä pientä loppuyhteenvetoa.
Projekti alkoi 19.8. ja sen on tarkoitus olla valmis ensi tiistaina, 15.10. Eli lähes kaksi kuukautta. Yhteiskokoontumiskertoja on ollut n. 8-11, vähän riippuen mitkä tuohon lukuun lasketaan. Sen lisäksi muutamia kotiläksykertoja. Tunteja tähän projektiin on pistetty tähän mennessä n. 33. Ehkä? Hiukan pyöristäen ja arvaillen, ihan sekuntikellolla ei aikaa sentään ole mitattu, eikä edes minuutilleen. On muuten tuntunut aika paljon enemmältä ja pitemmältä, kuin mitä nuo luvut omiin korviini kuulostavat... Pahimmillaan asun eteen tuli työskenneltyä peräti kolmesti viikossa.
Projektin traumaattisin osuus oli ilman muuta kalvosimet, yäk! Kaikki muutkin rypytykset kävi kovasti hermon päälle. Hienoa sen sijaan oli saada asu ekaa kertaa päälle ja vetoketjuvaihe tuntui riemuvoitolta, koska se ei ollutkaan lainkaan niin kamalaa mitä ennakoin. 

Edessä on siis vielä strassien liimaus, ei mitään hajua miten hidasta tai nopeaa, mukavaa tai tuskaista se on. Tämä selvinnee tiistaina.

Tiistaina strassipaja!

Bad hair day?

Ystävät, saanko esitellä:

Peruukki.

En edes tiedä, miten päin tuo pitäisi päähän pistää...

Päätöksiä: Krakova!

Ensimmäiset kisatanssipäätökset on nyt tehty. Voi hirvitys. Nyt tämä kaikki alkaa olla jo pelottavan totta ja pelottavan lähellä. Viisi viikkoa, omg, viisi viikkoa!!

Krakovan ohjelmani tulee siis olemaan seuraavanlainen:
Lauantaina 16.11. n. klo 14:00 alkaen ceilin Euroopan mestaruuskisat ja karsinnat ensi kevään Worldseihin.

*painostava hiljaisuus*

Juuri nyt kun tuota ajattelen olen aika kauhuissani.

Jos tuosta päivästä selviän hengissä ilman suurempia henkisiä ja ruumiillisia vaurioita, niin sunnuntaina 17.11. n. klo 10:30 alkaen on vuorossa soolotanssit. Muistaakseni olen jo joskus aiemmin maininnut olevani ahne, mitä irkkutanssiin tulee? Niinpä. Nytkin sitten mennään peräti kuudella soololla.
Primary reel
Primary light jig

Primary slip jig

Primary heavy jig

Beg./Prim. Trophy

Beg./Prim. Trad.set (Blackbird)

Tämä on sentään hieman vähemmän kuin mitä viime vuoden Nordic feisissä tein. Tästä listasta puuttuu single jig, jota en ole vielä primary tasolla treenannut lainkaan ja se hornpipe, jota en kisakuntoon asti jaksanut enkä pystynyt saamaan. Hiukan harmittaa tuo hornpipe, mutta onpahan jotain, mitä ensi keväänä treenata.

Mielenkiintoisena uutuutena on tuo "Trophy" -luokka. Sellaisessa en ole koskaan ennen ollut, tuleepa nyt kokeiltua sitäkin. Trophyssä kukin tanssija saa valita omasta mielestä parhaan tanssinsa, ja siitä tanssitaan sitten yksi askel. Paras saa palkinnoksi pokaalin, kun muissa luokissa saa "vain" mitaleita. Ilmeisesti Trophy -luokat ovat joko suosittuja tai arvostettuja tai molempia, koska vaikka tässä kisassa tanssitaan vain yksi askel, on ilmoittautumismaksu Trophyyn muita soolokisoja kalliimpi. Kokonaisen huiman euron, tosin.

Soolokisapäivä jännittää hiukan silleen mukavasti, mutta ei pelota. Kihelmöi, kutkuttaa, vaikka aina harmittaakin, kun ei ole mielestään tehnyt ja treenannut tarpeeksi. Aina tuntuu, että olisi voinut tehdä enemmänkin, ja tässä minun tapauksessani ei pelkästään tunnu, vaan olisin oikeasti voinut tehdä enemmän. Olettehan lukeneet surkeista kuntoilusuunnitelmieni käytännön toteutuksista...
Aion kuitenkin päättäväisesti olla tuntematta niistäkään liian suuria tunnontuskia. Olen ainakin tähän asti aina tykännyt kisaamisesta ja aion tehdä niin tälläkin kertaa, ja nauttia tanssimisesta! Syteen tai saveen :).

Kyllä nyt koetellaan...

Mitämitä!? Aikooko koko universumi liittoutua minua vastaan!?

- Viikonlopun fb-episodi hakee varmaan vertaistaan.
- Peruukin väri valittiin (10), peruukit tilattiin, ja vastaus tuli nopeasti: number 10 sold out....
- En ole kunnolla toipunut vielä mustan kisa-asun hihatraumasta, niin eikös eilisiltana ollut tiedossa: esitysasun puseron ompelemista - myös niitä hihoja!!

Arvatkaas mitä tässä on...?

Kun ihmistä pakotetaan tekemään luonteensa vastaisia päätöksiä

Kumpi on voimakkaampi?
Haluni kisata ceileillä vai vastenmielisyyteni fb:ia kohtaan?

En todellakaan tiedä. En pysty päättämään.

Ja silti, johonkin aikaan aamupäivään mennessä asia pitäisi itselleni selvittää ja tehdä päätös. Järkevintä olisi mennä jo nukkumaan ja miettiä asiaa vielä kerran aamulla, levänneenä.
As if.

Arvostukseni henkilöä X kohtaan on juuri nyt vakavasti pakkasella.

Freeeedoooom!!

Musta kisa-asuni siis jäi vielä opastajamme luo helman lyhennykseen, jotta sitä olisi hieman helpompaa (?!?) käsin ommellen viimeistellä. Olisin saanut hakea sen tänään, mutta laiskuuttani en ehtinyt (nimim. aamiainen n. klo 10:30...). Koska en myöskään saanut tykötarpeita yhtä näytösasun käsitöitä varten, jota olin ajatellut nyt viikonloppuna tekeväni, niin sepä tarkoittaa sitä, että minulla on nyt ompeluvapaa viikonloppu! Wohei!!

Tosin, parempi olisi ollut hakea kisa-asu ja kiltisti aloittaa ompelu. Aikaa asun valmiiksi saamiseen on enää melko lailla tarkkaan neljä viikkoa. Deadline on hyvin selkeä.
Päälle asu on saatava Oslossa 2.11.2013. Viimeistään. Eikä olisi ollenkaan huono juttu päästä tanssimaan se päällä muutamaan kertaan jo ennen kisoja.

Hmm... pitäisiköhän alkaa jaotella niitä strasseja...

Asupaja: tukiopetusta

Niin... Kuten edellisestä käsityömerkinnästä fiksuimmat pystyivät päättelemään, viime sunnuntain ompelupaja kävi pahasti luonnolle. Nyt muutaman päivän etäisyydenoton jälkeen on ehkä hiukan toivoa saada aikaan edes hieman asiallisempi raportti tuosta kärsimysnäytelmästä.

Sunnuntain tavoitteena oli saada hihat ja kalvosimet paikoilleen ja jopa mitattua helma, jos hyvin kävisi. Joillekin kävikin. Minulle ei.
Hihat sain pykättyä kiinni hitaasti työllä ja vaivalla, mutta ha! Sain kuitenkin! Sen sijaan kalvosimet ottivat minusta niskalenkin ja veivät sata - nolla. Ne rypytykset nähkääs, ne rypytykset, ja laskokset ja muut sellaiset, joita minun sieluparkani ei kestä, ei niin yhtään. Hermot menee. Ja meni. Itkuksi pisti ja kesken jäi, joten tämä tumpelo päätyi opettajan luo tukiopetukseen, joka suoritettiin tiistaina.

Tässä ompelen hihaa. En kovasti tykännyt, ehkäpä siksi kuvakaan ei ole tarkka...

Tässä vielä riemua: Hihat on kiinni ommeltuina!

Ja tässä ne pirulaiset. Vihaan, vihaan! Älköön kukaan ikinä tulko mulle ehdottelemaan mitään kalvosimista!!

En voi kylliksi ylistää pajojemme opastajaa, sille naiselle on sitten jaettu kärsivällisyyttä oikein kauhakaupalla. Oman elämänsä kiireiden keskellä hän vielä jaksaa löytää aikaa tumpeloiden auttamiseen. Osaavissa käsissä kalvosimet hoituivat paikoilleen noin vartissa!?! Ompelukone lakkoili, joten esiin otettiin järeämmät aseet eli saumuri. On muuten nyt tosi sievät kalvosimet mulla!

Saumurikäsittelyä kalvosimille minua osaavimmissa käsissä.
Myös asuni helma saatiin tiistaina mallattua sopivalle pituudelle, ja koska en itse ompelukonetta omista, jäi kisa-asuni vielä opastajamme luo helman lyhennykseen, ennen kuin sitä käsin "pääsisin" viimeistelemään.
Juu, maltan tuskin odottaa...