Kun kukkarossa ja käyttötilillä on rahaa yhteensä n. 50e seuraavaan viikkoon, niin mitäs niillä rahoilla tehtäis?
Ostetaan ruokaa?
Maksetaan sähkölasku?
Näin varmaan niissä fiksuissa perheissä.
Minä sen sijaan kurkistin ruokakaappeihini ja arvelin ruoan riittävän, jätin laskun maksamatta ja pistän kyseiset rahat kahteen irkkutiivariin ja jumppatuntiin.
Sanoinhan pian jo noin vuosi sitten, kun tätä blogiani aloittelin ja sille nimeä mietin, että yksi mahdollisuus oli jotain huolettomaan heinäsirkkaan viittaavaa. Ai et uskonut vai?
"Heinäheinäsirkka, soitti viuluaan, tanssitunnilla hyppi, sinne tänne vaan...."
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Räpiköintiä
En voi kieltää, etteikö tämä alkuvuosi olisi ollut hankala. Kumilanka on ollut edelleen aika piukalla ja vaikeaa on ollut päästä mihinkään tahtiin missään tekemisessä. Edes aina niin ihanassa irkussa.
Olen aina tykännyt irkkutanssista mm. ihan vaan siksi, että se on ollut mielestäni todella hauskaa. Kivaa. Olen tykännyt kuin hullu puurosta. Aiemmin jo mainitsinkin, että jossain vaiheessa syksyä hauskuus hävisi. Vuodenvaihteen molemmin puolin sitten tuskaisesti mietin ja vatvoin mitä irkkutanssini kanssa tekisin. Mielessä jopa pääsi vilahtamaan, että pitäisikö lopettaa kokonaan, mutta moinen mielenhäiriö sentään kaikkosi aika lailla nopeaan. Lopulta tein tuon aiemmin mainitsemani päätöksen valita tänä keväänä ohjelmaani vain jotain, mitä juuri nyt ihan tositosi mahdottomasti haluan, tämän hetken mahdollisuuksieni mukaan. Näin ollen säännölliset viikkotunnit jäivät lähes kokonaan pois. Säännöllistä kalenterissani omien treenien osalta on lähinnä enää vain vaivaiset 1,5 tuntia viikossa kisaceilitreeniä, eli ei oikeastaan yhtään mitään aiempiin viikkotahteihin verrattuna. Voi miten kaipaan viikottaisia mukavatunnelmaisia raatamisia!
Säännöllisten viikkotuntien sijaan toivon nyt sitten vaihteeksi pääseväni eri tavoin "vierailevien opettajien" tunneille ja tiivareille, vaikka helppoa se ei juuri nyt ole. Vaihtelu virkistää ja toivon, että kadonnut hauskuuskin sitä myöten taas löytyisi. Sillä saralla ilmassa on pientä lupauksen tuntua, mutta toiveikkuutta päästän latistamaan pelkäämällä, että liian suuret odotukset aiheuttavatkin pettymystä. Äh että ihminen voi olla itselleen vaikea!
Tämän alkuvuoden parhaat treenit ovat olleet yhden sunnuntain kolmen tunnin kisaceilitreenit, jotka oma irlantilainen opettajamme tuli meille pitämään. Vanhaa kunnon tekemisen meininkiä mitä huomasin kaivanneeni. Rankkaa oli, mutta nautin suuresti, vaikka puutteistani tulinkin taas kerran tuskallisen tietoiseksi. Siitäkin huolimatta mielestäni tunnelma treeneissä oli positiivinen ja myönteinen ja kivaa oli. Opettajamme tulee uudelleen katsastamaan kisakuntomme maaliskuun alussa, ja ajatus tuosta viikonloppusta tuntuu mukavalta. Siitäkin huolimatta että pelkäänpä pahoin, että tuolloin tunnelma saattaa jo olla vähemmän mukava. Siinä vaiheessa kisoihin on n. 1,5 kuukautta, ja epäilen että stressi ja erilaiset kisaodotukset vs. realiteetit tulevat nostamaan rumaa päätään ja ikäviä tunteita pintaan. Harmi. Minun on vaikea tajuta ja hyväksyä, miksi treeneissä ei voisi olla hauskaa, vaikka treenattaisiinkin kovan tason kisoihin. Väittäisin, että hauskuus rentouttaa sopivasti, toisin kuin stressissä ja pelossa ja ahdistuksessa väkisin vääntäminen. Mene tiedä.
Erilaisia tiivareita ei ole vielä ollut kuin pari, joten on vaikea sanoa mitä tuleva mahdollisesti tuo tullessaan, tai pääsenkö edes ylipäätään millekään tiivareille, mutta ehkä nyt valitsemani valikoiva taktiikka toimii. Ainakin eilen oli oikein hyvä päivä. Sain viimein taas aikaiseksi jatkaa joulutauolla aloittamani trad.setin selättämistä muutaman videopätkän ja todella hajanaisten muistiinpanojen pohjalta. Oli haastetta, uskokaa pois. Olen varmasti tuijottanut niitä videopätkiä valehtelematta satoja kertoja koittaessani tajuta, mitä opettajamme jaloillansa oikein tekee ja mihin rytmiin. Voi graah! Kahden tunnin tahkoamisen jälkeen kun olin koittanut jalkojani opettajan menoon sovittaa, niin sentään hetkittäin tuntui että haa, toivoa on! Kyllä minä tämän vielä tulen hantlaamaan! Niihin tunnelmiin oli hyvä lopettaa ja lähteä ceilitreeneihin, joista niistäkin jäi kiva olo. Täydellisyyteen on vielä ah niin pitkä matka, mutta tuntui, että asia kuitenkin eteni, saatiin paljon aikaiseksi ja siitä jäi hyvä mieli. Olen nyt tuijotellut eilisen treenin videota uudestaan ja uudestaan ja haluaisin ceilitreeneihin jo tänään korjaamaan virheitäni ja parantamaan suoritustani! Harmillisesti seuraavaa ceilitreeniä pitää odottaa peräti perjantaihin asti, sinnehän on melkein ikuisuus! Ensi viikonloppua odotan muutenkin jo hurjasti, luvassa kahdet vierailevat tiivarit! On oikeastaan aika pelottavaa, miten kovasti haluan kaiken taas olevan kivaa. Liian suuret odotukset jnejne, en jaksaisi nyt millään mitään pettymyksiä.
Itseopiskelijan työvälineitä
Vastapainoa ja vaihtelua irkulle tuo myös aloittamani viikottainen ihan tavallinen perusjumppatunti, jolla olen käynyt, sykettä ja lihaskuntoa vuorotellen. Olen pitänyt suuresti, ja odotan tuota jokaviikkoista vaivaista kolmevarttista aina etukäteen kovasti. Se on ollut kivaa. Lisäksi päivätkin ovat pidenneet niin, että sunnuntain treeneihin pääsee jo polkemaan valoisaan aikaan, joten jospa tässä pian pääsisi rämpimään ylös tästä tahmasta, jossa olen alkuvuoden rahjustanut, jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuisi. Muuttuu se :).
Olen aina tykännyt irkkutanssista mm. ihan vaan siksi, että se on ollut mielestäni todella hauskaa. Kivaa. Olen tykännyt kuin hullu puurosta. Aiemmin jo mainitsinkin, että jossain vaiheessa syksyä hauskuus hävisi. Vuodenvaihteen molemmin puolin sitten tuskaisesti mietin ja vatvoin mitä irkkutanssini kanssa tekisin. Mielessä jopa pääsi vilahtamaan, että pitäisikö lopettaa kokonaan, mutta moinen mielenhäiriö sentään kaikkosi aika lailla nopeaan. Lopulta tein tuon aiemmin mainitsemani päätöksen valita tänä keväänä ohjelmaani vain jotain, mitä juuri nyt ihan tositosi mahdottomasti haluan, tämän hetken mahdollisuuksieni mukaan. Näin ollen säännölliset viikkotunnit jäivät lähes kokonaan pois. Säännöllistä kalenterissani omien treenien osalta on lähinnä enää vain vaivaiset 1,5 tuntia viikossa kisaceilitreeniä, eli ei oikeastaan yhtään mitään aiempiin viikkotahteihin verrattuna. Voi miten kaipaan viikottaisia mukavatunnelmaisia raatamisia!
Säännöllisten viikkotuntien sijaan toivon nyt sitten vaihteeksi pääseväni eri tavoin "vierailevien opettajien" tunneille ja tiivareille, vaikka helppoa se ei juuri nyt ole. Vaihtelu virkistää ja toivon, että kadonnut hauskuuskin sitä myöten taas löytyisi. Sillä saralla ilmassa on pientä lupauksen tuntua, mutta toiveikkuutta päästän latistamaan pelkäämällä, että liian suuret odotukset aiheuttavatkin pettymystä. Äh että ihminen voi olla itselleen vaikea!
Tämän alkuvuoden parhaat treenit ovat olleet yhden sunnuntain kolmen tunnin kisaceilitreenit, jotka oma irlantilainen opettajamme tuli meille pitämään. Vanhaa kunnon tekemisen meininkiä mitä huomasin kaivanneeni. Rankkaa oli, mutta nautin suuresti, vaikka puutteistani tulinkin taas kerran tuskallisen tietoiseksi. Siitäkin huolimatta mielestäni tunnelma treeneissä oli positiivinen ja myönteinen ja kivaa oli. Opettajamme tulee uudelleen katsastamaan kisakuntomme maaliskuun alussa, ja ajatus tuosta viikonloppusta tuntuu mukavalta. Siitäkin huolimatta että pelkäänpä pahoin, että tuolloin tunnelma saattaa jo olla vähemmän mukava. Siinä vaiheessa kisoihin on n. 1,5 kuukautta, ja epäilen että stressi ja erilaiset kisaodotukset vs. realiteetit tulevat nostamaan rumaa päätään ja ikäviä tunteita pintaan. Harmi. Minun on vaikea tajuta ja hyväksyä, miksi treeneissä ei voisi olla hauskaa, vaikka treenattaisiinkin kovan tason kisoihin. Väittäisin, että hauskuus rentouttaa sopivasti, toisin kuin stressissä ja pelossa ja ahdistuksessa väkisin vääntäminen. Mene tiedä.
Erilaisia tiivareita ei ole vielä ollut kuin pari, joten on vaikea sanoa mitä tuleva mahdollisesti tuo tullessaan, tai pääsenkö edes ylipäätään millekään tiivareille, mutta ehkä nyt valitsemani valikoiva taktiikka toimii. Ainakin eilen oli oikein hyvä päivä. Sain viimein taas aikaiseksi jatkaa joulutauolla aloittamani trad.setin selättämistä muutaman videopätkän ja todella hajanaisten muistiinpanojen pohjalta. Oli haastetta, uskokaa pois. Olen varmasti tuijottanut niitä videopätkiä valehtelematta satoja kertoja koittaessani tajuta, mitä opettajamme jaloillansa oikein tekee ja mihin rytmiin. Voi graah! Kahden tunnin tahkoamisen jälkeen kun olin koittanut jalkojani opettajan menoon sovittaa, niin sentään hetkittäin tuntui että haa, toivoa on! Kyllä minä tämän vielä tulen hantlaamaan! Niihin tunnelmiin oli hyvä lopettaa ja lähteä ceilitreeneihin, joista niistäkin jäi kiva olo. Täydellisyyteen on vielä ah niin pitkä matka, mutta tuntui, että asia kuitenkin eteni, saatiin paljon aikaiseksi ja siitä jäi hyvä mieli. Olen nyt tuijotellut eilisen treenin videota uudestaan ja uudestaan ja haluaisin ceilitreeneihin jo tänään korjaamaan virheitäni ja parantamaan suoritustani! Harmillisesti seuraavaa ceilitreeniä pitää odottaa peräti perjantaihin asti, sinnehän on melkein ikuisuus! Ensi viikonloppua odotan muutenkin jo hurjasti, luvassa kahdet vierailevat tiivarit! On oikeastaan aika pelottavaa, miten kovasti haluan kaiken taas olevan kivaa. Liian suuret odotukset jnejne, en jaksaisi nyt millään mitään pettymyksiä.
Vastapainoa ja vaihtelua irkulle tuo myös aloittamani viikottainen ihan tavallinen perusjumppatunti, jolla olen käynyt, sykettä ja lihaskuntoa vuorotellen. Olen pitänyt suuresti, ja odotan tuota jokaviikkoista vaivaista kolmevarttista aina etukäteen kovasti. Se on ollut kivaa. Lisäksi päivätkin ovat pidenneet niin, että sunnuntain treeneihin pääsee jo polkemaan valoisaan aikaan, joten jospa tässä pian pääsisi rämpimään ylös tästä tahmasta, jossa olen alkuvuoden rahjustanut, jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuisi. Muuttuu se :).
torstai 23. tammikuuta 2014
Askeleen lähempänä Lontoota
Kisamatkajärjestelyni ja kisatunnelmani ovat kulkeneet jähmeästi kuin fillari pakkasilla. Lennot on varaamatta. Sopivan hotellin etsintä on näännyttävää puuhaa. Kisapassikuva- ja rekisteröintisäätö on vielä päällä. Treenejä on ihan liian vähän, mutta ei viikossa ole vapaita iltojakaan loputtomiin, eikä kukkarossa rahaakaan kaikkien ylimääräisten treenien maksamiseen. Uusi käsimatkalaukku sentään on,
mutta sekin on vain siksi, ettei itse tarvinnut tehdä sen eteen yhtään
mitään. En edes hoksannut että sellaista voisi pyytää, mutta joululahjaksi sellaisen silti sain, ja ihan pyytämättä (Kiitti äiskä <3!). Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan kuin ei olisi edes menossa mihinkään irkkutanssin maailmanmestaruuskilpailuihin. Hulttio.
Onneksi meillä sentään on tiimissämme aikaansaavia ihmisiä!
Kiitos heidän, hotelli löytyi ja olemme nyt majoituksen verran lähempänä kisoja! Ja kuin taikasauvan iskusta alkoi tekemättömien asioiden ahdistus vähetä ja Lontoo yhtäkkiä tuntua todelta.
Lontoo tapahtuu ja minä olen menossa sinne!
Onneksi meillä sentään on tiimissämme aikaansaavia ihmisiä!
Kiitos heidän, hotelli löytyi ja olemme nyt majoituksen verran lähempänä kisoja! Ja kuin taikasauvan iskusta alkoi tekemättömien asioiden ahdistus vähetä ja Lontoo yhtäkkiä tuntua todelta.
Lontoo tapahtuu ja minä olen menossa sinne!
lauantai 18. tammikuuta 2014
Talviulkoliikuntaa ja sen seuraamuksia
Tiistaina 7.1. pyöräilin jumppaan ja vettä tuli kuin aisaa. Olin niiiin uitettua koiraa, etten muista koska viimeksi moista. Lähinnä huvitti.
Viikkoa myöhemmin, tiistaina 14.1. pyöräilin jumppaan, ja pakkasta oli ehkä jotain -15 kieppeillä. Vilu ei tullut, mutta renkaasta oli juuri edellisenä päivänä mennyt gummi. Jo toisen kerran tänä talvena. Grrh. Se ei huvittanut enää yhtään.
Talvi on siis viimeinkin tullut Turkuun, ja heti kerralla sellainen kunnollinen mistä tykkään, ja se on jopa kestänyt jo viikon verran eikä sen loppuakaan vielä lupailla. Hienoa! Edelleen pääsee erinomaisen hyvin pyöräilemään. Talvipyöräilyn riemut löysin Pirkanmaalla ollessani. Pakkanen ei ole minulle mikään erityisen suuri ongelma, liukkaus ja jää ja sohjo sitten sitäkin enemmän, silloin jää pyörä kotio. Pakkasella sen sijaan on todella hyvä pyöräillä. Pyörätiet eivät pääsääntöisesti ole liukasta jäärataa, vaan mukavasti pakkaslumen peittämiä. Mutta sitten siellä on sitä sepeliä. Mahdollisimman karkeaa sepeliä. Tottakai, ymmärrettävää ja hyvä niin, jotta jalankulkijat pysyvät pystyssä. Pyörälle ei sitten kuitenkaan ihan niin hyvä, kuten tässä tällä viikolla olen karvaasti saanut kokea. Minä tässä yritän pihistää rahamenoissani irkun eduksi ja Worldsien tarpeisiin, niin sitten pyöränhuolto syö kaiken. Grrh. Viikon sisään kahdet sisägummit ja kahdet ulkogummit, ja häränpyllyä budjeteille, vaikka pyöränhuoltosetä ihan pyytämättä antoi pienen alennuksenkin, säälistä varmaan, kun juuri kaksi päivää aikaisemmin olin edellisen kerran pankkikorttiani hälle heilutellut. Huokaus.
Pyörähuoltosetä näytti, mitä pyörängummistani löytyi. No sepelinpalahan se siellä!
Näiden pyörärikkojen takia on tullut harrastettua normaalia enemmän tavallista arki-/hyötyliikuntaa. Kumirikkojen seurauksena meni meinaan kävelyksi. Kävelin pyörärikon jälkeen treeneihin ja kävelin treeneistä kotiin. Kävelin seuraavana päivänä taas huoltoon hakemaan yhden pyörän ja viemään toisen, ja sitten parin päivän päästä vielä kävellen hakemaan sen toisenkin pyörän. Normitilanteessa neljän päivän sisään ihan liikaa kävelyä minun makuuni. Yleensä en erityisemmin pidä kävelystä, se on ihan liian hidasta ja rasittavaa ja hikistä ja saan siitä turhan usein penikkani kipeiksi, niin nytkin. Tällä kertaa yllättäen nämä talvikävelyt eivät kuitenkaan kummemmin harmittaneet, oli jopa ihan mukava kävellä. Elämme siis todellakin outoja aikoja, kun minä siedän sekä lenkkeilyä että kävelyä...? Silti, olen minä totaalisen koukussa fillariini. Asun ihan liian kaukana kaikesta silloin kun pyörällä ei liikkeelle pääse. Oi riemua nyt kun on taas fillari käytössä ja varastossa vielä toinenkin pyörä ehjänä, jos sepeli yhdestä pyörästä vielä kerran kumit hajottaa. Saisi kyllä olla jo hajottamatta.
Nyt talvellahan en lenkkipolulleni pääse. Talvella sen omistavat hiihtäjät, eikä siinä mitään, suon heille mieluusti sen ilon. Talvilenkkeilyvarustuksenikin on siinä määrin olematonta, että enpä tiedä keksisinkö edes mitä päälleni pistäisin jos lenkille haluaisin (!?). Tosin yksi tämän viikon kävelyistä meni jopa hölkäksikin, kun maanantaina kesken matkan se pyöränkumi hajosi ja jätin matkan varrella pyörän huoltoon, mutta tuntia oli ehdittävä pitämään. Oli se hyvä, että syksyllä tuli ne muutamat kerrat ihan juoksulenkillä käytyä, nyt pätkähölkkäämisen ansiosta myöhästyin vain n. kolme minuuttia, haa! Siitäkin huolimatta, että tuolloinen varustus ei todellakaan tukenut hölkkäilyä: raskaat talvikengät, pitkä raskas talvitakki, ja selässä ärsyttävästi hölskyvä reppu, eikä se pakkanenkaan hengästynyttä huohotustani mitenkään helpottanut...
Äsken tunnin kävelylenkki kauniissa pakkassäässä, seuraavaksi kuitenkin vastapainoa pakkaselle: Tänä iltana tropiikkiin!
Sisäliikuntamuotona mahdollisesti ankaraa joraamista :).
Kesähelledrinksut ja muut varusteet mukaan!
Viikkoa myöhemmin, tiistaina 14.1. pyöräilin jumppaan, ja pakkasta oli ehkä jotain -15 kieppeillä. Vilu ei tullut, mutta renkaasta oli juuri edellisenä päivänä mennyt gummi. Jo toisen kerran tänä talvena. Grrh. Se ei huvittanut enää yhtään.
Talvi on siis viimeinkin tullut Turkuun, ja heti kerralla sellainen kunnollinen mistä tykkään, ja se on jopa kestänyt jo viikon verran eikä sen loppuakaan vielä lupailla. Hienoa! Edelleen pääsee erinomaisen hyvin pyöräilemään. Talvipyöräilyn riemut löysin Pirkanmaalla ollessani. Pakkanen ei ole minulle mikään erityisen suuri ongelma, liukkaus ja jää ja sohjo sitten sitäkin enemmän, silloin jää pyörä kotio. Pakkasella sen sijaan on todella hyvä pyöräillä. Pyörätiet eivät pääsääntöisesti ole liukasta jäärataa, vaan mukavasti pakkaslumen peittämiä. Mutta sitten siellä on sitä sepeliä. Mahdollisimman karkeaa sepeliä. Tottakai, ymmärrettävää ja hyvä niin, jotta jalankulkijat pysyvät pystyssä. Pyörälle ei sitten kuitenkaan ihan niin hyvä, kuten tässä tällä viikolla olen karvaasti saanut kokea. Minä tässä yritän pihistää rahamenoissani irkun eduksi ja Worldsien tarpeisiin, niin sitten pyöränhuolto syö kaiken. Grrh. Viikon sisään kahdet sisägummit ja kahdet ulkogummit, ja häränpyllyä budjeteille, vaikka pyöränhuoltosetä ihan pyytämättä antoi pienen alennuksenkin, säälistä varmaan, kun juuri kaksi päivää aikaisemmin olin edellisen kerran pankkikorttiani hälle heilutellut. Huokaus.
Näiden pyörärikkojen takia on tullut harrastettua normaalia enemmän tavallista arki-/hyötyliikuntaa. Kumirikkojen seurauksena meni meinaan kävelyksi. Kävelin pyörärikon jälkeen treeneihin ja kävelin treeneistä kotiin. Kävelin seuraavana päivänä taas huoltoon hakemaan yhden pyörän ja viemään toisen, ja sitten parin päivän päästä vielä kävellen hakemaan sen toisenkin pyörän. Normitilanteessa neljän päivän sisään ihan liikaa kävelyä minun makuuni. Yleensä en erityisemmin pidä kävelystä, se on ihan liian hidasta ja rasittavaa ja hikistä ja saan siitä turhan usein penikkani kipeiksi, niin nytkin. Tällä kertaa yllättäen nämä talvikävelyt eivät kuitenkaan kummemmin harmittaneet, oli jopa ihan mukava kävellä. Elämme siis todellakin outoja aikoja, kun minä siedän sekä lenkkeilyä että kävelyä...? Silti, olen minä totaalisen koukussa fillariini. Asun ihan liian kaukana kaikesta silloin kun pyörällä ei liikkeelle pääse. Oi riemua nyt kun on taas fillari käytössä ja varastossa vielä toinenkin pyörä ehjänä, jos sepeli yhdestä pyörästä vielä kerran kumit hajottaa. Saisi kyllä olla jo hajottamatta.
Nyt talvellahan en lenkkipolulleni pääse. Talvella sen omistavat hiihtäjät, eikä siinä mitään, suon heille mieluusti sen ilon. Talvilenkkeilyvarustuksenikin on siinä määrin olematonta, että enpä tiedä keksisinkö edes mitä päälleni pistäisin jos lenkille haluaisin (!?). Tosin yksi tämän viikon kävelyistä meni jopa hölkäksikin, kun maanantaina kesken matkan se pyöränkumi hajosi ja jätin matkan varrella pyörän huoltoon, mutta tuntia oli ehdittävä pitämään. Oli se hyvä, että syksyllä tuli ne muutamat kerrat ihan juoksulenkillä käytyä, nyt pätkähölkkäämisen ansiosta myöhästyin vain n. kolme minuuttia, haa! Siitäkin huolimatta, että tuolloinen varustus ei todellakaan tukenut hölkkäilyä: raskaat talvikengät, pitkä raskas talvitakki, ja selässä ärsyttävästi hölskyvä reppu, eikä se pakkanenkaan hengästynyttä huohotustani mitenkään helpottanut...
Äsken tunnin kävelylenkki kauniissa pakkassäässä, seuraavaksi kuitenkin vastapainoa pakkaselle: Tänä iltana tropiikkiin!
Sisäliikuntamuotona mahdollisesti ankaraa joraamista :).
torstai 2. tammikuuta 2014
Päivän tulos: plus miinus nolla
Lenkillä. Joo, juoksinkin.
Mutta täytyy kyllä sanoa, että nyt kun tiedän siihen pystyväni - jos vain suinkin haluan - niin on tää vaan yhtä 'mind over matter' -kamppailua. Ei niin millään viiteis... Voi sitä sisäisen maanittelun ja suostuttelun määrää: "älä ny iha vielä lopeta. Viimeksikin jaksoit ihan hyvin kaksi kierrosta. Oisha se ny vähä noloo lopettaa nyt jo..." jne.
Äh.
Kaksi ja puoli kierrosta viitsin. Oikein lempeällä asenteella lähes kolme, koska ensin juoksin n. puolet lenkistä, sitten taas tahkosin aukealla askeleita (Tammikuussa!!? Ihme talvi...) ja sitten vielä reilut kaksi kierrosta.
Palkkioksi leivoin itselleni kakun. Jota söin sitten kuin leipää.
Neljä palaa.
Mutta täytyy kyllä sanoa, että nyt kun tiedän siihen pystyväni - jos vain suinkin haluan - niin on tää vaan yhtä 'mind over matter' -kamppailua. Ei niin millään viiteis... Voi sitä sisäisen maanittelun ja suostuttelun määrää: "älä ny iha vielä lopeta. Viimeksikin jaksoit ihan hyvin kaksi kierrosta. Oisha se ny vähä noloo lopettaa nyt jo..." jne.
Äh.
Kaksi ja puoli kierrosta viitsin. Oikein lempeällä asenteella lähes kolme, koska ensin juoksin n. puolet lenkistä, sitten taas tahkosin aukealla askeleita (Tammikuussa!!? Ihme talvi...) ja sitten vielä reilut kaksi kierrosta.
Palkkioksi leivoin itselleni kakun. Jota söin sitten kuin leipää.
Neljä palaa.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Lomailua ja valintoja
Edellisen lenkkeilyeuforian jälkeiset kaksi viikkoa on mennyt vahvasti lomailuvoittoisesti.
Ja hyvä niin.
Löhöilyä ja syöpöttelyä. Eli omassa urheilu- ja kuntoilusanastossani lepo- ja massakausi :D. Yhtä trad.settiä olen sentään alkanut selättää, ilmeisesti ihan täysin irkutonta aikaa en vaan pysty pitämään.
Loma on tarjonnut taukoa ja etäisyydenottoa syksyn hektiseen menoon.
Ja hyvä niin.
Keskellä kaiken menon katosi jossain vaiheessa tekemisestä hauskuus.
Tapahtumien keskellä velloo virrassa ja koittaa pysytellä pinnalla miten parhaiten taitaa. Uudelta vuodelta toivon löytäväni hauskuuden takaisin rakkaaseen harrastukseeni.
Lomalla valitettavasti ehtii myös vatvoa ärsyttäviä kysymyksiä,
kuten:
Kumpi on tärkeämpää kisoissa, uusi mekko vai mahdollisimman hyvä tekniikka?
Minun mielestäni mahdollisimman hyvä tekniikka.
Kumpaan on tärkeämpää pistää rahansa, uuteen mekkoon vai tekniikkaa ja tanssimista toivottavasti parantaviin tiivareihin ja tanssitunteihin?
Minä sanoisin, että rahat tiivareihin ja tanssitunteihin.
Kumpaan haluan pistää rahani, uuteen mekkoon vai tiivareihin ja tanssitunteihin?
Tiivareihin ja tanssitunteihin, ehdottomasti!
Uuden mekon suunnalta omalta kohdaltani sikäli positiivisia uutisia, että viimeisimmän tiedon mukaan kovasti vastustamani ulkomaiset mutkat on nyt oiottu koti-Suomeen, huraa! Lisäksi viimeisimmän tiedon mukaan mekosta olisi tulossa kaipaamani yksinkertaisen tyylikäs kohtuullisin koristein, mistä olen kovastikovasti iloinen. Voin jopa sanoa päässeeni tässä mekkoasiassa siinä mielessä sopuun itseni kanssa, että pystyn suhtautumaan edelleen mielestäni aika lailla älyttömään rahasummaan lähes tyynesti ja jopa iloitsemaan uudesta kisa-asusta.
Tosin, joulukuun alun kauhean kohkauksen "pitää aloittaa ennen joulua" jälkeen ei asuasiasta ole tiedotettu yhtään mitään. Joten näinköhän tästäkin tulee taas yksi "Paljon melua tyhjästä" -episodi lisää.
Lomatauolla olen ehtinyt miettiä myös tulevaa kevättä. Mitä haluan, mitä kestän, mitä voin. Tähän astihan on tapanani ollut ahnehtia irkkutanssista kaikki minulle sopiva ja mahdollinen, ja jos asiat olisivat toisin, tekisin epäilemättä niin edelleen. Tänä keväänä kuitenkin on näin. Ensimmäistä kertaa jätän ottamatta sen kaiken haluamani. Ensimmäistä kertaa olen päätynyt syystä jos toisestakin valitsemaan. Päättämään mikä on se, mitä todella eniten haluan. Kokonaisuutta ajatellen voisi olla järkevämpää valita toisin. Vahvuuteni ei kuitenkaan ole koskaan ollut tehdä valintoja järkisyistä.
Kuten lukion vanha psykologian opettajani opetti: "On vain valittava, ja oltava sitten valintaansa tyytyväinen".
Ja hyvä niin.
Löhöilyä ja syöpöttelyä. Eli omassa urheilu- ja kuntoilusanastossani lepo- ja massakausi :D. Yhtä trad.settiä olen sentään alkanut selättää, ilmeisesti ihan täysin irkutonta aikaa en vaan pysty pitämään.
Loma on tarjonnut taukoa ja etäisyydenottoa syksyn hektiseen menoon.
Ja hyvä niin.
Keskellä kaiken menon katosi jossain vaiheessa tekemisestä hauskuus.
Tapahtumien keskellä velloo virrassa ja koittaa pysytellä pinnalla miten parhaiten taitaa. Uudelta vuodelta toivon löytäväni hauskuuden takaisin rakkaaseen harrastukseeni.
Lomalla valitettavasti ehtii myös vatvoa ärsyttäviä kysymyksiä,
kuten:
Kumpi on tärkeämpää kisoissa, uusi mekko vai mahdollisimman hyvä tekniikka?
Minun mielestäni mahdollisimman hyvä tekniikka.
Kumpaan on tärkeämpää pistää rahansa, uuteen mekkoon vai tekniikkaa ja tanssimista toivottavasti parantaviin tiivareihin ja tanssitunteihin?
Minä sanoisin, että rahat tiivareihin ja tanssitunteihin.
Kumpaan haluan pistää rahani, uuteen mekkoon vai tiivareihin ja tanssitunteihin?
Tiivareihin ja tanssitunteihin, ehdottomasti!
Uuden mekon suunnalta omalta kohdaltani sikäli positiivisia uutisia, että viimeisimmän tiedon mukaan kovasti vastustamani ulkomaiset mutkat on nyt oiottu koti-Suomeen, huraa! Lisäksi viimeisimmän tiedon mukaan mekosta olisi tulossa kaipaamani yksinkertaisen tyylikäs kohtuullisin koristein, mistä olen kovastikovasti iloinen. Voin jopa sanoa päässeeni tässä mekkoasiassa siinä mielessä sopuun itseni kanssa, että pystyn suhtautumaan edelleen mielestäni aika lailla älyttömään rahasummaan lähes tyynesti ja jopa iloitsemaan uudesta kisa-asusta.
Tosin, joulukuun alun kauhean kohkauksen "pitää aloittaa ennen joulua" jälkeen ei asuasiasta ole tiedotettu yhtään mitään. Joten näinköhän tästäkin tulee taas yksi "Paljon melua tyhjästä" -episodi lisää.
Lomatauolla olen ehtinyt miettiä myös tulevaa kevättä. Mitä haluan, mitä kestän, mitä voin. Tähän astihan on tapanani ollut ahnehtia irkkutanssista kaikki minulle sopiva ja mahdollinen, ja jos asiat olisivat toisin, tekisin epäilemättä niin edelleen. Tänä keväänä kuitenkin on näin. Ensimmäistä kertaa jätän ottamatta sen kaiken haluamani. Ensimmäistä kertaa olen päätynyt syystä jos toisestakin valitsemaan. Päättämään mikä on se, mitä todella eniten haluan. Kokonaisuutta ajatellen voisi olla järkevämpää valita toisin. Vahvuuteni ei kuitenkaan ole koskaan ollut tehdä valintoja järkisyistä.
Kuten lukion vanha psykologian opettajani opetti: "On vain valittava, ja oltava sitten valintaansa tyytyväinen".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)