Jostain syystä tällä hetkellä tuntuu, että se mitä eniten teen kisojen ja näytöksen eteen on käsityöt ja ompelu. Johtuu ehkä siitä, että nämä eivät ole lempipuuhiani (kuten jossain välissä on ehkä tullut selväksi...), joten siihen nähden niillä tuntuu olevan elämässäni tällä hetkellä kohtuuttoman iso rooli.
Takana on taas kaksi asupajaa. Viime sunnuntai meni jo kyyneleitä nieleskellen ja keittiössä välillä jäähyillessä, kun kappaleita piti ommella yhteen, eikä ne mokomat tehneet ollenkaan mitä halusin, ne vaan meni runttuun ja aiheutti ongelmia. Tämä paja saattoi raastaa myös ohjaajaamme ja ryhmämme toista kokenutta ompelijaa. Heidän kunniakseen on sanottava, että jos näin olikin, eivät he mitenkään sitä päälle päin näyttäneet. Meistä viidestä paikalla olleesta asun tekijästä yhdellä on hyvä haju käsitöistä, yksi hoitaa hommat valtaisalla, kadehdittavalla tyyneydellä ja me loput kolme - sori kaverit, olette rakkaita, mutta - ollaan ihan käsiä tässä hommassa... ainakin, jos mittarina pidetään sitä avunpyyntöjen määrää, joka tuona sunnuntaina huoneessa kaikui milloin minkäkin koneen ääreltä.
Yhteen neulotetut kappaleet jonottamassa ompelukoneelle pääsyä.
Sunnuntaista kuitenkin selvittiin, ja aloimme valmistautua tiistai-illan Operaatio Vetoketjuun.
Ihanainen opettajamme oli varovasti pariin kertaan vihjannut, että "vetoketju voi olla aika hankala", joten oletin taas pykääväni mekkoani itku kurkussa, mutta miten kävikään? Voittajaolo! Ei minkäänlaisia traumoja vetoketjun ompelusta! Toki siinäkin oli haasteensa, mutta ei mitään edelliseen tuskaan verrattavaa. Oletan, että taikasana tässä on "suora ommel". Olen itsevarmasti jo aiemmin julistanut, että kykenen kyllä "suoraa saumaa" ompelemaan. Ne on ne mutkat ja kaaret ja kruntut ja rypytykset - tahalliset ja tahattomat, joita en kestä yhtään. Joten, tiistai-ilta hurahti hämmästyttävän kivuttomasti tuon vetoketjun parissa. Oli aika messevä olo vetästä mekkoa ekaa kertaa päälle, kun vetoketju oli kiinni ommeltu. Mun mekko! Ihan ite! Ja muuten, 27 on enää 7!!
Vetoketjua ommellaan
Kattokaa ny! Siinä se on, vetoketju!
Sunnuntaina jatkuu taas, vuorossa hihat. Jos oikein muistan, viimeksi kun kauan kauan sitten jotain asua itselleni yritin kasata, tämä oli se vaihe, jossa luovutin ja vein mokoman tekeleen ammattiompelijalle lopetettavaksi. Tämä ei lupaa ei sitten niin mitään kovin hyvää sunnuntaille... Mukaan kasa kärsivällisyyttä kaikki jookoskiitosplease.
Etenkin yours truly.
