Lihaskuntoa etsimässä

Vaikka ajatus Krakovasta todella lausuttiin ääneen vasta 17.3., on se ajatuksen tasolla koputellut takaraivossa jo jonkun aikaa. Siitä ei vaan juurikaan ole ääneen puhuttu. Irkkuopettajani jaksavat aina ja väsymättä peräänkuuluttaa lihaskuntoa (vatsalihakset, jaa mitkä?), keskivartalon hallintaa (??) ja muuta melko käsittämätöntä. Omaehtoinen harjoittelu ja treenaus on mukavuudenhaluiselle ihmiselle kovin vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Jottain kuitenkin tarttis tehrä, joten avuksi tuli internetin ihmeellinen maailma ja sieltä hauskan oloinen 100 punnerrusta kuudessa viikossa -ohjelma. Jeah, right... Sivustolla on myös muita kunnonkohotusohjelmia. Vatsalihaksiahan minun oikeasti pitäisi etsiä, mutta se on jo niin utopistista ja jostainhan on aloitettava! Sitäpaitsi punneruksista saattaa olla iloa kesän ceilikurssilla :).

Tyylikseni valitsin tietysti "tyttöpunnerruksen", siis polvet maassa, säilyisi edes jonkinlainen toive ohjelman suorittamisesta edes melkein kunnialla. Alkutestitulokseni oli yllättävän hyvä, 24 punnerrusta! Epäilin tehneeni jotain väärin, mutta olkoon, aloitin silti tason kolme eli korkeimman (!?) mukaan. Ohjelma jopa ehdotti tuolla tuloksella harkitsemaan aloittamista suoraan viikolta kolme. Hah, älkää nyt naurattako!!

Kahden ensimmäisen viikon ohjelmat menivätkin yllättävän kevyen oloisesti. Tämän jälkeen tuli kehoitus suorittaa ensimmäinen rasitustesti, ja ohjelma väitti minun olevan "jo hieman vahvempi ja kykeneväni tekemään huomattavasti useamman punnerruksen kuin alkutestissä". Hah. Testitulokseni oli 30 punnerrusta, siis vaivaiset kuusi enemmän kuin alkutestissä. Correct me if I'm wrong, mutta kuusi (6!) ei mielestäni ole "huomattavan paljon enemmän" punnerruksia. Tämä testi selvitti mielestäni ainakin sen, että kuudessa viikossa en taatusti sataan tule pääsemään. Pääsin tuloksellani silti jatkamaan tason kolme ohjelman mukaan, wuhuu, hyvä minä!

Viikko kolme vielä meni aika ok. Oli itse asiassa hyvinkin palkitsevaa huomata, että yleensä ne ekat punnerrukset tuntuivat menevän yllättävänkin kevyesti. Viikko neljä osoittikin sitten ns. todelliset karvansa, jo alkoi tuntua, joo. Ähellyksellä ja sisulla onnistuin kuitenkin pysymään ohjelmassa loppuun asti, ja uudessa rasitustestissä tulos oli jo 48 punnerrusta, jee!

48 tarkoitti edelleen tasolla kolme jatkamista, ja viikon viisi ohjelmaa etukäteen katsoessani olin varma, että nyt tulen tipahtamaan. Aiemmilla viikoilla tehtiin sarjoja 4 + loppurutistus, nyt pitäisi jaksaa tehdä mitä, seitsemän!! haahaa *onttoa naurua* sarjaa + loppurääkki! No, yrittänyttä ei laiteta.

Tämä tuskien tie täyttyi perjantaina, wuhuu, pääsin loppuun, vaikka pariin otteeseen kävi mielessä, että tämä punnerrus ei nyt kyllä tainnut ihan olla sellainen peräänkuulutettu "good-formed", taisi tuo pehva vähän avittaa, mutta silti. Aika oli uuden lopputestin, tulos 50 punnerrusta. Hiukan jäi kaivertamaan, että olisin ehkä kovasti pinnistämällä saanut tehtyä vielä sen +1 ainakin, saatoin vähän löysäillä helpomman ohjelman toivossa viimeiselle viikolle. Lusmu. Tiistaihin aikaa miettiä, koittaisinko sittenkin tehdä ohjelman tasolla kaksi.

Jäljellä on siis enää viikko kuusi, joka tällä viikolla pitäisi suorittaa. Testitulos 50 punnerrusta romahdutti minut noudattamaan viimeisellä viikolla tasoa yksi, ellen sitten tosiaan rankaise itseäni pienestä mahdollisesta lusmuilusta. Aiemmin olen tehnyt ohjelman ma, ke ja pe, tämä viimeinen menköön päivinä ti, to ja la, jotta saan kaksi lepopäivää tuon 50 punnerruksen jälkeen. Ja tämän viikon jälkeen pitäisi pystyä suorittamaan 100 yhtäjaksoista punnerrusta?

Not gonna happen.

You should be a little stronger than you were a couple of weeks ago and able to complete considerably more push ups than your initial test. - See more at: http://hundredpushups.com/week3.html#sthash.j2ItbIlN.dpuf

You should be a little stronger than you were a couple of weeks ago and able to complete considerably more push ups than your initial test. - See more at: http://hundredpushups.com/week3.html#sthash.j2ItbIlN.dpuf

Tavoitteita elämään!

Irkkutanssiystäväni Sionnachin esimerkin innoittamana halusin minäkin aloittaa oikean teemablogin. Aiempaa elämääni voi halutessaan käydä vilkaisemassa täältä. Todellisuuden nimissä tuolta tuskin mitään kovin kiinnostavaa löytyy. Päiväkirjan sisällön voi tiivistää kolmeen aiheeseen: irkkutanssin ihanuus, gradu ei valmistu ja asumisongelmien päivittely. Sepä siitä.

Tämän blogin haluaisin sen sijaan omistaa elämäni suurelle rakkaalle harrastukselle, irlantilaiselle tanssille. Etenkin nyt, kun pyhän Patrikin päivänä 17.3. Sionnachin kanssa lausuttiin asia ääneen ja asetettiin kovaa tavoitetta ensi marraskuulle. Ensin kenraaliharjoitukset 1.-3.11. Oslossa Nordic Feisissä ja sitten 16.-17.11. se hulluuden huipentuma - Oireachtas Rince na hEorpa and Feis na hEorpa 2013!

Krakovassa Puolassa järjestetään siis marraskuussa irlantilaisen tanssin Euroopan mestaruuskilpailut ja karsinta kevään 2014 Maailman mestaruuskisoihin. Karsinnan yhteydessä järjestetään ihan vaan irkkutanssin kisat (Feis), ja se on se minun tavoitteeni, ei minusta sentään Worldseihin ole. Mitä nyt ceilikarsintoja (jeiks, kauhistus!!) on jo ehditty ilmaan heitellä, mutta siitä ehkä myöhemmin.

Alkuun kuitenkin jaarittelua taustasta, niin saamme sen hoidettua alta pois ja pääsemme jatkossa itse asiaan.

Halu irkkutanssin aloittamiseen kyti pitkään jo jostain 2000-luvun puolestavälistä ehkä, mutta tunnit olivat aina samaan aikaan toisen harrastukseni kanssa, joten aloitus aina jäi. Syksyllä 2007 vihdoin irkkutunnit vaihtuivat toiseen iltaan ja minäkin tunneille pääsin. Olen siis harrastanut irkkua tuosta syksystä lähtien ja näin ollen aloittanut ihan liian aikuisena päästäkseni minnekään edes lähelle huippua edes kovalla työllä, vaikka yrittänyt olisinkin (mitä rehellisyyden nimissä en ole edes tehnyt...). Irkkutanssin huippumaissahan tämä harrastus yleensä aloitetaan sellaisessa kypsässä 4:n vuoden iässä...

Minulle irkku on ollut vain todella hauska harrastus ilman huimia tavoitteita. Tuosta syksystä koukuttuminen kuitenkin alkoi ja nälkä on kasvanut tässä syödessä. Ja koukuttunut olen koko ajan yhä enemmän, jopa niin pitkälle, että olen aloittanut kisaamisenkin. Irkkua voi toki tanssia ilman kilpailuakin ja ihan vaan nauttia rääkistä, mukaansa tempaavasta musiikista ja omien taitojensa hiomisesta. Toisaalta irkkutanssi on hyvin kilpailukeskeinen laji, etenkin Irlannissa, Britanniassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassakin, joten silläkin saralla voi taitojaan käydä koettelemassa. Eka kilpailuni oli Nordic Feis Tukholmassa syksyllä 2011. Kisaaminen oli minusta yksinkertaisesti todella kivaa, ja antaahan se myös hyvän syyn treenata ja tanssitreeneille tavoitetta.

Itse asiassa tämän blogin kanssa kävi hieman samalla tavoin kuin irkkutanssin aloituksen kanssa. Halusin jo jonkin aikaa irkkuteemaisen blogin, mutta blogin aloittaminen venähti, koska kuten keskiaikaharrastusnimeni Swannocin päättämisessä aikanaan, myös tämän blogin nimeämisen päättämiseen kului tuhottomasti aikaa. Vaikeaa! Pitkään vahvoilla oli jotain huolettomaan heinäsirkan hyppelyyn viittaavaa, mutta koska se ei mitenkään erityisesti viitannut irkkutanssiin, päädyin sitten tähän tavalliseen, irkkutanssijoille perin tuttuun hokemaan. Lisäksi lievästi hupaisaa on Sionnachin kanssa nikkiemme samankaltaisuus. Puolustuksekseni totean, että omani on usean vuoden takaa keskiaikaharrastukseni puolelta, ja juontaa itse asiassa Skotlannin puolelle. Olisin ottanut sen jo edellisen blogini nimeen, mutta oli mokoma varattu.

Riittäköön tämä tällä erää taustoittamisesta, lisää varmaan jatkossa. Haluaisin kovasti välttää liian pitkiä päivityksiä, eihän niitä kukaan lukea jaksa :). Itseni ja tyylini tuntien kuitenkin pelkään, että tämä saattaa jäädä haaveeksi.
Irkkutanssin, siis kisa- sekä Dragúnin juttujen lisäksi tämän blogin sivujuonteeksi saattaa hyvinkin ilmestyä utopistinen "projekti viulu", eikä ole ollenkaan poissuljettua, etteikö muukin elämäni tänne tunkeutuisi. Jää nähtäväksi.

Mutta nyt jaarittelut sikseen ja katseet kohti syksyä, Osloa ja Krakovaa! Treenit alkakoon!