Huomenna on syyskuun eka. Se tietää sitä, että
- Osloon on aikaa kaksi kuukautta.
- Krakovaan on aikaa kaksi kuukautta ja kaksi viikkoa.
- Näytökseen on aikaa kaksi kuukautta ja kolme viikkoa.
Kääks!! Mihin!? tää aika on mennyt?
Paniikki ja viimeiset hetket koittaa oikeasti tosissaan tehdä jotain. Ihan liian myöhään taas, äh. Kesäsuunnitelman kuntoilut jo kosahtivat pahasti alkuunsa, mutta emme anna sen lannistaa itseämme. Siispä syyssuunnitelmaa kehiin!
1) Herää aamulla ajoissa.
Oikeasti. Esimerkiksi tänään oli päällä joku ihme unihorros, väsytti ihan vietävästi. Näin julkisesti ei kehtaa edes tunnustaa miten pitkälle aamua venähti, ennen kuin ylös pääsin. Ei meinannut onnistua niin millään.
2) Jotain pientä ja kevyttä aamupalaa, etten ihan heti polulle kuukahda.
3) Käy lenkillä :D!
Heh. Siitä ei ole kuin pari viikkoa kun päivittelin kavereille, etten tajua ihmisiä, jotka heräävät aamuisin niin ajoissa, että ehtivät ja viitsivät käydä aamulla lenkillä ennen kuin menevät töihin, opiskeluihin ja mitä nyt päivisin tekevätkään. Ihan käsittämätön ihmislaji.
4) Second breakfast! (I like the way the hobbits think ;)!)
Jotain järkevää ja terveellistä. Ei sitä suklaata nyt heti aamusta, mitä tällä viikolla on naamaan vedelty, joohan...?
5) Tiistai-iltapäivisin kuntosalilla. Edes joskus! Please!
Tiistai, torstai, lauantai tuolla ohjelmalla. Maanantai, perjantai, sunnuntai irkkutreenit.
Ainahan sitä voi suunnitella, mutta...
...kerronko jo nyt miten tässä tulee käymään?
-"Voi hitsi, kyllä väsyttää, emmä jaksa vielä nousta..."
- "Äh, siellä sataa, emmä ny tonne viitti lähteä..."
Jees. Tunne itsesi.
lauantai 31. elokuuta 2013
perjantai 30. elokuuta 2013
Irkkutanssijan muita harrastuksia
Kaiken kisa- ja esitystreenistressin keskellä pitää vähän rentoutua. Toiset mätkii nyrkkeilysäkkiä, toiset lähtee kylpylään, me menimme Sionnachin kanssa hiukan perinnejousiampumaan. Tuloksena vain lieviä vaurioita mustelmien ja haavojen muodossa, muutamia täysosumia punaiseen ja yksi nuolensurma!
Robin Hoodia! Armottomasti murjoin Sionnachin nuolen omallani! Ihan tähtäsin juu, eh...
Huomenna pääsisi halutessaan ihan maastoon kisaamaan. Katsotaan, jospa sää on suosiollinen, niin ehkäpä. Jousiparkani vain vetelee viimeisiään, onneksi on pieniä toiveita saada tänä syksynä uusi jousi!
Huomenna pääsisi halutessaan ihan maastoon kisaamaan. Katsotaan, jospa sää on suosiollinen, niin ehkäpä. Jousiparkani vain vetelee viimeisiään, onneksi on pieniä toiveita saada tänä syksynä uusi jousi!
tiistai 27. elokuuta 2013
Kaikkeen tottuu?
Kun aikoinaan tämä laji alkoi kiinnostaa, ensimmäisten
tanssivideoiden katselu oli aika järkyttävä kokemus. Lajin kisa-asut
olivat mielestäni pääsääntöisesti aivan kamalia. Yhtä värien,
kuvioiden ja kimalluksen kaaosta, ihan silmiin sattui. Selässä heilui joku outo pahviksi tärkätty härpäke,
joka fläpätifläpäti hyppi siellä selässä ylösalas tanssijan hyppyjen
tahdissa. Mekon helmat niin lyhyet, että hädin tuskin peittivät mitään,
eivätkä sitten peittäneetkään aina kun tanssija niitä hyppyjä teki.
Miten ne päästää lapsiaan noissa helmoissa julkisesti lavalle? Ja ne
peruukit, voi herran tähden sentään, ne peruukit! Aivan järkyttäviä,
ajatteli tämä tanssijan alku ja pyöritteli silmiään ja oli satavarma
että ikinä ikinä en itse tuollaiseen rupea!
Mekkoja! Peruukkeja! Tiaroita! Tekorusketusta! Meikkiä! Kimallusta! Tätä(kö?!) on irkkutanssikisaaminen!?
Peruukkiarmeija :D!
Noooh... Olisihan se pitänyt muistaa mitä elämä oli jo opettanut. Never say never... Ekat kisat menin vielä turvallisesti yhdessä hillityn värisessä ja -mitaisessa omassa hameessani, mutta jo heti seuraavissa kisoissa otin askeleen syvemmälle tähän suohon. Lainasin tanssiopeni hametta. Tykästyin heti väriin (ei satu enää värit silmiin ei :D!), mutta kun ekaa kertaa tuota hametta päälleni kokeilin olin edelleen järkyttynyt sen lyhyydestä. Eiku just sopiva, oli kokeneiden opettajieni kommentti. Voi syvä huokaus sentään... ja arvatkaas mitä tämä EM- ja MM-kisaceilikokeilu onkaan tuomassa tullessaan?
Ekaa peruukkia odotellessa!
Voi mihin sitä aikuinen ihminen rupeaakaan...
Todistuskappale kauhian lyhkäsessä hameessa (minun mielestäni) julkisesti esiintymisestä. Milan Feis 2012. (Kuva: Konnis)
Noooh... Olisihan se pitänyt muistaa mitä elämä oli jo opettanut. Never say never... Ekat kisat menin vielä turvallisesti yhdessä hillityn värisessä ja -mitaisessa omassa hameessani, mutta jo heti seuraavissa kisoissa otin askeleen syvemmälle tähän suohon. Lainasin tanssiopeni hametta. Tykästyin heti väriin (ei satu enää värit silmiin ei :D!), mutta kun ekaa kertaa tuota hametta päälleni kokeilin olin edelleen järkyttynyt sen lyhyydestä. Eiku just sopiva, oli kokeneiden opettajieni kommentti. Voi syvä huokaus sentään... ja arvatkaas mitä tämä EM- ja MM-kisaceilikokeilu onkaan tuomassa tullessaan?
Ekaa peruukkia odotellessa!
Voi mihin sitä aikuinen ihminen rupeaakaan...
maanantai 26. elokuuta 2013
Syyskausi alkakoon!
Olimme hallituksessa puhuneet ja sopineet, että "kaikille tekee varmaan ihan hyvää pitää yksi pakkolepoviikko" ennen syyskauden ja esitystreenien alkamista. Tuo pakkotauko pidettiin viime viikolla. Ja kyllä muuten kesti ikuisuuden, vaikka tauolla oli niin irkkuaiheista asupajaa ja jäsenkokouskin. Viikko oli pitkä ja jatkui ja jatkui aina vaan. Kahdesti piti käydä mettälenkillänikin hyppimässä kisa-askeleitani, ja jopa "juoksemassa"!!
Taisin kärsiä pahemman luokan vieroitusoireista.
Tänään, vihdoinkin, tauko ohi ja syyskausi alkaa! Edessä viimeinen rutistus, treenaus kohti marraskuuta, kisoja ja esitystä! Olen innoissani!!
Constant reminder: Vihreä Saari 23.11.!
Taisin kärsiä pahemman luokan vieroitusoireista.
Tänään, vihdoinkin, tauko ohi ja syyskausi alkaa! Edessä viimeinen rutistus, treenaus kohti marraskuuta, kisoja ja esitystä! Olen innoissani!!
perjantai 23. elokuuta 2013
Tämän syksyn motto
Ystäväni ulkomailla julkaisi blogissaan tämän aivan loistavan moton, ja minun on ihan pakko adoptoida se heti.
Näissä tunnelmissa mennään varmasti useammankin kerran tänä syksynä :D!
tiistai 20. elokuuta 2013
Kisaamisen tuskaisia ja koomisia sivujuonteita 1: Käsitöitä!
Lauantaina saadun kisaluvan jälkeen tehokas tiimimme ryhtyi heti eilen projektin seuraavaan vaiheeseen: Kisa-asut! Aiemmin olimme jo päätyneet käyttämään samoja asuja kuin edellinen turkulainen ceilitiimi. Käytännössä osalla siis on jo asu valmiina, hameosat ja viitat järjestyisivät kaikille lainaamalla, joten lopulta väsättäväksemme jäi vain pelkkä yläosa. Jaa että vaan...
Käsityöt eivät ole 'se mun juttu.' Käsityöt putoavat samaan syvään kuoppaan juoksemisen kanssa. Näihin ei kosketa - ellei ihan pakko ole.
Pakko tuli nyt joten nurinat pois ja toimeen. Tai näin luulimme. Ennen kuin pääsimme edes alkuun, saimme kuulla irkkuopettajamme kunnianhimoisista suunnitelmista. Valitsemamme asu ei kuulema käykään, vaan hän haluaa kaikille koulunsa oppilaille täällä Suomessa samanlaisen kisa-asun. Kaikille, eli Helsingin ja Tampereen ceiliporukan kahdeksalle ja meidän Turun kahdeksalle sekä kolmelle varamiehellemme sitten varmaan myös. Hänen venäläinen tuttunsa voisi kuulemma tehdä. Eh... Koska olemme suomalaisia skeptikkoja, pessimistejä ja varman päälle pelaajia, emme saaneet itseämme ollenkaan vakuuttuneiksi, että tämä tuttu noin kahdessa kuukaudessa ehtisi oikeasti tehdä noin 20 kisa-asua. Joten päätimme pitäytyä tässä vaiheessa alkuperäisessä suunnitelmassamme ja ryhdyimme tekemään itsellemme yläosan kaavoja, olimmehan paikalle jo joka tapauksessa tulleet. Olisi sitten ainakin yksi vaihe valmiina, jos ei tämä Irlanti-Venäjä-Suomi -akseli toimisikaan ajoissa... Musta yläosa voi muutenkin olla joka tapauksessa käyttökelpoinen vaikka esityksissä. Salaa kuitenkin toivon vielä, että lopulta saamme toimia alkuperäisen ajatuksemme mukaan ja kisata meitin omilla asuillamme.
Kaavojen teko osoittautui peräti mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Neulota, piirrä, leikkaa. Piirrä, neulota, sovita. Piirrä, ompele, sovita. Ja lopulta vielä piirrä ja leikkaa ja voilá! Sulla on lakanakaavat. Ähhh.. Käytännössä...
Kaverit auttaa käsityötaidotonta <3
Tästä se lähtee! Tekijän työvälineitä ja kaavojen piirtelyä lakanalle.
Tämä piirtely oli vielä mukavan helppoa, vaikka totuuden nimessä, käsityögurumme joutui jo tässä vaiheessa aina asettelemaan nuo kaavat lakanalleni oikein, ja sain lisäkäsiä avukseni myös nuppineulottamisessa... Mutta muuten ihan itse tein! Mittanauhalla tarkasti kolmen sentin saumavarat. Jotkut hullunrohkeat tekivät saumavarat ihan vaan vapaalla kädellä arvioiden! Whaat...!?
Kammottavin vaihe mielestäni on taatusti kankaan leikkaaminen. Nimittäin jos siinä mokaat, niin peli on sitten menetetty. Pilalle meni. Sen sijaan näiden kaavojen leikkely lakanasta ei aiheuttanut minkäänlaista tuskan hikeä. Lastenleikkiä! Sujui kuin vettä vaan, niin että jäi kuvatkin ottamatta. Helppoa, hyvinhän tämä menee!
Nooot... Leikkaamisen jälkeen piirrettiin kaksinkerroin olleelle lakanalle viivoja sille toisellekin palaselle. Aurinkoinen ilta ja ikkunalasi olivat pop. Sitten piti laittaa palat neuloilla saumoista yhteen ja tässä vaiheessa meinasi ekan kerran mennä pinna. Mikä pala mistä kohdasta mihin kiinni häh? En ollenkaan hahmottanut miten palat pitäisi yhteen laittaa. Säälittävää. Onneksi oli ihania apulaisia ympärillä, joten siitäkin selvisin. Sovitettiin kaavaa päälle. Säädettiin lisää nuppineuloilla. Piirreltiin tussilla lisää viivoja. Tässä vaiheessa alkoi allekirjoittaneen kärsivällisyys hieman jo väsyä, eikö tää jo valmistuisi, mutta pahinhan oli vasta edessä.
Ompelu.
Missä se viiva oikein on!?
Minä ja ompelukone emme ole ystäviä. Olen joskus äitini vanhalla koneella jotain tehnyt, ja voi niitä ärräpäiden määriä, kun langat katkeaa ja sotkeentuu ja menee solmuun ja pitää purkaa ja ärh! Apuun tuli pelastava enkeli yhden irkkuystävän muodossa, joka ihan pyytämättä otti tekeleen ja lupasi sen ommella. Ah! Sama enkeli ompeli myös toisen käsityötaidottoman irkkuystäväni kappaleet yhteen, joten odotettavissa on yksi kevyesti juopunut enkeli, kunhan pääsemme häntä torstaina tuopposilla kiitoslahjomaan :D.
Pelastava enkeli suoritti kammovaiheen, eli itse ompelun.
Joten seuravaksi siis ommeltiin. Sitten sovitettiin uudelleen päälle. Leikeltiin liikoja kankaita saksilla pois. Ja sitten ei tämä käsityötaidoton ollut uskoa korviaan, kun tuli käsky leikata juuri saumoista yhteenommellut kappaleet taas erilleen, juuri ompeleen päältä. Siis mitähäh? Kaiken sen vaivan jälkeen, leikkaa taas palasiksi vai?
Työtä käskettyä, ja viimeiset saksimiset juuri tasan tarkkaan ommelta pitkin ja tadaa! Siinä, yläosan kaavat on tehty! Ilman auttavia käsiä en kyllä ikinä olisi saanut omiani valmiiksi ajoissa. Neljä tuntia siinä maanantai-iltaa kului, mutta siinä ajassa tehtiin sentään kaavat kuudelle. Minun mielestäni aikast hyvin tehty. Ja oli jopa hauskaa! Siis käsitöitä tehdessä, kukapa olisi uskonut. Note to self: kun joudut tekemään jotain kurjaa, koita tehdä sitä mukavassa seurassa :).
Neljän tunnin äheltämisen jälkeen, mitä jäi käteen? Läjä lakanakaavoja.
Käsityöt eivät ole 'se mun juttu.' Käsityöt putoavat samaan syvään kuoppaan juoksemisen kanssa. Näihin ei kosketa - ellei ihan pakko ole.
Pakko tuli nyt joten nurinat pois ja toimeen. Tai näin luulimme. Ennen kuin pääsimme edes alkuun, saimme kuulla irkkuopettajamme kunnianhimoisista suunnitelmista. Valitsemamme asu ei kuulema käykään, vaan hän haluaa kaikille koulunsa oppilaille täällä Suomessa samanlaisen kisa-asun. Kaikille, eli Helsingin ja Tampereen ceiliporukan kahdeksalle ja meidän Turun kahdeksalle sekä kolmelle varamiehellemme sitten varmaan myös. Hänen venäläinen tuttunsa voisi kuulemma tehdä. Eh... Koska olemme suomalaisia skeptikkoja, pessimistejä ja varman päälle pelaajia, emme saaneet itseämme ollenkaan vakuuttuneiksi, että tämä tuttu noin kahdessa kuukaudessa ehtisi oikeasti tehdä noin 20 kisa-asua. Joten päätimme pitäytyä tässä vaiheessa alkuperäisessä suunnitelmassamme ja ryhdyimme tekemään itsellemme yläosan kaavoja, olimmehan paikalle jo joka tapauksessa tulleet. Olisi sitten ainakin yksi vaihe valmiina, jos ei tämä Irlanti-Venäjä-Suomi -akseli toimisikaan ajoissa... Musta yläosa voi muutenkin olla joka tapauksessa käyttökelpoinen vaikka esityksissä. Salaa kuitenkin toivon vielä, että lopulta saamme toimia alkuperäisen ajatuksemme mukaan ja kisata meitin omilla asuillamme.
Kaavojen teko osoittautui peräti mielenkiintoiseksi kokemukseksi. Neulota, piirrä, leikkaa. Piirrä, neulota, sovita. Piirrä, ompele, sovita. Ja lopulta vielä piirrä ja leikkaa ja voilá! Sulla on lakanakaavat. Ähhh.. Käytännössä...
Tämä piirtely oli vielä mukavan helppoa, vaikka totuuden nimessä, käsityögurumme joutui jo tässä vaiheessa aina asettelemaan nuo kaavat lakanalleni oikein, ja sain lisäkäsiä avukseni myös nuppineulottamisessa... Mutta muuten ihan itse tein! Mittanauhalla tarkasti kolmen sentin saumavarat. Jotkut hullunrohkeat tekivät saumavarat ihan vaan vapaalla kädellä arvioiden! Whaat...!?
Kammottavin vaihe mielestäni on taatusti kankaan leikkaaminen. Nimittäin jos siinä mokaat, niin peli on sitten menetetty. Pilalle meni. Sen sijaan näiden kaavojen leikkely lakanasta ei aiheuttanut minkäänlaista tuskan hikeä. Lastenleikkiä! Sujui kuin vettä vaan, niin että jäi kuvatkin ottamatta. Helppoa, hyvinhän tämä menee!
Nooot... Leikkaamisen jälkeen piirrettiin kaksinkerroin olleelle lakanalle viivoja sille toisellekin palaselle. Aurinkoinen ilta ja ikkunalasi olivat pop. Sitten piti laittaa palat neuloilla saumoista yhteen ja tässä vaiheessa meinasi ekan kerran mennä pinna. Mikä pala mistä kohdasta mihin kiinni häh? En ollenkaan hahmottanut miten palat pitäisi yhteen laittaa. Säälittävää. Onneksi oli ihania apulaisia ympärillä, joten siitäkin selvisin. Sovitettiin kaavaa päälle. Säädettiin lisää nuppineuloilla. Piirreltiin tussilla lisää viivoja. Tässä vaiheessa alkoi allekirjoittaneen kärsivällisyys hieman jo väsyä, eikö tää jo valmistuisi, mutta pahinhan oli vasta edessä.
Ompelu.
Minä ja ompelukone emme ole ystäviä. Olen joskus äitini vanhalla koneella jotain tehnyt, ja voi niitä ärräpäiden määriä, kun langat katkeaa ja sotkeentuu ja menee solmuun ja pitää purkaa ja ärh! Apuun tuli pelastava enkeli yhden irkkuystävän muodossa, joka ihan pyytämättä otti tekeleen ja lupasi sen ommella. Ah! Sama enkeli ompeli myös toisen käsityötaidottoman irkkuystäväni kappaleet yhteen, joten odotettavissa on yksi kevyesti juopunut enkeli, kunhan pääsemme häntä torstaina tuopposilla kiitoslahjomaan :D.
Työtä käskettyä, ja viimeiset saksimiset juuri tasan tarkkaan ommelta pitkin ja tadaa! Siinä, yläosan kaavat on tehty! Ilman auttavia käsiä en kyllä ikinä olisi saanut omiani valmiiksi ajoissa. Neljä tuntia siinä maanantai-iltaa kului, mutta siinä ajassa tehtiin sentään kaavat kuudelle. Minun mielestäni aikast hyvin tehty. Ja oli jopa hauskaa! Siis käsitöitä tehdessä, kukapa olisi uskonut. Note to self: kun joudut tekemään jotain kurjaa, koita tehdä sitä mukavassa seurassa :).
maanantai 19. elokuuta 2013
Tosi kyseessä
No niiin....!
Tuolla aiemmin on muutamaan kertaan mainittu Krakova. Vieläkin varovaisemmin on mainittu tuo mystinen Worlds. Ihan vaan pikaisesti sivuhuomautuksena, eihän tähän nyt tarvitse niin huomiota kiinnittää...
No, nyt tarvitsee.
Lauantaina irlantilainen opettajamme kävi Suomessa pitämässä tiiviskurssin. Katseli sooloaskeleitamme ja hitsinhitsi, muutti sliparimme käytännöllisesti katsoen lähes kokonaan! Paniikki ja ahdistus, lisäsalitreenivuoroja mullekiitoshetinyt! Sanoista tekoihin, pari lisävuoroa sentään sain, vaikka alkavat Turun salit olla aika varatut uuden syyskauden alkaessa. Onneksi uudet askeleet eivät ole mitään mahdottomia, tehtävissä ihan joo, tarvii vaan treenata. Hiukan kuitenkin harmittaa kesällä sliparin treenaamiseen käytetyn ajan noin vain katoaminen, ja etenkin vanhan sliparini kakkosaskeleen poistuminen. Tykkään niin siitä 2xcut-sidesta. Se on ainoita kohtia missään tansseistani, joissa joskus hetkittäin tulee peräti olo, että onnistuin pääsemään 'kovaa ja korkeelle' :). Oh, well. Iloisempi asia oli heavy jigistämme saatu positiivinen palaute. Kesällä oli jo hetkiä, jolloin olin varma, että tänä syksynä en kisaa mitään kengillä, tossuilla vaan. Hyväksyvät kommentit toivat taas ihan uutta intoa, mä haluaisin treenaamaan jo tänään!
Mutta sitten se vakavampi asia. En siis yhtään vähättele soolojani, ei toki, mutta sooloilla kisaaminen on kuitenkin huiman kolmen käydyn kisan kokemuksella jo tuttu juttu. Uutta ja pelottavaa on sitten tuo Worlds.
Sooloaskelten lisäksi opettajamme katsasti lauantaina kisaceilimme.
Ihan blogini alussa kertaalleen mainitsin ilmaan heitetystä Worlds ajatuksesta. Tuo oli viittaus meidän kahdeksan (yhdentoista) hengen porukkaan, jotka kovasti halusimme kisata ceilillä (eli tietynlainen ryhmätanssi) ja lopulta päätimme koittaa, josko saisimme luvan osallistua Krakovassa Oireachtas Rince na hEorpa -kisaan, eli Euroopan mestaruuskisoihin ja samalla karsintoihin Lontoossa pääsiäisen tienoilla 2014 pidettäviin irkun (CLRG) maailmanmestaruuskisoihin. Graahh... Kesällä porukat lomailivat ja reissailivat niin eri aikoihin, että kovin montaa kertaa ei kesällä ehditty treenata, joten ainakin allekirjoittanutta kyllä ahdisti aika pahasti hetket ennen katselmuksen alkua.
Yleiskuva ceilikatselmuksesta voidaan ehkä tiivistää kommentteihin "actually not too bad" ja "footwork's terrible"... Jälkimmäinen oli kyllä tiedossa jo edellisen kisatiimin kokemuksesta. Surullinen tosiasia vaan on, että meikäläisten aikuisena tanssin aloittaneiden (ja edelleen aikuisena tanssivien) tekniikka jää komiasti jälkeen irlantilaisten lapsena aloittaneiden ja teineinä kisaavien tekniikasta. Siis hei, me kisaamme sarjassa "senior ladies", joiksi luokitellaan yli 19-vuotiaat! Heh, need I say more...
Tekemistä siis riittää. Hyvin selväksi tuli, että juuri Krakovassa opettajamme tekee päätöksen, antaako meille luvan lähteä Worldseihin Lontooseen. On toisaalta lohduttavaa ja hyvä tietää, ettei hän ehdoin tahdoin päästä meitä nolaamaan itseämme - ja häntä :) - jos ceili kamalalta näyttää. Toisaalta myös pelottavaa, kun niin tahtoisi hyvään tasoon päästä, mutta ei vaan tiedä, tuleeko rahkeet riittämään.
Lauantaina saimme kommentteja ja vinkkejä mitä tehdä, mitä hioa ja miten, loppu on nyt sitten vaan meistä itsestämme kiinni. Tavoite on saada tanssi siihen kuntoon, että Krakovasta pääsemme jatkoon, ja oma opettajammekin luvan Lontooseen lähtöön antaa.
Mutta jee, lupa siis toistaiseksi tuli! Eli tämä tarkoittaa, ettei enää mitään jossittelua. La 16.11. iltapäivällä joskus 14:00 eteenpäin paikallista aikaa meitin kasin porukka kisaa Krakovassa ja koittaa ansaita pääsyä Worldseihin! Huuuh...kylmää... Tämä tosiasia tulee myös poikimaan huvittavia ja tuskaisia sivujuonteita, joista ekat jo tänä iltana. Näistä tulen varmasti jatkossa avautumaan täälläkin :).
Tuolla aiemmin on muutamaan kertaan mainittu Krakova. Vieläkin varovaisemmin on mainittu tuo mystinen Worlds. Ihan vaan pikaisesti sivuhuomautuksena, eihän tähän nyt tarvitse niin huomiota kiinnittää...
No, nyt tarvitsee.
Lauantaina irlantilainen opettajamme kävi Suomessa pitämässä tiiviskurssin. Katseli sooloaskeleitamme ja hitsinhitsi, muutti sliparimme käytännöllisesti katsoen lähes kokonaan! Paniikki ja ahdistus, lisäsalitreenivuoroja mullekiitoshetinyt! Sanoista tekoihin, pari lisävuoroa sentään sain, vaikka alkavat Turun salit olla aika varatut uuden syyskauden alkaessa. Onneksi uudet askeleet eivät ole mitään mahdottomia, tehtävissä ihan joo, tarvii vaan treenata. Hiukan kuitenkin harmittaa kesällä sliparin treenaamiseen käytetyn ajan noin vain katoaminen, ja etenkin vanhan sliparini kakkosaskeleen poistuminen. Tykkään niin siitä 2xcut-sidesta. Se on ainoita kohtia missään tansseistani, joissa joskus hetkittäin tulee peräti olo, että onnistuin pääsemään 'kovaa ja korkeelle' :). Oh, well. Iloisempi asia oli heavy jigistämme saatu positiivinen palaute. Kesällä oli jo hetkiä, jolloin olin varma, että tänä syksynä en kisaa mitään kengillä, tossuilla vaan. Hyväksyvät kommentit toivat taas ihan uutta intoa, mä haluaisin treenaamaan jo tänään!
Mutta sitten se vakavampi asia. En siis yhtään vähättele soolojani, ei toki, mutta sooloilla kisaaminen on kuitenkin huiman kolmen käydyn kisan kokemuksella jo tuttu juttu. Uutta ja pelottavaa on sitten tuo Worlds.
Sooloaskelten lisäksi opettajamme katsasti lauantaina kisaceilimme.
Ihan blogini alussa kertaalleen mainitsin ilmaan heitetystä Worlds ajatuksesta. Tuo oli viittaus meidän kahdeksan (yhdentoista) hengen porukkaan, jotka kovasti halusimme kisata ceilillä (eli tietynlainen ryhmätanssi) ja lopulta päätimme koittaa, josko saisimme luvan osallistua Krakovassa Oireachtas Rince na hEorpa -kisaan, eli Euroopan mestaruuskisoihin ja samalla karsintoihin Lontoossa pääsiäisen tienoilla 2014 pidettäviin irkun (CLRG) maailmanmestaruuskisoihin. Graahh... Kesällä porukat lomailivat ja reissailivat niin eri aikoihin, että kovin montaa kertaa ei kesällä ehditty treenata, joten ainakin allekirjoittanutta kyllä ahdisti aika pahasti hetket ennen katselmuksen alkua.
Yleiskuva ceilikatselmuksesta voidaan ehkä tiivistää kommentteihin "actually not too bad" ja "footwork's terrible"... Jälkimmäinen oli kyllä tiedossa jo edellisen kisatiimin kokemuksesta. Surullinen tosiasia vaan on, että meikäläisten aikuisena tanssin aloittaneiden (ja edelleen aikuisena tanssivien) tekniikka jää komiasti jälkeen irlantilaisten lapsena aloittaneiden ja teineinä kisaavien tekniikasta. Siis hei, me kisaamme sarjassa "senior ladies", joiksi luokitellaan yli 19-vuotiaat! Heh, need I say more...
Tekemistä siis riittää. Hyvin selväksi tuli, että juuri Krakovassa opettajamme tekee päätöksen, antaako meille luvan lähteä Worldseihin Lontooseen. On toisaalta lohduttavaa ja hyvä tietää, ettei hän ehdoin tahdoin päästä meitä nolaamaan itseämme - ja häntä :) - jos ceili kamalalta näyttää. Toisaalta myös pelottavaa, kun niin tahtoisi hyvään tasoon päästä, mutta ei vaan tiedä, tuleeko rahkeet riittämään.
Lauantaina saimme kommentteja ja vinkkejä mitä tehdä, mitä hioa ja miten, loppu on nyt sitten vaan meistä itsestämme kiinni. Tavoite on saada tanssi siihen kuntoon, että Krakovasta pääsemme jatkoon, ja oma opettajammekin luvan Lontooseen lähtöön antaa.
Mutta jee, lupa siis toistaiseksi tuli! Eli tämä tarkoittaa, ettei enää mitään jossittelua. La 16.11. iltapäivällä joskus 14:00 eteenpäin paikallista aikaa meitin kasin porukka kisaa Krakovassa ja koittaa ansaita pääsyä Worldseihin! Huuuh...kylmää... Tämä tosiasia tulee myös poikimaan huvittavia ja tuskaisia sivujuonteita, joista ekat jo tänä iltana. Näistä tulen varmasti jatkossa avautumaan täälläkin :).
perjantai 9. elokuuta 2013
Iikskääks!
Aaargh, nyt alkoi pelottaa!!! Krakovan Feisin aikataulu on näemmä julkaistu. Ei hitto, ihanko oikeasti olen muka tuonne menossa!?
tiistai 6. elokuuta 2013
Tappiomielialaa
Olimme eilen taas tanssikavereiden kanssa omilla ylimääräisillä soolotreeneillämme. Johan tässä kesä on hypelty näitä askeleita, joten arvelin olevan hyvä hetki ottaa taas tanssit videolle väliaikatarkastelua varten. Oman tanssin katselu videolta on kamalaa ja julman armotonta, mutta oikeasti todella opettavaista. Videolta näkee tuskallisen selvästi kaikki omat virheensä. Tai jos oikein hyvin käy, jopa viitteitä mahdollisesta edistymisestä.
Nää. Wroooong.
Eipä ollut mieltä ylentävää ne kaksi videopätkää. Ihan kamalaa katsottavaa, voi kuolema.
Se surullisen kuuluisa takanilkkani. Ja takakenoa löytyy.
Etunilkkakoukku, yksi niistä!? Mitä hittoa!? Ja nyt vuorostaan etukenoa, lol :D.
Plösö. Löysä. Hidas. Ei energistä. Koukkunilkka. Eikä enää edes pelkässä takanilkassa, miksi tuo tauti on siirtynyt myös etunilkkaan?! Ja mitä ihme jalkojen huitomista, mitään hallintaa näy missään. Ja kyykistelyä :/!
Kieltämättä kävi mielessä, että parempi olisi lopettaa koko touhu :/. Vajaat kaksi viikkoa tiivariin... No, ehkä mä odotan että opettaja sanoo sen mulle tiivarilla, kun sinne itseni kerran ilmonnut olen, tässä vaiheessa enää mitään peruakaan voi.
Voi graah ahdistus sentään.
Nää. Wroooong.
Eipä ollut mieltä ylentävää ne kaksi videopätkää. Ihan kamalaa katsottavaa, voi kuolema.
Plösö. Löysä. Hidas. Ei energistä. Koukkunilkka. Eikä enää edes pelkässä takanilkassa, miksi tuo tauti on siirtynyt myös etunilkkaan?! Ja mitä ihme jalkojen huitomista, mitään hallintaa näy missään. Ja kyykistelyä :/!
Kieltämättä kävi mielessä, että parempi olisi lopettaa koko touhu :/. Vajaat kaksi viikkoa tiivariin... No, ehkä mä odotan että opettaja sanoo sen mulle tiivarilla, kun sinne itseni kerran ilmonnut olen, tässä vaiheessa enää mitään peruakaan voi.
Voi graah ahdistus sentään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)