Neljä tuntia lähtöön

Tämän syksyn kisoihin valmistautuminen on ollut hyvin, hyvin erilaista viime vuotisesta. Ceilitreeneissä olen kyllä ollut paikalla pitkin syksyä, mutta treenannut olen enemmän katsellen ja kävellen kuin tanssien. Kahta soolotanssiani olen valehtelematta kesän jälkeen pystynyt tanssimaan läpi alle kymmenen kertaa. Onneksi sentään ehdin kesällä tanssia sen verran, että uudemman tanssin askeleet ehkä jäivät mieleen, ja onneksi toinen on niin tosi tosi vanha, että sitä on tullut jo aiemmin tanssittua. Näillä treenimäärillä ei siis tänä vuonna tarvitse kisoilta odottaa yhtään mitään. Jos sooloissa lavalle asti lopulta menen, aion vain iloita ja nauttia kisatunnelmasta, oli tanssi sitten miten varovaista töpöttelyä tahansa. Ceilissä sen sijaan rutistetaan hampaat irvessä miten parhaiten pystyy. Tiimikavereita ei millään tahdo pettää.

Tällä mennään ja toivotaan parasta.
Vajaat neljä tuntia lähtöön, lienee parasta lähteä pakkaamaan... Raporttia siitä kuinka kävi reilun viikon päästä :).

Lähtö lähenee

Neljä päivää lähtöön. En ole lainkaan sisäistänyt, että pian pitäisi jo olla menossa. Saattaa johtua näistä kovin vajaan tuntuisista treeneistä ja liikkumisista mitä tänä syksynä olen päässyt tekemään. Joka tapauksessa, lähtö lähenee, ja tässä viimeisimpiä kisojen tiimoilta:

- Ceilitiimimme sai kuin saikin sijaisen! Helsingistä tuli reipas ja rohkea pelastava enkeli jalkavaivaista joukkuettamme paikkaamaan. Yhdet treenit ehdittiin yhdessä mennä :).
- Tämän jälkeen ehdimme saada joukkueeseemme entisen neljän jalkaongelman lisäksi vielä yhden jonkin verran revähtäneen reiden. Hoitunee levolla (...we hope...)
Joku on niiiiin kironnut meidän joukkueen tänä syksynä!!
- En minä vieläkään mitenkään varma omasta pohkeestani ole, enkä voi mitenkään kummoisesti sanoa treenanneeni, mutta ilmoittauduin sitten kuitenkin kahteen "hieman kevyempään" (eh, irkkutanssi, kevyttä...?) soolotanssiin. Koska, jos pohje on ensi viikonloppuna ok, harmittaisi ihan älyttömästi jos en yhtään sooloa tanssisi, nyt näillä ilmoittautumisilla pääsen koittamaan edes kahta tanssia. Jos taas pohje ei soolotansseja salli, kaksi missattua tanssia kirpaisee vain kymmenen euron verran.
- Varmuuden vuoksi: pohkeelleni on luvattu kinesioteippaus kisoihin. Odotan mielenkiinnolla!
- Hmm... en ole ihan varma missä on peruukkini... mahtuukohan kisa-asu vielä päälle... reilut kaksi kuukautta vähän liikkuen ja riittävästi syöden voi vielä kostautua... eli siis: pakkaamiselle ei ole suotu vielä ajatustakaan. Passini sijainnin sentään tiedän ja muistan sen olevan vielä voimassakin, lennot ja majoitukset on kunnossa. Onneksi Haagissa sentään pärjää euroilla, ei tarvitse rahanvaihtoa miettiä.

Homma on niin hallussa että!

Päätösten aika

No niin. Nyt se sitten pitäisi tehdä. Päättää. Päättää ilmoittautuako kisaamaan Haagissa sooloilla vai ei.
Huokaus.

Raaka realiteettihan on edelleen se, että viimeiset reilut kaksi kuukautta en soolojani ole kunnolla päässyt tanssimaan. Treenit ovat olleet lähinnä askelten läpikäyntiä päässä mielikuvaharjoitteluna tai kävellen läpi tepsuttelua. Ne muutamat kerrat kun olen varovasti yrittänyt ihan tanssia ovat loppuneet lyhyeen. Pohje on hyvin nopeasti ilmaissut vastalauseensa, joten lopputulos on, että treenattu ei ole.

Kisoihin on 13 päivää. Pohje on toki parempi kuin kaksi kuukautta sitten ja ehtiihän sitä tässä vielä pari viikkoa parannella, mutta vaikka se kuntoon Haagiin mennessä tulisikin, niin edelleen - treenattu ei ole.

Olen ehtinyt päättää että menen joka tapauksessa. Että en mene ollenkaan. Että jätän kovat kengät kotiin, mutta teen tossutanssit. Että menen kisaamaan vain parilla tanssilla, en koko 7-8 tanssin paletilla. Eilen iltapäivällä viimeksi päätin että parempi olla menemättä. Eilen illalla jo mietin, että jospa kuitenkin kahdella tanssilla...

Argumentteja puolesta:
- tekee niin hirveesti mieli...
- kun paikan päälle Haagiin nyt joka tapauksessa menossa ollaan, niin samalla voisi tehdä soolojakin. Ei ole varaa jatkuvasti käydä ulkomailla kisoissa.
- vaikka treenattu ei nyt syksyllä ole, tanssit on kuitenkin joko vanhoja tuttuja tai ehdin niitä kesällä ennen vammaa jonkun verran treenata.
- voithan sitä ilmoittautua, ja jos pohje on vielä Haagissa huonona, voit jättäytyä pois kisasta, ei ole mikään pakko kisata.

Argumentteja vastaan:
- usko ny, treenattu ei ole!!
- pohje ei ole ainakaan nyt vielä satavarmasti ok.
- jos nyt ilmoat etkä tanssikaan, maksat turhasta.
- kokeneen opettajani viisaus: kisoja tulee kyllä. On parempi parantaa jalka nyt, niin niihin tuleviin kisoihin myös pääsee, ennemmin kuin mahdollisesti tehdä peruuttamatonta vahinkoa kisaamalla vajaakuntoisella jalalla.

Aika kevyitä perusteluita tuolla puolesta-osastolla. Lähden päättämään.
Arvauksia lopullisesta päätöksestäni saa esittää :).

Toisenlaista tahtojen taistoa

Siitä on pian noin vuosi, kun ensimmäisen kerran hölkkäsin mettälenkkipolkuni kokonaan ympäri. Tuolloin kerroin, miten seuraavilla kerroilla lenkillä piti käydä itsensä kanssa tahtojen taistoa, että viitsiikö lenkkiä uudelleen ympäri juosta, koska tiesin siihen pystyväni ja sen jaksavani.

Nyt tänä syksynä olen tarponut samaa mettälenkkiä sattuneista syistä kävellen, pohkeen kuntouttamisen ja vetreyttämisen toiveessa. Aina kun pohje alkaa lämmetä ja tuntua "melkein mukavalta" hiipii mieleen houkutus, että mahtaisiko se jo juoksua kestää. Pitäisikö hiukan jo yrittää miltä tuntuu. Tänä syksynä olen siis joutunut käymään itseni kanssa tahtojen taistoa siitä että en juoksisi, vaikka mieli tekisi.

Aikamoinen muutos.

Ensilumi 6.11.2014.