Se ihme lenkkipolulla!

Oma mettälenkkipolkuni. Noin 2km mittainen.

Ja eilen, 19.12.2013,  
minä juoksin sen läpi kokonaan, yhtäjaksoisesti, kertaakaan välillä pysähtymättä!

En edes lopettanut yhteen kierrokseen, vaan juoksin lenkin ympäri peräti kahdesti. Jopa sen ikuisesti jatkuvan ylämäen selätin juosten, kahdesti. Jos mukaan lasketaan vielä alkuverryttelykierroksen kävelyn välissä tehdyt 3-4 pätkää juosten, voin sanoa juosseeni eilen varmaan lähes viisi kilometriä.
Minä!?
Never in my wildest dreams!!

Ihmeen lisäihme oli siinä, että kahden kierroksen jälkeen kun päätin lopettaa, minun ei oikeastaan olisi tarvinnut lopettaa ihan vielä. Tuntui, että jonkun matkaa olisin vielä jaksanut. En varmasti koko lenkkiä kolmatta kertaa, mutta jonkun verran kuitenkin. Huimaa! Pidin kuitenkin järkevämpänä olla riehumatta liikoja ja lopetin ja pysähtyessäni se shokkitila etureisissä oli aika oli hupaisa tunne. Hetken tuntui, että juoksun jatkaminen olisi ollut helpompaa kuin pelkkä kävely tai edes seisominen!

Edelleen voi tietysti olla montaa mieltä siitä, onko jolkutteluni juoksemista, mutta omassa tahtilajissani se sitä ehdottomasti oli. Sainhan edellä kulkeneet sauvakävelijät ja koirien kävelyttäjät kiinni ja ohitettua ja selän takana pidettyä.

Ihan helpolla en voi tätä uskoa itsekään. Se kesän alun valitusten määrä juoksuvihastani, jatkuvasti kesken jääneet lihaskuntojutut ja todella satunnaiset "lenkkeilyt". Säännöllisestä juoksukoulusta tietoakaan.

Mäki, Joka Ei Ikinä Lopu.  Mäki, Joka Jatkuu Ikuisesti.
Kun joskus kesän alussa tavallaan "aloitin lenkkeilyni" ja kehuin ekan kerran kävelylenkillä jopa hiukan juosseeni, tuon mäen alla mäen jatkumista katsellessani leikittelin ajatuksella, että mahtaisinko jaksaa lenkkeillä kesän aikana niin tunnollisesti, että loppusyksyllä joskus saisin koko lenkin juostua. Moista hulluutta ei tietenkään voinut edes ajatella sanovansa ääneen. Yhtään en moiseen mahdollisuuteen uskonut enkä tunnollisesti lenkkeillä jaksanutkaan, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin tarpeeksi. Yllättävän paljon ja puolihuomaamatta voi siis tapahtua n. seitsemässä kuukaudessa. Jopa ihmeitä.

Entä näkyykö tämä saavutus sitten missä? En oikein usko että yhtään missään. Jotenkin en saa itseäni uskomaan, että rauhallinen hölkkäily vastaisi irkkutanssin tarpeisiini. Hölkkääminen on jotain pitkän matkan kestävyyttä, irkkutanssi sen sijaan vaatii sellaista hetken räjähtävää jaksamista sen reilun minuutin verran vetää täysillä.

Ja onko tämä lenkin jälkeinen liikuntakyvyttömyys muka jotenkin hyödyllistä? Jo eilen illalla sattui pehvaan ja sattui takareisiin ja sattui etureisiin ja varpaisiinkin tuli rakot toisista kuin totutuista lenkkareista. Pelkkä venyttelykin oli illalla vaikeaa, mutta venyttelin silti, samalla lailla etureisiä ja takareisiä ja pehvaa kuin tanssinkin jälkeen, mutta tuntuu ettei mitään hyötyä siitä. Miten juoksemisen jälkeen oikein pitäisi venytellä, ettei olisi näin raato seuraavia päiviä?

En siis edelleenkään ole mitenkään erityisen vakuuttunut tästä lenkkeilystä. Ja on se edelleenkin aika lailla tylsää. Eilen sitä jaksoi testimielessä, että miten pitkälle jaksaisin, mutta että säännöllisesti. Hmm....

Tästäkin huolimatta, hyvät ystävät. Jatkossa jos satunnaisesti mainitsen jotain lenkkeilystäni, hyvinkin todennäköisesti puhun edelleen kävelylenkistä. Tai pyörälenkistä. Mutta jatkossa saattaa kyseessä sittenkin olla myös juoksulenkki!

Tuuliajotunnelmia ja ikävää

Vuoden viimeiset keikat suoritettu (tai ainakin melkein, muutama ihana reipas jaksaa vielä hoitaa yhden pikakeikkahälytyksen) ja vuoden viimeiset treenit käsillä. Maanantaina vapaavuorolla "treenatessani" tajusin kaksi asiaa:

1) Kisat ovat mitä parhain motivaattori ja ohjenuora. On askeleet joita treenata. On selkeä syy ja tavoite ja päämäärä miksi treenata.

Hiukan meni maanantai ihmetellessä, että mitähän sitä tässä nyt oikein treenaisi. Seuraavista mahdollisista kisoistakaan ei mitään tietoa eikä varmuutta. Tämän syksyn askeleita kun on tahkonut yhä uudestaan ja uudestaan aina niitä samoja, niin ei hurjasti huvittanut jatkaa taas samojen askelten kanssa. Ne muutamat muut erit askeleet, joita joskus on ehkä osannut on autuaasti unholassa, kun niitä ei ole aikoihin kertaillut.
Bummer.
Onneksi sentään maanantaina paikalla oli edistyneempiä tanssijoita omien askeltensa kanssa, oli kiva kokeilla jotain itselle uutta, vaikkei oma taitotaso sinne asti vielä riitäkään.

2) Niin kamalan hukassa ja niin järjettömän iso ikävä, kun Turussa ei nyt omaa tanssikoulua enää ole.

Yllättävän, mielettömän vaikeaa oli saada itseään tekemään jotain muka systemaattista treeniä ilman etevää ohjausta. Kaipasin niin kovasti vanhoja ohjaajiani sanomaan mitä tehdä ja miten tehdä. Maanantain treeni menikin sitten pitkälti jonkun verran vanhojen askelten kanssa ja jotain tekniikan kanssa onnetonta räpistellessä.

Niin no, se hornpipe. Siinä mulla kyllä riittää tekemistä. Sekin tuli taas kovin tuskallisen selväksi maanantaina.

Miksi tanssiminen ei riitä?

Luvassa piiiitkäääää avautumista irkkutanssin nyrjähtäneistä puolista. 
Sinua on varoitettu!

Sionnach on jo tahollaan (3.12.2013) puhunut kisaceilijoukkueemme uudesta sanoisinko "haasteesta". Lyhyesti: palaamme takaisin elokuun tilanteeseen. Irlantilainen opettajamme haluaa meille Suomen ceilijoukkueilleen samanlaiset puvut, jotta näyttäisimme koululta, siis saman koulun tanssijoilta. Ok, täysin ymmärrettävää, sopii. Sen sijaan hän myös haluaa, että asut tilataan joltain hänen venäläiseltä tutultaan hintaan noin 250 euroa. Siis minun oletetaan sitoutuvan maksamaan 250 euroa yhdestä mekosta, mm.
- jota parhaassa/pahimmassa tapauksessa pääsen käyttämään vain kerran.
- josta ei ole mitään varmuutta, että se sopii päälleni, koska sitä ei mitä ilmeisimmin pääse sovittamaan tekemisen aikana.
- josta ei ole edes taetta, että se varmuudella ehtii minulle ajoissa (pääsiäinen 2014).
- johon ilmeisesti 250 euron päälle tulee vielä tullimaksut ja EU:n ulkopuolisten ostosten 24%:n ALVt.
- josta en ehkä edes pidä (16-19 ihmistä, 16-19 mielipidettä. Yksi ehdotus on mm. kuulemma ollut turkoosi-kulta, varjelkoon!!)

Juu ei. Ei sovi. Minä en todellakaan halua sitoutua maksamaan 250 euroa tai enemmänkin jollekulle tuntemattomalle tietämättä edes mitä vastineeksi saan, ja/tai jos/koska saan. Siitäkään huolimatta, että hinnan kehutaan olevan halpa verrattuna siihen, mitä yleensä irkkumekot maksavat.
Ei se ole hullu, joka pyytää, vaan se joka maksaa...?

Keskustelu käy kuulemma kuumana Facebookin puolella. Enpä tiedä, koska siellä en ole. Meille facebookittomille on kerrottu puheen kulkeneen mahdollisen asun väreissä ja malleissa ja missä se tulisi teettää. Osa haluaisi teettää puvun Suomessa, koska silloin sitä pääsisi sovittamaan valmistuksen aikana. Osa haluaisi teettää puvun venäläisellä, koska hän on tehnyt irkkutanssiasuja aiemminkin.

Minä haluan tarpeeksi yksinkertaisen mallin, kauniin simppelin puvun, ilman liikoja koristeluja, ja että sille löytyy tekijä Suomesta. Minusta on älytöntä lähetellä mittoja Venäjälle ja sitten vaan toivoa kovasti, että puvusta tulee sopiva, vaikken sitä pääse sovittamaan ja että se tulee minulle myös ajoissa, vaikka ompelijan on tehtävä 16-19 samanlaista pääsiäiseen mennessä (riippuen siitä, haluavatko varamiehemme pistää rahaa mekkoon, jota eivät ehkä pääse edes käyttämään. Itse en haluaisi). Eli noin mekko viikossa.

Pohjoismaissa on vuodesta 2001 alkaen järjestetty Nordic Feis, pohjoismaiden irlantilaisen tanssin kilpailut. Nämä kisat eivät ole olleet viralliset CLRG-kisat, vaan ne on järjestetty CLRG:n erityisluvalla ja avulla, CLRG on mm. järjestänyt kisoihin tuomarit ja muusikot. Pari vuotta sitten tuli viesti, että Pohjoismaiden alkaisi olla syytä "getting serious", ryhtyä toimimaan tosissaan. Tämä tarkoitti, että erikoisluvan ajat alkavat olla ohi, olisi syytä mm. virallisesti liittyä CLRG:hen ja hankkia virallisia omia TCRG-opettajia.

Minun mielestäni, jos haluamme tuoda irlantilaista tanssia ja tanssikulttuuria Pohjoismaihin, niin yksi osa-alue siitä (valitettavasti...) on nämä asut. Jonkun täytyy olla pioneeri. Jonkun täytyy olla se ensimmäinen, joka tilaa ja tekee täällä irkkutanssiasuja. Miksi ei siis nyt meidän kaksi kisajoukkuettamme kolmessa kaupungissa? Jos jokaisesta kaupungista löytyisi joku tekijä, olisi rattaat ns. laitettu liikkeelle. Seuraaville tie olisi jo ehkä helpompi. Olkoonkin, että ensimmäiset asut sitten olisivat hieman yksinkertaisempia. Olen myös miettinyt, että en voi uskoa, että olisi kauhean huonoa, jos joku uskaltaisi osoittaa, että liioittelu asuissa ei ole se ainoa vaihtoehto. Että vähempikin blingi olisi ihan ok. Krakovassa oli tästä kauniita esimerkkejä.

Niin, tämä asujen malli ja ulkonäkö. Olen jo aiemmin päivitellyt tätä (27.8.2013). Kirkkaita värejä, koristeita, strasseja, paljetteja. (Krakovassa muotia näytti olevan mm. pehvan päällä keikkuva rusetti (yäk!), ja valehtelematta siellä oli yksi hopeahelma, jota varten jopa minä, joka en ikinä käytä aurinkolaseja, kaipasin sellaisia, koska helma häikäisi niin että silmiin sattui. Mikä sen tarkoitus oli? Hämätä tuomareita niin, että he eivät häikäisyltä näe miten huonosti askeleet menevät??)

Olen kuullut väitettävän, että "erotumme negatiivisesti", jos kisa-asumme on liian yksinkertainen, jos siinä ei ole tarpeeksi blingiä. En voi sille mitään, mutta epäileväinen mieleni nakuttaa päässäni että oikeastiko? Kuka näin on sanonut? Onko se kuultu tuomareilta itseltään? Vai olisiko tuo lausahdus ehkä sittenkin niiltä tanssijoilta ja tanssijoiden vanhemmilta, jotka pistävät niitä satoja ja taas satoja euroja ja dollareita niihin kisa-asuihin, ja noloina koittavat sitten selittää jotain puolustuksekseen tälle älyttömyydelle. Jospa moisilla kommenteilla vain haetaan oikeutusta. Sitäpaitsi, eipä varmaan voisi paljon simppelimpi puku olla, kuin mitä oli Tre-Hki joukkueen asu Krakovassa. Pelkkää mustaa, vähän strasseja kaula-aukossa. Sijoitus kahdeksas 15:stä. Eipä tainnut asujen yksinkertaisuus olla se pääasia. Meillä oli sentään oranssia ja enemmän strasseja, ja silti oltiin sijalla kymmenen! Siis jos asujen mukaan sijoituksia jaetaan, olemme ilmeisesti joutuneet oikeusmurhan uhriksi? Vai olisiko taito ja onnistunut suoritus sittenkin ollut se ratkaiseva tekijä?

Olisin aika lailla kiinnostunut saamaan eteeni esim. viisi tuomaria, ja jos näistä kolme tosissaan sanoo, että tanssijan sijoitukseen vaikuttaa tanssijan asu, eikä askeleet ja tekniikka riitä, niin sitten ehkä minunkin on se uskottava. Kisasäännöissä sanotaan, että tuomarin tehtävä asujen suhteen on laittaa arvostelulomakkeeseen ruksi, jos tanssijan asu on epäsopiva, siis esim. helma niin liian lyhyt että alusvaatteet vilkkuu. Ei muuta. Sen ei tulisi vaikuttaa arvosteluun ("Should an adjudicator deem a costume to be inappropriate [...] no marks are deducted from the dancer."). Ymmärrän kyllä, että se että säännöissä jotain lukee ei ole mikään varma tae mistään, mutta tanssituomarin tulisi mielestäni keskittyä siihen tanssiin, ei asuihin, tai sitten tuomari on huono ja ammattitaidoton. Siitäkin huolimatta, että myös tuomari on vain ihminen.

Joskus kuulee kisoista lausahduksia tyyliin "kunhan en ole viimeinen" tai "en sentään ollut viimeinen". Älkää ymmärtäkö minua väärin, kyllä minäkin mielelläni kisoissa menestyn. Olen aiemminkin jankuttanut tätä, mutta rehellisesti, edelleenkään en pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä tässä irkkutanssissa, olen mielestäni edelleen sitä ok-keskitasoa. Krakova meni osaltani hyvin. Etenkin trad.setin hopea oli mielestäni itseltäni huikea saavutus, sitä on vieläkin vaikea käsittää. (Tosin, viralliset tulokset eivät olekaan vielä tulleet, jotain tarkistuksia tekevät jo kolmatta viikkoa. Siis mikä maksaa?! Toimikaa!) Menestys on siis makeaa, mutta siltikään minua ei haittaa, jos tanssikilpailussa häviän tai vaikka jopa jäisin sille kammotulle viimeiselle sijalle, jos häviän paremmalle tanssijalle. Hän voi olla minua lahjakkaampi, tai on treenannut minua ahkerammin, tai onnistui siinä kisassa tekemään nappisuorituksen, ja silloin hän on voittonsa ansainnut. Mutta jos häviän tanssikilpailussa siksi, että minulla ei ole peruukkia, joka saa hyppyni näyttämään korkeammilta ja ilmavimmilta, tai minulla ei ole pukua, joka herättää tuomarin huomion tai josta hän pitää, niin silloin lajissa on vika.
Laji on kasvanut kieroon, kun enää ei keskitytä olennaiseen.

Syytän osaltaan kattojärjestöämme CLRG:tä, joka on antanut opettajille ja tuomareille lähinnä diktaattorien valtuudet ja jättänyt tanssijat heidän armoilleen, ilman oikeuksia. Tanssijat ovat täysin riippuvaisia opettajiensa oikuista. Tanssija ei esim. pääse kisaamaan, ellei opettaja häntä sinne ilmoita. En tietenkään tarkoita, että kaikki tai edes useat opettajat tätä saamaansa diktaattorin valtaa käyttäisivät väärin. Hyvä opettaja ei päästä oppilastaan kisaamaan, jollei tämä hänen mielestä ole siihen valmis. Joku saattaa kuitenkin kieltää kisaamisen vääristä syistä. Valtaansa väärin käyttävän opettajan koulussa opettaja ei ehkä päästä tanssijaa kisoihin, koska ei pidä tästä. Tai tämän vanhemmista. Tai kisa-asusta.
En missään nimessä sano oman opettajamme olevan tällainen. En tunne omaa opettajaamme niin hyvin, että tietäisin miten hän mahdollisesti reagoisi, jos tosissaan alamme tässä asu-asiassa vastaan hangoitella. Mutta tämän meidän asukeskustelun tiimoilla on sivulauseessa heitetty ilmaan myös lausahdus, että voimme toki koittaa kieltäytyä opettajamme ehdotuksesta, mutta hän voi sitten sanoa, että emme pääse kisoihin. Ja toistan, en todella tiedä enkä edes väitä, että oma opettajamme tämän tekisi. Mutta ilmaan tuo ajatus on heitetty, joten mieleen vaan tulee, että nytkö sitten painostetaan, että pitäisi kaikkeen kiltisti ja mukisematta suostua ihan vaan siitä pelosta, että kisaamista ei kielletä, vai?

Tanssijat ovat täysin riippuvaisia opettajastaan. Kisailmoittautumiset hoitaa (virallinen TCRG-)opettaja. Tanssija ei saa ilmoittaa itseään kisoihin (paitsi Nordic Feisissä, tähän asti, mikä onkin ollut tuon kisan yksi loistava plussa. Nordic feisiin ovat voineet osallistua myös tanssijat, joilla ei ole virallista TCRG-opettajaa). Meillä ei Suomessa ole virallisia TCRG-opettajia. Uutta opettajaa voi toki yrittää etsiä ja kysellä Irlannista, Briteistä, Manner-Euroopasta, mutta jos tanssija vaihtaa opettajaa/koulua, tanssija joutuu kuuden (6!) kuukauden karenssiin, jonka aikana hän ei saa kisata. Olen siis täysin riippuvainen omasta nykyisestä opettajastani. Jos haluan vaihtaa opettajaa, en pääse kisoihin. Jos teetän nyt puvun, ja haluan vaihtaa opettajaa kisojen jälkeen, en ehkä saa käyttää nykyistä pukua uuden opettajan alaisuudessa. Siis 250 euroa puvusta, jota pahimmassa tapauksessa pääsen käyttämään vain kerran. Paljon jossittelua, myönnän, mutta nuo kysymysmerkit ovat silti olemassa.
Tanssijoilla ei juuri ole oikeuksia, jos kohdalle osuu huono opettaja.

Minä haluan kisaamaan, haluan kovasti ja tosissaan. Minä en usko hetkeäkään, että meillä siellä suuria mahdollisuuksia olisi, mutta minä haluan Lontooseen aivan älyttömästi. Haluan päästä tanssimaan, kokeilemaan rajojani, kokemaan sen tunnelman. Minä en ole ikinä ollut mikään urheilija tai kisaaja missään lajissa. Tämä on minun once in a lifetime chance. En haluaisi tämän ainutlaatuisen tilaisuuteni valuvan reisille mistään syystä. Etenkään mistään näin typerästä syystä.
Siitäkin huolimatta - tämä tilanne on älytön. Älytön! En voi hyväksyä, että minun odotetaan sitovan tuollaisia summia johonkin noin epävarmaan, missä on noin paljon kysymysmerkkejä.

Haluan järkeä ja realismia tähän rakastamaani lajiin!!

Ja mitali sinulle, joka jaksoit tänne asti :).

Hei!? Kisat oli jo!

Mitämitä, miksi nyt kisojen jälkeen tarvitsee vielä katsella kisapainajaisia!?

Sionnach ja minä ollaan vielä hotellissa kasaamassa kisakamppeitamme, kisa-asun eri osat on levällään kaapissa ja sängyllä ja missä lie, ja Blackbirdiä pitäisi olla valmiina lavalla tanssimassa muistakseni aika tarkkaan 35 minsan kuluttua, ja matka kisapaikallekin veisi lähes saman verran. Mietittiin kuumeisesti, voisiko jostain saada autokyytiä...
Tarina ei kerro, kuinka kävi.