Kaikki hyvä päättyy aikanaan?

Pyhän Patrikin päivä 17.3.2013 oli hyvin merkittävä päivä. Sinä iltana tapahtui kaksi suurta asiaa. Toisen olenkin jo maininnut. Illalla paikallisessa irkkupubissa päivää irkkuystävien kanssa juhlistaessa, Sionnach ja minä sovimme suuntaavamme kohti Krakovan feisiä marraskuussa. Pelottavaa. Ja positiivisella tavalla hienoa ja jännää!

Se toinen merkittävä asia romahdutti maailmani.

Taustaa:
Olen jo aiemmin eri yhteyksissä todennut, että kevätkaudella 2013 Turku on ollut suomalaisen irkkutanssijan taivas/paratiisi/onnela/eldorado, miksi sitä kukin nyt nimittää haluaa. Tarkoittaa siis sitä, että irkkutanssin suhteen asiat ovat olleet täällä todella hyvin.

Toki aiemminkin tunteja Turussa on ollut, mutta tammikuussa opettajamme pistivät pystyyn ihka oikean oman irkkutanssikoulunsa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että täällä pääsi ohjatuille tunneille kaksi kertaa viikossa. Meistä muutama ahne kävi putkeen sekä alemman että ylemmän tason tunteja, eli kaksi kertaa viikossa 2,5 tuntia. Huikeaa!! Kun tähän vielä lisää paikallisen irlantilaisen tanssin yhdistyksemme Dragún Irish Dancersin jäsenilleen järjestämän kurssin ja vapaavuoron kaksi tuntia viikossa, niin voiko irkkutanssija enää paljon enempää toivoa?!

Liian hyvää ollakseen totta?
Niinpä.

Tuona edellä mainittuna iltana 17.3. opettajamme kertoivat saaneensa vakituista työtä muualta ja muuttavansa pois täältä.
Koulun säännöllinen toiminta ei jatku.
Syksyllä ei ole säännöllisiä viikkotunteja.

Totaalinen shokki. Aivan puskista. Hajosin täysin ja heti ja välittömästi. Siinä heti paikan päällä, itku tuli, eikä loppua meinannut tulla sitten millään. Kaksi päivää meni asiaa itkiessä. Koskaan ei ollut tullut mieleenkään, että näinkin voisi joskus käydä. Olin vain ollut äärimmäisen onnellinen, kun pääsin tanssimaan paljon ja usein.

Olen vilpittömästi iloinen opettajieni puolesta, vakituinen virka on oikeasti hieno juttu ja toivon heille sydämestäni kaikkea hyvää. Oma menetys kirpaisee silti, kovaa ja kipeästi. Irkkutanssi on ollut minulle jo pitkään yksi pienen elämäni tärkeimpiä asioita. Irkkutunneilla menee kaikki ajatukset itse tanssiin ja askeleisiin, irkkutunneilla ei ehdi murehtia mitään ikäviä asioita. Irkusta mokomasta on tullut iso osa elämääni, jopa ihan liian iso.
Lisäksi minä todella pidän opettajistani. He ovat ihania, eteviä, tietävät ja osaavat paljon. Ja sitä käsittämätöntä kärsivällisyyden määrää...

Nyt se on siis loppu, irkkukoulun säännölliset viikkotunnit, tämäniltaisen viimeisen tunnin jälkeen.
Voi kurjuuksien kurjuus.

Kesä ei vielä ole ongelma. Ennenkin on kesällä tanssittu Dragúnin järjestämillä kursseilla ja kivaa on ollut! Pääsee kesälläkin tanssimaan, aivan ihanaa! Mutta syksyn ajattelu kammottaa. Pelkään, että siellä odottaa puuttuvien irkkutanssituntien jättämä karmea aukko. En uskalla asiaa edes kovin tarkasti vielä ajatella. Irkku on täyttänyt elämäni niin totaalisesti, että en osaa ajatella muuta kuin miten tyhjää mahtaa elämäni syksyllä olla...

Onneksi meillä kuitenkin on Dragún ja marraskuussa tuleva oma esitys. Se tietää paljon treenejä, paljon irkkutanssia, ja kisatreenit päälle, joten toivon sen auttavan selviämään koulun viikkotuntien puuttumisesta.

Ilman Dragúnia olisin varmasti syksyllä ihan hajalla ja hukassa.