Ja eilen, 19.12.2013,
minä juoksin sen läpi kokonaan, yhtäjaksoisesti, kertaakaan välillä pysähtymättä!
En edes lopettanut yhteen kierrokseen, vaan juoksin lenkin ympäri peräti kahdesti. Jopa sen ikuisesti jatkuvan ylämäen selätin juosten, kahdesti. Jos mukaan lasketaan vielä alkuverryttelykierroksen kävelyn välissä tehdyt 3-4 pätkää juosten, voin sanoa juosseeni eilen varmaan lähes viisi kilometriä.
Minä!?
Never in my wildest dreams!!
Ihmeen lisäihme oli siinä, että kahden kierroksen jälkeen kun päätin lopettaa, minun ei oikeastaan olisi tarvinnut lopettaa ihan vielä. Tuntui, että jonkun matkaa olisin vielä jaksanut. En varmasti koko lenkkiä kolmatta kertaa, mutta jonkun verran kuitenkin. Huimaa! Pidin kuitenkin järkevämpänä olla riehumatta liikoja ja lopetin ja pysähtyessäni se shokkitila etureisissä oli aika oli hupaisa tunne. Hetken tuntui, että juoksun jatkaminen olisi ollut helpompaa kuin pelkkä kävely tai edes seisominen!
Edelleen voi tietysti olla montaa mieltä siitä, onko jolkutteluni juoksemista, mutta omassa tahtilajissani se sitä ehdottomasti oli. Sainhan edellä kulkeneet sauvakävelijät ja koirien kävelyttäjät kiinni ja ohitettua ja selän takana pidettyä.
Ihan helpolla en voi tätä uskoa itsekään. Se kesän alun valitusten määrä juoksuvihastani, jatkuvasti kesken jääneet lihaskuntojutut ja todella satunnaiset "lenkkeilyt". Säännöllisestä juoksukoulusta tietoakaan.
Kun joskus kesän alussa tavallaan "aloitin lenkkeilyni" ja kehuin ekan kerran kävelylenkillä jopa hiukan juosseeni, tuon mäen alla mäen jatkumista katsellessani leikittelin ajatuksella, että mahtaisinko jaksaa lenkkeillä kesän aikana niin tunnollisesti, että loppusyksyllä joskus saisin koko lenkin juostua. Moista hulluutta ei tietenkään voinut edes ajatella sanovansa ääneen. Yhtään en moiseen mahdollisuuteen uskonut enkä tunnollisesti lenkkeillä jaksanutkaan, mutta ilmeisesti sitten kuitenkin tarpeeksi. Yllättävän paljon ja puolihuomaamatta voi siis tapahtua n. seitsemässä kuukaudessa. Jopa ihmeitä.
Entä näkyykö tämä saavutus sitten missä? En oikein usko että yhtään missään. Jotenkin en saa itseäni uskomaan, että rauhallinen hölkkäily vastaisi irkkutanssin tarpeisiini. Hölkkääminen on jotain pitkän matkan kestävyyttä, irkkutanssi sen sijaan vaatii sellaista hetken räjähtävää jaksamista sen reilun minuutin verran vetää täysillä.
Ja onko tämä lenkin jälkeinen liikuntakyvyttömyys muka jotenkin hyödyllistä? Jo eilen illalla sattui pehvaan ja sattui takareisiin ja sattui etureisiin ja varpaisiinkin tuli rakot toisista kuin totutuista lenkkareista. Pelkkä venyttelykin oli illalla vaikeaa, mutta venyttelin silti, samalla lailla etureisiä ja takareisiä ja pehvaa kuin tanssinkin jälkeen, mutta tuntuu ettei mitään hyötyä siitä. Miten juoksemisen jälkeen oikein pitäisi venytellä, ettei olisi näin raato seuraavia päiviä?
En siis edelleenkään ole mitenkään erityisen vakuuttunut tästä lenkkeilystä. Ja on se edelleenkin aika lailla tylsää. Eilen sitä jaksoi testimielessä, että miten pitkälle jaksaisin, mutta että säännöllisesti. Hmm....
Tästäkin huolimatta, hyvät ystävät. Jatkossa jos satunnaisesti mainitsen jotain lenkkeilystäni, hyvinkin todennäköisesti puhun edelleen kävelylenkistä. Tai pyörälenkistä. Mutta jatkossa saattaa kyseessä sittenkin olla myös juoksulenkki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti