keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Menneitä kisoja

Koska tämän vuoden kisat kolkuttavat jo ovella, voisin koittaa nostattaa omaa kisatunnelmaani ja muistella menneitä kisojani. Soolokisakokemustahan minulla on huikeat kolme kappaletta. Ensimmäiset oli Nordic Feis syksyllä 2011 Tukholmassa, jonne menimme lähinnä tamperelaisporukassa kisaamaan, tosin katsomon puolella oli myös muita turkulaisia kannustamassa. Toukokuussa 2012 kävin Milan Feisissä samalla kun kaverin kanssa reissasimme Italiassa, ja syksyllä 2012 oli Tampereella taas Nordic Feis.

Nordic Feis on Nordic Society of Irish Dancersin (www.nsid.org) vuodesta 2001 alkaen vuosittain järjestämä irlantilaisen tanssin pohjoismainen mestaruuskilpailu. Mukava, pieni, lämminhenkinen tapahtuma, ainakin minun mielestäni. Toisinaan myös liian pieni. Eri kategorioissa voi joskus olla todella vähän tanssijoita, jopa yksi tai kaksi. Se on harmi, sillä sijoitus noin pienessä luokassa ei oikein kerro paljon mitään.

Elämäni ensimmäiset irkkutanssikisat olivat Tukholmassa 2011 ja elämäni ensimmäinen kisatanssini oli beginner reel, jota meitä oli tanssimassa neljä. Ihka ensimmäinen kisatanssini ja ihka ensimmäinen sijoitukseni oli tuolloin kolmas. Niistä neljästä tanssijasta. Riippuen siis siitä, onko kuppisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä, olin joko pronssimitalisti tai toiseksi viimeinen :). Eniten iloitsinkin Tukholmassa sijoituksestani beginner slip jigissä, jossa olin kolmas kuudesta. Se tuntui jo joltakin ja olin siitä tosi iloinen. En siis mennytkään ihan tyystin nolaamaan itseäni kuten olin ajatellut todennäköisesti käyvän, kun kisoihin lähdin. Muut kisatanssini Tukholmassa olivat beginner light jig (sijoitus neljäs viidestä, eli se toka vika), beginner heavy jig (jaettu 4. viidestä. Tai jaettu vika sija, miten haluatte :)) sekä traditional set St. Patrick's Day (jaettu 5. kahdeksasta tanssijasta).

Tampereen tanssijat ja silmiinpistävän eriväriasuinen turkulainen.

Ekoista kisoista päällimmäiseksi jäi tunne, että oli tosi kivaa, joten kun keväällä 2012 oli tilaisuus rakentaa Italian reissu irkkukisojen yhteyteen, tartuin tilaisuuteen ja osallistuin. Tukholman sijoitukseni eivät olleet mitenkään erityisiä, joten menin samoilla beginner tansseilla. Mielestäni en vielä ollut ansainnut paikkaani seuraavalla tasolla. Aiemmin olenkin jo maininnut, miten näissä kisoissa piru alkoi jo viedä pikkusormea enemmän, kun kisa-asunani oli jo omaa vaatekaappia koreampaa mekkoa. Kovat kengät sen sijaan jätin kotiin, joten tanssin vain tossutansseista reelin, light jigin ja slip jigin. Olin toivonut, että näissä kisoissa osallistujia olisi enemmän kuin Nordic Feisissä oli ollut, mutta aika lailla samoissa määrissä oli täälläkin oman ikäluokkani ja taitotasoni osallistujat. Reelissä seitsemän (sijoitukseni 3.), light jigissä neljä (sijoitukseni se 4.) ja slip jigissä kahdeksan - ja tässä sijoituin peräti toiseksi! Henkilökohtaisen kisaurani huippu, kyllä olin iloinen. Toisaalta tämän tuloksen pelottava seuraus oli se, että jatkossa en slip jigillä saisi enää beginner-luokassa kisata, vaan oli siirryttävä seuraavalle tasolle, primaryyn. Huuu...

Milanon kisaeleganssia, tukkaakin letitetty. (Kuva: Konnis)

Nordic Feisissä on hienoa mielestäni myös se, että siellä mitalin saavat kolmen kärki, eli kultaa, hopeaa ja pronssia. Milanossa sen sijaan mitalin saivat kaikki. Siis ihan kaikki. Myös aikuiset, ja oli sijoitus mikä hyvänsä. Joten vaikka itse olin light jigissä se viimeinen, niin siitäkin mitali tuli. Hölmöä mielestäni, tällöinhän ei se mitalin saanti tunnu oikein miltään. Nordic Feisissä sen sijaan mitalin saanti tuntuu ihan jopa saavutukselta, eikä se koe tällaista 'inflaatiota', merkityksen menettämistä.

Syksyllä 2012 Nordic Feis tuli Suomeen ja Tampereelle. Näissä kisoissa uutena itselleni oli ekaa kertaa kisatut beginner-tasoilla tossutanssi single jig ja kenkätanssi hornpipe. Single jigistä en kovasti tykkää ja hornpipe on minusta vaikeaa, siksi en niillä ollut vielä kisannut. Minulla on joku päähänpinttymä, että minun on ansaittava paikkani primaryssä, enkä sitä vielä mielestäni ollut tehnyt muissa kuin sliparissa, joten Tampereella tanssin vielä kerran beginnerissä muut paitsi tuon slip jigin. Tällä kertaa sekä reelissä, light jigissä että single jigissäkin (?) oli kaikissa osallistujia 10, joten reelin pronssi tuntui tosi hienolta ja viimein katsoin ansainneeni oikeutuksen siirtyä reelissäkin primaryyn. Sen sijaan light jigissä olin taas siellä hännillä, jaettu 7. Hmph. Ihme juttu, mikähän siinä mättää? Single jig sijoitukseni oli jaettu 5., mikä oli ihan ok tanssista, jolla kisasin ekaa kertaa ja josta en erityisemmin pidä. Trad set oli taas Pate ja sijoitus neljästä tanssijasta kolmas. Heavy jigissä ja hornpipessa sen sijaan ylitin itseni ja odotukseni, molemmissa sijoitus ensimmäinen ja ekat kultamitalit käteen. Tosin, jigissä meitä oli neljä osallistujaa ja hornpipessa kolme, joten ei nämä sijoitukset mielestäni juurikaan voi taidoistani todistaa. Siitä huolimatta, primaryä seuraavaksi näissäkin tansseissa. Ei tuntuisi reilulta mennä edelleen beginner-luokassa, vaikka noin pienellä osallistujamäärällä siellä saisinkin käsittääkseni jatkaa. Tampereen kisojen sooloista taisin silti eniten iloita primary slip jigin sijoituksestani. En todellakaan odottanut tästä mitään. Koko kesän olin tahkonnut askeltani, se tuntui niin vaikealta, enkä koe olevani mitenkään erityisen hyvä, etenkään primary-tasolla. Primary slip jigissä kisaajia oli 10, ja sijoitukseni oli peräti viides! Se yllätti ja olin oikeasti niiiin hyvilläni ja ylpeäkin itsestäni, vaikkei tuosta mitalia todisteena olekaan.

Tampereella uutta oli myös ekaa kertaa kisaaminen ceileillä eli ryhmätanssissa. Meillä oli Turusta kaksi joukkuetta. 6-hand mixed eli meitin poijat oli mukana, tanssimme Fairy Reelin, sekä 8-hand porukka, tanssina Morris Reel. Treenasimme ahkerasti ennen kisoja ja se palkittiin, molemmat joukkueemme saivat omassa luokassaan kultaa. Tosin ceiliryhmiäkään ei ollut montaa, yhdistetty 4- ja 6-handissä neljä ryhmää ja kasissa kaksi, mutta silti tuntui, että työmme palkittiin, koska oikeasti olimme tansseja treenanneet.

6-hand mixed ceiliryhmämme tuomarin syynissä. (Kuva: Petri Kivinen)

Tulevana viikonloppuna siis jälleen Nordic Feis ja tällä kertaa Norjassa, Oslossa. Soolotansseissa koitan vielä viimeisen kerran beginner-tasolla light ja single jigin, sitten siirryn niilläkin kiltisti primaryyn oli tulos mikä tahansa. Reilumpaa jättää beginner-luokka heille, jotka oikeasti ovat minua vähemmän tanssineet. Ceilikisa ahdistaa eniten, koska siinä on panokset korkealla (päätavoite Krakova), on viime vuoden kulta puolustettavana, sekä mahdollinen kämmäämiseni vaikuttaisi koko joukkueeseemme. Uutena juttuna tänä vuonna on osallistuminen showkategoriaan yhdellä näytökseemme tulevalla tanssilla, sitä odotan ihan mielenkiinnolla ja uskon sen olevan kivaa. Mitään suuria mitalipaineita en tunne mistään, rehellisesti. Olisi kiva menestyä, totta kai, etenkin kun olemme kavereiden kanssa ahkerasti askeleitamme treenanneet, mutta toisaalta tiedän kyllä tasoni, ja se ei ole huipulla. Niin no, Nordic Feis hopea minulta vielä puuttuu. Se olisi kiva jostain saada :).

Kolmen kisan mitalini.

Nordic Feis on sikäli mielenkiintoisessa tilanteessa, että tämä vuosi on viimeinen, ainakin tässä muodossa. Nordic Feis ei ole virallisesti CLRG kilpailu, vaan on toiminut erivapaudella, ja tämä vuosi on viimeinen erivapausvuosi. Pahimmassa tapauksessa tämä saattaa jopa olla vihoviimeinen Nordic Feis. Se olisi sääli ja sitä en todellakaan toivo. Minusta on hienoa, että on olemassa tällainen yhteinen kilpailu, joka kiertää eri Pohjoismaissa ja kukin maa on vuorollaan järjestelyvastuussa. Nordic Feis on mielestäni hyvä ja helppo paikka aloittaa kisaaminen, koska ainakin kaksien kisojen kokemuksellani näissä kisoissa tunnelma on hyvä ja positiivinen ja kaikkia kannustava.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Väsynyttä valittelua. Feel free to skip.

Uupunutta on olo ollut, oih ja voih.

Jäseniä on kolottanut muutenkin, mutta jalat ja etenkin etureidet ovat ihan finaalissa, jatkuvassa tönkkötilassa. Torstain pelkkä kevyt kävelylenkkikin tuntui heti seuraavana päivänä etureisissä, ei voi ymmärtää. Koskaan en ole hierojalla ollut, mutta nyt tuntuu että tilausta olisi. Tönkkötilat ja kolotukset saattavat tosin johtua siitäkin, että koko tämän viikon olen saanut jännittää että tuleeko tauti vai eikö tule. Pariin kertaan on jo ollut olo, että lämpöä nousee, mutta mittari on aina jäänyt vain piirun päähän strategisesta 37 asteesta, joka minulle on jo ihan tarpeeksi lämmönnousua. Olen siis koittanut työntää flunssauhkat taka-alalle ja uskotella itselleni, että tässä mitään tauteja tule, treeneihin vaan. Olo on kuitenkin ollut aika nuutunut.

Joka ilta on ollut jotain menoa: treenejä, asupajoja, muutakin elämää. Kalenterini tietää sanoa, että edellinen täysin vapaa iltani on ollut la 12.10. ja tuolloinkin olimme päivällä omilla lisätreeneillä. Siis se 35 minsaa fillarilla, tunti treeniä, 35 minsaa fillarilla. Ei kovin rentouttavaa. Sama kaava eilen, joten seuraava täysin vapaa ilta on vasta tulevana tiistaina. Ihmekös sitten, jos hiukan uuvuttaa.

Olen niin kurkkuani myöten täynnä asupajoja ja asujen tekoa ja ompelua. Liika on liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Viimeiset irtokappaleet on lykätty käteeni toivotuksella "vain käsinompelua enää", mutta se ei minun tapauksessani riitä. Ohjausta kädestä pitäen, kiitos. Tiedän sitä varmasti kyllä saavani, kunhan vain jaksaisin pyytää, mutta kun... no, ompelua... Blaaah. Ei jaksa enää! Tänään kävi ilmi, että kisa-asuni yläosan helma onkin toiselta puolelta lyhyempi kuin toiselta. Harmittaa, mutta jaksisinko korjata ennen viikonlopun kisoja? No juu ei. Etenkin, kun kisoihin pitäisi vielä fiksata shownumeron vaatteet. Lankaa ja neulaa, prkl...

Mutta silti, jaksaa vaan pitäisi. Näytöksen läpimeno asuvaihtoineen on sunnuntaina 10.11. ja silloin pitäisi olla asut valmiina. Epäilenpä.

Ja miksi minulla on muka jatkuvasti nälkä? En minä kuitenkaan nyt niin paljoa mielestäni liiku, vaikka joka ilta jossain pitääkin olla menossa.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Vihreä Saari -countdown: treenit

Arvoisat koreografimme ovat tehneet aika lailla ahdistavia laskutoimituksia.

Kisojen takia jää turhan paljon treenikertoja pois, ellei sitten tänne jäävät harrasta omatoimisia treenauksia noina viikonloppuina. Muutoin varsinaisia ohjattuja treenikertoja on jäljellä kuusi. Sen lisäksi muutama ceili- + läpimeno- ja kenraalikerta, ja sitten se on siinä.

Kuusi...

*gaaasp!*

maanantai 21. lokakuuta 2013

Lisää päätöksiä: Oslo

Olen ehkä maininnut, että minä en ole hyvä tekemään päätöksiä? Oslon kisoihin on enää vajaat kaksi viikkoa (11 päivää!!), ja ilmoittautuminen on tekemättä...

Jotenkin tuntuu, että olen aivan nääntynyt näiden kaikkien viimeaikaisten päätöstentekovaatimusten alle. Peruukin värejä, paitatilauksia, illallisia (kolmet eri ruokailujutut!), ja tietysti nämä kisapäätökset. Tämä Oslo varsinkin on osoittautunut haastavaksi, ja siinä etenkin grade exams -päätökset. Tyytyäkö gradeihin 1+2, vai ahnehtiako kaikki luvalliset kolme ekaa nyt samalla kertaa? Ilmoittautumisen viimeinen päivämäärä ei kuitenkaan tee muuta kuin vain lähenee uhkaavasti, niin pakkohan se olisi jotain päättää. Joten, Oslon ohjelmani, ja jälleen aika "runsas":

Perjantaina 1.11.
grade exams 1+2, eli beginner reel, light jig, single jig ja slip jig. Eli neljä soolotanssia.
Lauantaina 2.11.
varsinaiset soolokisat, joissa kaksi tanssia on samaa kuin perjantain gradeissa, sekä neljä muuta.
Beginner light jig
Beginner single jig
Primary reel
Primary slip jig
Primary heavy jig
Primary trad.set (Blackbird)

Sunnuntaina 3.11. on vuorossa vielä joukkuekisat, eli meidän 8-hand kisaceili, sekä ilmeisesti menemme myös showkategoriaan tanssimaan yhden shownumeron. Eipähän norjalaisten tarvitse ihan keskenään vaan kisata :). Viime vuosina nimittäin lähinnä norjalaiset ovat olleet todella aktiivisia show-osallistumisissa, mikä on tosi hienoa, mutta pitäähän sitä nyt hiukan maajoukkuetunnelmaa näihinkin kisoihin saada!

Illallisilmoittautumisissa on vielä säädöt päällä, joten taidan ilmota itseni vasta huomenna. Onpahan vielä vuorokausi aikaa muuttaa mieltään :D.



tiistai 15. lokakuuta 2013

Asupaja: Bling-bling!

Huraa!! Ompelut on suoritettu, ja oli asupiirimme viimeisen kokoontumisen aika. Työkaluina n. 1020 strassia (joo, kyllä mä ne oikeesti uteliaisuuttani laskin :D), kolme liimaputkiloa ja tarkat ohjeet, miten strassit tulisi asun etumukseen ja hihoihin kläästiä.

Ennakko-odotukseni oli, että tästä pajasta voisi tulla jopa riemukkaan riehakasta, siis hei, tuollaisia glitteristrasseja tuollainen kasa, niin tyttömäistä, niin tyttömäistä, eihän se voi olla kuin hupaisaa! Epäilyn ääni koski käytännön toteutusta: mitenköhän sottaavaa tuo liima on, tarttuuko se sormiin ja sitten on pikkustrasseja liimaantuneena kaikissa sormissa...

Strasseja!! Isoja, pieniä, kovasti kimaltelevia!

Varsinaisissa ompelupajoissa olen osoittautunut aika lailla hyödyttömäksi, mutta strasseja kuvittelin sentään osaavani laskea. Kuvittelin, todellakin... Lupasin jakaa jokaiselle omansa, ja vaikka kokonaislukumäärä 1020 kuulostaa paljolta, ei tämä strassien jakaminen ollut ollenkaan paha homma. Se vaan, että enpä ollut lukenut ohjeistusta tarpeeksi tarkasti loppuun asti, joten jokainen saikin hihoihinsa ensiyrittämällä n. 10 strassia liian vähän... Hups...

Strassit jaettu ja ylikin jäi - tai niinhän minä luulin...

Meistä muutama aikoo vielä jaksaa jossain vaiheessa väsätä kisa-asun kaikki muutkin osat (hame, viitta ja panta), he siis saivat kimallusta muita enemmän. Minun ei onneksi tarvitse, kun sain opettajani hameen ja muut omaan käyttööni.

Itse operaatio vaati 80 pienen ja 14 ison strassin liimaamista asun etumukseen, sekä n. 28-36 pientä kalvosimiin, kuka minkäkin verran jaksoi niitä hihoihinsa väsätä. Pajasta ei tullut riemukkaan riehakasta, päin vastoin, tämä taisi olla yksi hiljaisimmista pajoistamme. Vaikka paikalla oli viisi naista, vallitsi pöydän ympärillä välillä jopa täysi hiljaisuus, kun jokainen keskittyi strasseihinsa, ja tyytyi välillä vain hiljaa itsekseen jupisemaan ja manailemaan. Työn teki ikäväksi etenkin liima, tai paremminkin se putkilo. "Fabric-Cement" oli nimensä mukaisesti tahmeaa töhnää, jota välillä ei meinannut millään saada putkilosta ulos, välillä taasen liimaa puski itsekseen ulos niin ettei liimaajat pysyneet perässä. Ja olihan siinä strassien asettelussakin omat haasteensa. Silti, tämä taisi olla ainoa paja, jossa minä valitin kaikkein vähiten. Tämä työvaihe ei ottanut minua ollenkaan niin pahasti päähän mitä aiemmat ompelut. Ompelupajoissa minun ruikutusta onkin kuultu senkin edestä...

Tästä lähtee!

Hyvin edistyy

Lähes valmiita ollaan!

Aikaa strassien kanssa meni melko tarkkaan kolme tuntia, joten yhteensä tämän asun väsäämiseen sain siis kulumaan n. 36 tuntia. Ei toivottavasti tarvitse ihan heti uudelleen...

Siinä se. Valmis!! Mun "mekko"!

Myönnetään. Olen aikast ylpeä itsestäni ja aikaansaannoksestani. En olisi ikinä uskonut, että tuollaisen aikaiseksi saisin, ja se on jopa ihan ok siistiä jälkeä, tosin sainhan minä apuakin. En minä tietenkään näistä asukäsitöistä vielä kokonaan eroon pääse, meillä on läjä esiintymisasuja työn alla. Niistä en taida kuitenkaan enempää raportoida, säilyy salaisuudet lavalle asti :). Enkä minä edelleenkään näistä käsitöistä erityisemmin pidä.

Ja jos talossani nyt syttyisi tulipalo, niin jollen mitään muuta mukaani saa, niin ainakin tämän pelastan. Puen sen vaikka päälleni ennen kuin talosta poistun!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Asupaja: The end is nigh.

Asuni on palannut kotiin, ja käsillä alkaa olla viimeiset vaiheet:
1) helman ompelu käsin
2) strassit!

Ensimmäisenä kotiläksynä siis helman viimeistely käsin ommellen ihan itsekseen ilman käsityöpiirimme tukiverkkoa. Ompelun aloittamisen kanssa tuli tietysti vitkasteltua, koska ei ollut mitään varsinaista pakollista syytä tehdä tämä kotiläksy johonkin tiettyyn päivään mennessä. Onneksi sain lauantai-illaksi ompeluseuraa ja siinä noin kolmessa tunnissa saatiin paitsi väsättyä helmaa, myös sovitettua aiemmin esiteltyä esiintymisasuani.

Helma mitoitettu, leikattu ja nupitettu, ja osa jo ommeltunakin!

Ihan valmiiksi asti en jaksanut helmaa eilen tehdä, vaikka tämä käsin ompelu ei ole ollenkaan tuskallista. Se on vaan hiukan hidasta, tuota helmaa kun vaan on aika paljon... Loput tarttis tehdä vaikka, no, nyt, mutta välttelyltähän tämä taas vaikuttaa...

Koska ompeluosuus kisa-asusta alkaa olla suoritettuna, voimme tehdä pientä loppuyhteenvetoa.
Projekti alkoi 19.8. ja sen on tarkoitus olla valmis ensi tiistaina, 15.10. Eli lähes kaksi kuukautta. Yhteiskokoontumiskertoja on ollut n. 8-11, vähän riippuen mitkä tuohon lukuun lasketaan. Sen lisäksi muutamia kotiläksykertoja. Tunteja tähän projektiin on pistetty tähän mennessä n. 33. Ehkä? Hiukan pyöristäen ja arvaillen, ihan sekuntikellolla ei aikaa sentään ole mitattu, eikä edes minuutilleen. On muuten tuntunut aika paljon enemmältä ja pitemmältä, kuin mitä nuo luvut omiin korviini kuulostavat... Pahimmillaan asun eteen tuli työskenneltyä peräti kolmesti viikossa.
Projektin traumaattisin osuus oli ilman muuta kalvosimet, yäk! Kaikki muutkin rypytykset kävi kovasti hermon päälle. Hienoa sen sijaan oli saada asu ekaa kertaa päälle ja vetoketjuvaihe tuntui riemuvoitolta, koska se ei ollutkaan lainkaan niin kamalaa mitä ennakoin. 

Edessä on siis vielä strassien liimaus, ei mitään hajua miten hidasta tai nopeaa, mukavaa tai tuskaista se on. Tämä selvinnee tiistaina.

Tiistaina strassipaja!

perjantai 11. lokakuuta 2013

Bad hair day?

Ystävät, saanko esitellä:

Peruukki.



En edes tiedä, miten päin tuo pitäisi päähän pistää...