Uupunutta on olo ollut, oih ja voih.
Jäseniä on kolottanut muutenkin, mutta jalat ja etenkin etureidet ovat ihan
finaalissa, jatkuvassa tönkkötilassa. Torstain pelkkä kevyt kävelylenkkikin tuntui heti seuraavana päivänä etureisissä, ei voi ymmärtää. Koskaan en ole hierojalla ollut,
mutta nyt tuntuu että tilausta olisi. Tönkkötilat ja kolotukset
saattavat tosin johtua siitäkin, että koko tämän viikon olen saanut
jännittää että tuleeko tauti vai eikö tule. Pariin kertaan on jo ollut
olo, että lämpöä nousee, mutta mittari on aina jäänyt vain piirun päähän
strategisesta 37 asteesta, joka minulle on jo ihan tarpeeksi
lämmönnousua. Olen siis koittanut työntää flunssauhkat taka-alalle ja
uskotella itselleni, että tässä mitään tauteja tule, treeneihin vaan.
Olo on kuitenkin ollut aika nuutunut.
Joka ilta on ollut jotain menoa: treenejä, asupajoja,
muutakin elämää. Kalenterini tietää sanoa, että edellinen täysin vapaa
iltani on ollut la 12.10. ja tuolloinkin olimme päivällä omilla
lisätreeneillä. Siis se 35 minsaa fillarilla, tunti treeniä, 35 minsaa
fillarilla. Ei kovin rentouttavaa. Sama kaava eilen, joten seuraava
täysin vapaa ilta on vasta tulevana tiistaina. Ihmekös sitten, jos hiukan
uuvuttaa.
Olen niin kurkkuani myöten täynnä asupajoja ja asujen tekoa ja
ompelua. Liika on liikaa ja liian lyhyessä ajassa. Viimeiset irtokappaleet on lykätty käteeni toivotuksella "vain
käsinompelua enää", mutta se ei minun tapauksessani riitä. Ohjausta kädestä pitäen, kiitos. Tiedän sitä varmasti kyllä saavani, kunhan vain jaksaisin pyytää, mutta kun... no, ompelua... Blaaah. Ei jaksa enää! Tänään kävi ilmi, että kisa-asuni yläosan helma onkin toiselta puolelta lyhyempi kuin toiselta. Harmittaa, mutta jaksisinko korjata ennen viikonlopun kisoja? No juu ei. Etenkin, kun kisoihin pitäisi vielä fiksata shownumeron vaatteet. Lankaa ja neulaa, prkl...
Mutta silti, jaksaa vaan pitäisi. Näytöksen läpimeno asuvaihtoineen on sunnuntaina 10.11. ja silloin pitäisi olla asut valmiina. Epäilenpä.
Ja
miksi minulla on muka jatkuvasti nälkä? En minä kuitenkaan nyt niin
paljoa mielestäni liiku, vaikka joka ilta jossain pitääkin olla menossa.
Tsemppiä kovasti sinun kiireisiisi!! Ei niitä kiireitäkään ihan loputtomiin riitä, ja lopussa kiitos seisoo. Suuntaa vain pää pystyssä kohti horisonttia: kaiken hulinan jälkeen pääset sitten lopulta rentoutumaan hyvillä mielin, ihmetellen, mistä kaikesta tulikaan selviydyttyä :)
VastaaPoistaKiitos, eiköhän tämä tästä. Varmaankin sitten kun nämä kiireet marraskuussa ovat ohi, valittelen että ei ole tarpeeksi tekemistä :D...
PoistaOnneksi nämä iltakiireet ovat pääsääntöisesti kaikki mukavia menoja. Noista kaikista ompeluista voisin kyllä jo tosi mieluusti luopua...