Ahaa-elämys!

Olen syksystä lähtien tuskaillut ja rypenyt epätoivossa. Etenkin kovilla kengillä ennestäänkin vaatimattomissa taidoissani on tapahtunut jotain käsittämätöntä, järkyttävää taantumaa. Trebleni ovat ihan kamalia. Ne eivät ole ollenkaan treblejä, vaan jotain outoa, onnetonta yritelmää sinne päin. Ne ei toimi enää ollenkaan, ei senkään vertaa mitä ennen. Olen syyttänyt treenisalieni lattioita, toinen tahmea, toinen pehmeä, ja muita sopivia asioita. Sydänalassa kaihertaa kuitenkin pelko, että vika on sittenkin ihan vaan minussa... Voitte uskoa, että nakertaa aika pahasti heiveröistä itseluottamusta mitä tanssitaitooni tulee.

Kaksi vuotta sitten, elokuussa 2011 Taiteiden yössä, tanssimme koreografiaa, jossa nakutettiin mehut pois -sarjaa aika tajutonta vauhtia. Tuolloin minä siihen vielä pystyin. En loistokkaasti, mutta pystyin kuitenkin. Nyt, noin kaksi vuotta myöhemmin, ja teoriassa kaksi vuotta kokeneempana ja luulisi että edes jonkin verran taidoissa kehittyneenä, en siihen enää kyennyt. Jalat eivät kertakaikkiaan jaksaneet sarjaa loppuun asti. 
Todella Turhauttavaa. Masentavasta puhumattakaan.

Tiistaina irkkutanssiystävien kanssa juteltiin asian ohessa myös irkkukengistä ja ah!! Ahaa-elämys ja valoa pimeydessä! Ostin uudet kengät viime syksynä, mutta aloin tanssia niillä enemmän vasta Nordic Feisin jälkeen. Ja kokeneemmat irkkutanssiystäväni osasivat kertoa:

Uudet kenkäni ovat raskaammat kuin vanhat.

Vanhat ja uudet
Oi onnea!!
Vika ei siis ehkä sittenkään ole pelkästään minussa!
Ehkä minulla on sittenkin vielä toivoa!