Kovin montaa kirjoitusta en ole ehtinyt tehdä, ja silti taitaa alkaa olla viitteitä blogini toistuvista teemoista: lihaskunto ja lenkkeily...
Ehdin jo tuossa aiemmin mainita ilmaan heitetystä ajatuksesta kaveriporukassa lenkkeilystä ja suureksi kauhukseni ajatus otti ns. jalat alleen ja toteutui ja nopeasti! Irkkutanssikaverini ryhtyivät sanoista tekoihin ja aloittivat lenkkeilyn viime tiistaina.
Minä tein oharit.
Etenkin syystä, että sunnuntaina tuli vielä ihan julmetusti uutta lunta, ei huvittanut ajatus lumisella metsälenkillä tarpomisesta. Niin ja koska sovittu aika oli klo 19:00. Emmä enää siihen aikaan jaksa... Ensin tapaamispaikalle fillarilla ja sitten vielä juoksua? Irkkutunnille kyllä, mutta että lenkille? Nääh. Eikä mulla mitään varusteita ole.
Uusi tilaisuus oli tarjolla tänään klo 12, ja olin jo lähes varmasti päättänyt mennä, hyvä kellonaika ja luvattu parempaa säätä, jopa aurinkoa.
Minä tein oharit.
Etenkin, koska klo n. 11:25 tajusin, että kohtaamispaikalla tulisi olla reilun puolen tunnin päästä ja aamutoimistani oli hoidettu vain aamupala. Ensin tapaamispaikalle fillarilla kauheella höökillä ja sitten vielä juoksua? Nääh. Eikä mulla mitään varusteita ole.
Tässä pääsemme myös kohtaan sosiaalinen eläin. Tunnen suurta sosiaalista painetta osallistua tähän lenkkeilyprojektiin, vaikka kaikki muu itsessäni huutaa asiaa vastaan. Itseaiheutettua sosiaalista painetta, tottakai, ei minua todellakaan kukaan mihinkään lenkkeilyyn painosta. Minua vaan ahdistaa ajatus, mistä kaikesta kivasta saatan jäädä paitsi, jos en muiden kanssa lenkkeilemässä ole. Vielä enemmän ahdistaa kuitenkin ajatus millainen riippa noilla lenkeillä olisin, kun en oikeasti jaksa enkä etenkään välitä, juosta. Reipas kävely- tai fillarilenkki, anytime, count me in! Eilenkin fillaroin sateella irkkutreeneihin, ei mitään ongelmaa!
Epätoivossani olen jopa harkinnut tätä. Kunhan nuo lumet tuosta kotiovelta alkavalta kuntopolulta sulavat, ehkä sitten kenties. Vielä on hetki aikaa harkita. Jospa Irlannin reissun jälkeen? Ehkä.
Ei mulla kyllä oikeasti ole niitä varusteita. Ei ole hyviä lenkkareita, vanhat hiertävät kannat auki.
(No, laita rakkolaastari kantapäähän!)
Ei mulla kyllä oikeasti ole mitään lenkkivaatteitakaan. Ei verskoja, ei takkia, ei mitään ulkourheiluvarustetta.
(No, odottele sen verran lämpimämpiä ilmoja, että tarkenet sortseilla ja paidalla!)
Kun ei kertakaikkiaan vaan kiinnosta!!
(No, muuta asennettasi! Mitäpä et tekisi irkkutanssin eteen?)
Tekosyitä, kaikki tyynni!
Oikeasti. Jos tämän kevään ja/tai kesän aikana saan itseni ihan oikeasti hölkkäämään ihan missä vaan edes minkä verran vaan, puhutaan jo aika suuren luokan ihmeestä.
Ihmeitä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti