Kisa-asukäsityökerhomme kokoontui jälleen klo 17:00, ja nämä neljä tuntia olivat jo tehdä minusta lopun. Oma turnauskestävyyteni alkoi hiipua ajassa 19:15, mutta yhdeksään asti oli jaksettava, ja silti ehdimme valmiiksi tämän illan urakassamme vain vaivoin. Osalle jäi vielä vähän kotitöitäkin.
Tällä kertaa edelliskerran seitsemän lakanakaavapalaani saivat seurakseen seitsemän vuorikangaspalaa. Ja seitsemän liimakangaspalaa. Ja seitsemän varsinaista päälikangaspalaa. Ja lisäksi vielä parit hihat, ja hihansuut (kalvosimet? En edes muista mitä nämä ovat oikeasti nimeltään...), ja niihin kahdet huopapalat. Tänä iltana on siis piirrelty kaavoja ja leikattu kangasta oikein urakalla. Käsityögurumme sai meidät todella tehokkaaseen työntekoon, kun yhdelle pöydälle levitettiin vuorikangas, toiselle liimakangas ja kolmannelle itse pukukangas, ja jokaisella pisteellä urakoi 2-3 henkilöä neulottaen, piirtäen ja leikaten omalla pisteellä kaikille etukappaleen ja takakappaleet ja takasivut ja etusivut siitä oman pisteen kankaasta. Kätevää ja tehokasta! Jotkut reippaat ehtivät tuon kaiken lisäksi vielä hoitaa nuo kaikki hihakappaleetkin jokaiselle. Olen taas kovassa kiitollisuudenvelassa noille käsityöihmeille. Itse en hihaosiin joutunut koskemaan lainkaan ennen kuin sain valmiit palat käteeni kotiin vietäviksi, voi kiitos ja ylistys!
Kotitöiksi jäi silittää liimakankaat pukukankaaseen, ihan itse ja yksin ja omin avuin. Jos tämän helpolta kuulostavan vaiheen jotenkin onnistun ryssimään, niin sitten en kyllä enää kestä.
Silityksen jälkeen on vuorossa ikioma via dolorosani, kärsimysten tie, tuskien taival: kappaleiden yhteenompelua. En tahtoisi, mutta tunnen ärtymystä jo nyt. Miksi tämän täytyy olla minulle niin vastenmielistä? Miksi tämän täytyy koetella kärsivällisyyttäni niin kovasti?
"Kasvata kärsivällisyyttäsi", neuvoi äitini jo kun lapsi olin.
Eipä ole tainnut se oppi ihan perille asti mennä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti