Eka kerta Nordic Feisiä isommissa irkkutanssikisoissa oli siinä määrin kivaa, että jos suinkin vaan vuoden päästä kuvioissa edelleen ollaan ja rahaa löytyy, niin Hollannissa sitten uusiksi.
Perjantai 15.11.
Aivan liian aikainen herätys aamulla, mutta aikaisen lennon voittopuolella oli parikin asiaa: vältettiin lakko ja oltiin Krakovassa jo päivällä ajoissa. Perjantaina ehti siis paitsi tutustua kisapaikkaan, myös leikkiä hetki turistia vanhassa kaupungissa.
Kisapaikkaan tutustuminen tuotti yllärin: Aikataulua tuijotellessani yhtäkkiä tajusin, että alunperin klo 14:00 jälkeen alkavaksi ilmoitettu ceili olikin siiretty jo aamupäivälle! Kukaan ei mitään meille ollut kertonut, kivakiitti. Välitimme tiedon myös toiselle suomalaiselle ceilitiimille, joka osoittautui yhtä lailla tietämättömäksi asiasta. Uskomaton mäihä, että kisapaikalle mentiin ihan sisälle asti ja satuin tavaamaan aikataulua vilkaisua tarkemmin. Olisipa ollut kiva kisakarsintareissu, kun olisi tullut iltapäivästä paikalle kuulemaan, että kisa oli ja meni jo... kamala ajatus!
Illalla oli kisojen avajaiset, ohjelmassa irkkutanssiesitysten lisäksi myös puolalaista kansantanssia, ja se oli oikeastaan yksi illan parhaita esityksiä. Äijät kajauttivat komiat laulut heti alkuun!
Aikaistetun ceilin vuoksi ajoissa hotellille ja nukkumaan, totta kai.
Summasummarum:
Huonoa: Aikainen aamu.
Hyvää: Ajoissa Krakovassa.
Jännittävintä: taksikyyti kentältä hotellille. Jösses! Nopeusrajoitus 70, mittarissa 130...
Lauantai 16.11., ceili:
Aikataulumuutoksen vuoksi siis ajoissa ylös ja kisapaikalle laittamaan itseään kuntoon, lämmittelemään ja sellaista. Ne peruukit kahdeksalle joo vie aikaa.
Ja sitten kisa-aikataulu venähti. Ja venähti. Tulokset piti tulla 11:30, tuohon aikaan oltu edes päästy lavalle vielä...
Ceilikisan alkua odotellessa alkoi jo ottaa se odottelu päähän. En ole ehkä sellainen kaikista kärsivällisin ihminen, nähkääs, ainakin mitä odotteluun tulee.Viimein kisa alkoi, ja ennen omaa vuoroamme jammailimme lavan takana raivoisasti. Kaikki eivät ehkä ihan meitä ymmärtäneet, mutta meillä oli kivaa!
Itse kisasuoritus ei ollut Oslon tasolla. Tapahtui se pahin, mistä olen tainnut jo aiemmin täälläkin skitsoilla: sooloissa ei kämmit haittaa, koska kärsijä olen vain minä itse. Ceilissä pelkkä ajatuskin ahistaa, koska se vaikuttaa niihin seitsemään muuhunkin. Ja tottakai se pahin sitten meni ja tapahtui ja menin kämmäämään. Yhdessä kohdin olin lähteä tekemään väärää kuviota, hmph. Sain kyllä korjattua itseni oikeaan kuvioon omasta mielestäni ihan nopeasti, mutta oli se korjausliikkeeni silti virhe ja tuomarit näkee moiset taatusti. Voihan ryökäle.
Oman tanssin jälkeen katsottiin loput muiden ceilit, ja tapahtui siellä minua pahempiakin kämmejä, joten emme me ainakaan viimeisiksi jäätäisi. Heikko lohtu, kun tapahtuu toisten kustannuksella. Pahasti kämmännyt ryhmä aloitti ja tanssi tosi nätisti siihen virheeseensä saakka. Oikeasti harmitti heidän puolestaan.
Ceilijoukkueita oli karsimassa 15, meidän sijoituksemme oli kymmenes ja sisarjoukkueemme Helsinki-Tampereen sijoitus oli kahdeksas (Onnea!!). Kisan jälkeen meni hetki ihmetellessä, kun juontaja ei kertonut montako joukkuetta sinne Worldseihin oikein pääsi, mutta sitten selvisi että olemme kuin olemmekin niistä yksi. Wohei ja hurraa!
Oma ceililuokkamme oli siis jo päivällä myöhässä ja loppuilta sitten sitäkin enemmän. Alkuperäinen ohjelma kertoi viimeisten tulosten tulevan klo 22, karu todellisuus oli vasta joskus 02 kieppeillä... Tuollainen kisa-aika puolenyön jälkeen on jo täysin kohtuutonta niitä poloisia senior champpari-karsijoita kohtaan, jaksa siinä sitten pistää parastasi, kun ensin olet odotellut koko päivän ja sitten pääset tanssimaan joskus puolen yön jälkeen.
Ei, itse en enää ollut paikalla tuohon aikaan, sentään omat soolot seuraavana päivänä.
Summasummarum:
Hienoa: Päästiin Lontooseen!!
Huonoa: Aikataulun venyminen. Salin lämpötilan nousu ja happimäärän lasku.
Sunnuntai 17.11., soolot:
Sooloissa päätavoite oli saada tehtyä hyvä suoritus, josta jäisi kiva mieli. Mitään sen kummempaa en todellakaan odottanut, ei nyt sentään Euroopan tasolla.
Muistutukseksi vielä kerran ikuiset perustavoitteeni:
1) älä kaadu
2) älä kompastu
3) älä törmää muihin tanssijoihin
4) älä unohda askeleitasi.
1) Check! En kaatunut!
2) Check! En kompastunut. Liukastuin kyllä, ihan vaan sen verran että hiukan horjahdin. Lattia oli liukas ja heavy jigissä lähti kanta alta, ei onneksi kovin pahasti. Trophyyn ja settiin laitettiinkin sitten teippiä kantoihin.
3) Check! En törmännyt, mutta likellä oli, grrh. Yhdessä tanssissa toinen tanssija pyöri koko ajan kimpussa, grrh.
4) Buahahahaaa, lol!! Slipari!!
Reelistä jäi hyvä mieli, tuntui että meni paremmin kuin Oslossa. Light jig oli vaan jonkinlainen suoritus, en ole viime aikoina sitä paljoa tanssinut, ja tämä oli muistaakseni se tanssi, jossa toinen tanssija tuntui jatkuvasti pörräävän ihan kyljessä. Pidän todella paljon heavy jigistäni, mutta siinä lipsui kanta, joten olin iloinen, että pääsin sen tekemään toiseen kertaan trophyssä. Trad.settinä tanssin Blackbirdin, ja siitäkin jäi hyvä maku. Mutta se slipari, voi pojat, se slipari.
En ole vielä ikinä kertaakaan missään kisoissa sählännyt askelta niin perusteellisesi kuin tällä kertaa sliparissa, oi jestas! Ei mitään käsitystä mitä tapahtui, mutta seuraus oli, että aika monta tahtia meni tepsutellessa paikallaan ja ihmetellessä että mitä ihmettä mä tässä teen ja mitä ihmettä mun oikeestaan tässä tarttis tehdä. Kämmi oli jo niin kolossaalinen, että se ei edes harmita, vaan se meni jo kategoriaan "huvittavaa, täysin menetetty tapaus". Slipari olikin ainoa tanssi, mistä ei mitalia tullut. Eipä yllättänyt. Olen varma, että sliparissa jäin vikaksi, ellei jopa DSQ... Virallisia lopputuloksia odotellessa.
Jopa sliparin mustasta hetkestä löytyi kuitenkin positiivinen asia: liike ei pysähtynyt! Aikani tepsuteltuani sain jotenkin ihmeesti musiikista kiinni ja sain jatkettua tanssin loppuun, eli en keskeyttänyt. Wuhuu! Ne kerrat kun meille on toistettu, että jos tulee unohdus, niin liike ei saa pysähtyä, jatkaa vaan vaikka skippiä ja ottaa kiinni sitten mistä saa. Check!
Itse palkintojenjako-osuus on aika sumeena. Ensinnäkään en edes tajua millä systeemillä niitä mitaleita jaettiin, kun välillä sellasen sai kymmenen, välillä seitsemän, ja trophyssä taidettiin vissiin palkita kaikki. Ilmeisesti joku tietty osuus kokonaisosallistujamäärästä kussakin luokassa saa mitalin. Tai jotain. En tiedä. Tulokset lueteltiin välillä ekasta aloittaen, välillä lopusta ja niin liukuhihnatahtia ja nimet niin mielenkiintoisilla versioilla, että välillä meni hetki ihmetellessä, että ketämitähäh!? Alla oleva listaus on siis puhtaasti arvioitu vain ja ainoastaan sen perusteella, millä kohdalla jonossa palkintojenjakovalokuvissa seison :D. Virallisia lopputuloksia odotellessa.
Reel: mitalin ilmeisesti sai kahdeksan tanssijaa, minä vissiin viides. Ei mitään hajua montako tanssijaa osallistui.
Light jig: taas kahdeksalle mitali, minä ehkä noin kuudes? X-monesta tanssijasta.
Slip jig: eheheheh. Ei mitalia.
Heavy jig: taas kahdeksan onnellista lätyn saajaa, minä viides? Oletan.
Trophy: kaikille mitali, minä ehkä noin kahdeksas noin 23:sta osallistujasta?
Set: Öööö... Olin ehkä toka? Tai sitten toka vika mitalin saaja. Luulen että toka. Tää ei mene jakeluun. Ei voi olla toka, sen täytyy olla toka vika.
Niitä virallisia tuloksia edelleen odotellessa...
En oikein osaa suhteuttaa näitä sijoituksiani. Jos mitali annettiin kaikille kunkin tanssin osallistujille, olin juuri nippanappa sitä ok keskiluokkaa, mitä olen sanonutkin olevani, viides kahdeksasta. Jos sen sijaan mitalin sai vain joku tietty osa kokonaisosallistujista, niin sitten... no, en sitten ehkä olekaan ihan hirveen huono? Siis jos kokonaismäärä X:stä palkitaan kahdeksan, joista olen viides, niin eiks se ole oikeestaan aikast hyvä? Musta alkaa tuntua, että se taitaa olla. En vaan oikein osaa nyt sisäistää tätä. Enkä käsittää. Koska en mä oikeesti ole mikään erityisen hyvä. Tekniikka on karsee, korkeita varpaita nähnykkään...
Kisojen jälkeen ei-niin-yllättävästi kisapaikalta hotellille lähtivät porukan tämän päivän kisaajat, suoraan kaupungille jaksoivat ne ei-kisaajat. Kisaajista kolme testasi hotellin suomalaisen saunan, joka hyväksi todettettiin, vaikka olikin sellainen vaatehuoneen kokoinen koppi. Mutta hei kisojen jälkeen pääsi saunaan! Aikast taivaallista, voitte uskoa.
Summasummarum:
Hienoa: Mää sain mitaleja! Sauna!
Kurjaa: Tansseja kahdella lavalla kahdessa salissa. Paitsi että välistä oli omissa tansseissa ahdasta, niin ennen kaikkea harmitti, että jäi katsomatta siellä toisessa huoneessa tanssivien kaverien tanssit :(.
Maanantai 18.11.
Aaahh! Aamulla sai nukkua pidempään! Miinuspuolena aamiaiselle mentäessä oli pöydät jo aika tyhjillään, hmph. Siis jos aamiaista luvataan klo 10:00 asti, niin sitten sitä olisi syytä myös olla klo 10:00 asti riittävästi. No, valitus sikseen, tokihan me varmasti riittävästi ruokaa saimme, jäätiin vaan kaipaamaan niitä pullia ja kakkuja, joita oli tarjottu kahtena edellisenä aamuna, mutta ei sit näemmä enää tänä aamuna...
Pakkaamisen jälkeen käytiin vielä pienellä pikaisella kävelylenkillä läheisessä puistossa ennen lentokentälle lähtöä ja koko loppupäivän kestävää kotiin matkaamista. Kotona ja petiin viimein n. 00:30 aikaan. Ah oma koti ja oma peti kullan kallis!
Summasummarum:
Hienoa: Ei aikaista herätystä! Maisemat matkalla Varsovaan.
Huonoa: Pitkä päivä matkustamista.
Helpotuksen huokaus: Rauhallisempi taksikuski.
Jännää: Joutsenlammen pahisjengi. Potkurikone Krakovasta Varsovaan.
Seuraavaksi näytös. Neljä päivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti