Paluu lenkkipolulle: kevät!

Eilisellä kisahepulintaltutuslenkilläni aurinko tuntui paistavan täysillä ja oikein rehennellen kirkkaansiniseltä taivaalta, linnut livertelivät omaan levottoman hysteeriseen mielialaani oikein hyvin sopivan riemukkaan riehakkaasti. Kevättä vahvasti ilmassa, toivottavasti ei takatalvea enää tule! Kävelin, juoksinkin, ja kiipeilin kallioilla, mutta ihan vähän vaan ja varovasti. Reilu viikko ennen kisoja jalkojasi sinun ei hajottaman pidä!

Oli nitä, oli! Kevään ekat sinivuokot.

Vielä on talven merkkejä jäljellä.  

Paikoitellen vielä märkää ja kuraista.
Tosilenkkeilijöitä kuraisuus ei näy haittaavan, kuten jäljistä näkyy. Itse tasapainottelin polun ja ojan reunan kaisteleella kurakohtia vältellessäni...

Mitähän tästä pitäisi ajatella? Ahkera lenkkeilijä? Vai olisiko vaan aika hankkia uudet lenkkarit?
Kiersin lenkkini pariin kertaan lähinnä kävellen, mutta molemmilla kerroilla sukelsin suoraan syvään päähän ja hölkkäsin Ylämäen Joka Jatkuu Ikuisesti. Vastaan tuli tietysti hetki, jolloin keuhkot oli kuolla. Kuolema ei kuitenkaan tullut, joten uskomme että se mikä ei tapa, vahvistaa :).

Jopa kisahepuli ja levottomuus laantuivat hieman raikkaassa ulkoilmassa reippailllessa. Kaveritkin kiittänevät, oletan. Lihakset sen sijaan mitään mistään palautuneet, mokomat, vaan tönkköys jatkuu. Mitä se sitten tietää viikonlopun treeneille, jää nähtäväksi.

Lavalle päiviä kahdeksan.