torstai 10. huhtikuuta 2014

AAAAAAAA!!!!!!

Luvassa ihan vaan sekavaa tajunnanvirtaa ilman yhtään mitään punaista lankaa läpi kirjoituksen. Olette varoitetut ;).

Lähtöpäivä lähenee ja vihdoin alan huomata itsessäni jännityksen nousevan. Viikon päästä olen jo viettänyt ensimmäisen yöni Lontoossa. Luojan kiitos! On ainakin tämä tuskainen odottelu ohi.

Joku teistä saattaa tietää mitä minun oikeasti pitäisi olla juuri nyt tekemässä.
Noh. Ei toivoakaan.

Maanantaina sain hoidettua yhdet pakolliset jutut, tälläkin viikolla olisi pitänyt vielä saada jotain aikaiseksi.
Hah.
Keskittymiskykyni yhtään mihinkään on ihan nollassa. Printtaan matkadokumentteja. Tarkistan pääsiäispäivän Lontoon paikallisliikenneaikatauluja, että pääseekö jo varhaisesta aamusta lentokentälle (pitäisi päästä). Etsin potentiaalisia kohtuuhintaisia ruokapaikkoja hotellini läheltä (löytyi!!). Suunnittelen turismipäivääni (huonolla säällä ilmaiset museot, hyvällä säällä ilmaista kaupunki- ja puistokävelyä). Sekä tätä (kiitos vinkistä Tampereelle :).). Surffaan Lontoo 2014 -sivuilla. Ja jopa fb:ssä. Terrorisoin ceilitiimiläisiäni ja muita ystäviäni jatkuvilla meileillä (anteeksi!!). Tikusta asiaa jollei muuta :). Katson läpi treenivideoitamme. Uudestaan (voi-herran-tähden-pyhä-isä-noita-mun-jalkoja!). Ja uudestaan (voi-itku-missä-toi-mun-käsi-taas-on!). Kirjoitan sekavia blogipäivityksiä...
AAAAAAAA!!!!

Joo. Olen ilmeisesti viimeinkin - sittenkin - alkanut jännittää. Ehdin jo kuvitella, etten oikeastaan kovasti edes jännittäisi.
Hah.
Hölmö.
Ei tämä kuitenkaan ole sellaista kammo 'iik-me-kuollaan-kaikki!!' -jännitystä, vaan sellaista innostunutta, kärsimätöntä, odottavaa, kutkuttavaa - ja levottomaksi tekevää - jännitystä.

Paitsi että kyllä me silti varmaan kuollaan kaikki.

Joukkueessamme on mukana muutamia yhdet MM-kisat kokeneita konkareita, jotka ovat kertoneeet kokemuksestaan jotain tähän tyyliin: "Muistan kun kävelin lavalle, sen jälkeen en muista mitään, kunnes muistan kävelleeni pois lavalta."
AAAAAAAAA!!!!!

Miksi ei ole jo huomenna!? Huomenna on treenit. Ja lauantaina, ja sunnuntaina. Oi siunatut vikan viikonlopun treenit! Toimintaa! Pääsee tanssimaan ja tekemään jotain asian eteen, pääsee keskittymään edes johonkin. Jos kerran lavalle kävellessä katoaa muisti, niin siihen toivottavasti auttaa se, että tanssia on tanssittu niin monta kertaa, että vaikka pää ei tiedä mistään mitään, kroppa ja jalat toimivat.

Muuta sekalaista tällä viikolla tapahtunutta ja mielessä pyörivää:

- Maanantaina meni fillarista taas rengas! Tällä kertaa lasinsiru. Tiesi siis kävelyä kotiin (sateessa), ja taas ihan turhaa rahanmenoa, grrhh...

- Tiistaina fillarin sai jo hakea, mutta lähdin kotoota niin myöhään, että ehtiäkseni pyörähuoltoon ennen sen sulkemisaikaa ei enää kävelyvauhti olisi riittänyt, vaan välillä piti pistää pakkohölkäksi. Kotoa huoltoon 23 minsaa! Jotka tiedätte missä asun ja missä on lähin pyörähuolto kaupunkiin päin ja kun kysessä on minä ja tosiasia että 2.1. jälkeen en ole (juoksu)lenkkeillyt, niin olen itse aika lailla ylpeä tuosta 23 minuutista.
Pyörähuollosta jatkoin vielä jumppaan ja en tiedä mitä siellä tehtiin, mutta au, lihaksiin sattuu. Reisituska johtuu taatusti siitä juoksemisesta.

- Uusi kisa-asuni saapui kotiin maanantaina!

Ihana <3!!!

- Tiistaina tuli lainamatkalaukku ja lainakamera.


En ole lainkaan vakuuttunut, että tavarani noihin kahteen käsimatkatavaralaukkuun mahtuvat. Saatan joutua turvautumaan vanhaan kunnon rinkkaani.

- Keskiviikkona sain tiedon sponsoroinnista <3 <3 <3 :). Saan siis sittenkin ostettua itselleni muistoja kisoista.

- Maaliskuun tiivarilla opettaja ohjeisti kisoja varten ja käski mm. plankata tossut. En ole vieläkään ihan varma oliko hän tosissaan...?


Onneksi on vanha plankki jo olemassa. Tosin, se on niin vanha, että saattaa olla kuivunut. To do -listalle: tarkista plankki...

Hoidettu mm.:
- lennot ja hotellit
- Oyster card
- lainakamera ja lainamatkalaukku
- paluulennolle ehtiminen pääsiäisaamuna pitäisi onnistua...
- printit tärkeimmistä matkadokumenteista

Hoitamatta mm.:
- rahanvaihto
- pyykättävä mukana tarvittavia vaatteita
- tossujen puunaus (?! tämän tulen varmaan unohtamaan...)
- ostettava jotkut sellaiset hiki/kainalolaput-mitkä-lie kisa-asun suojaamiseksi. 
- lopullinen pakkaaminen, tietty. Ainakin jo kahdesti olen suunnitellut koepakkaamista, mutta olen sentään toistaiseksi saanut hillittyä itseni. Turhaa puuhaa, kun osa mukaan tulevista vaatteista on vielä pyykkäämättä, osaa tavaroista vielä tarvitaan, ja jotain on vielä ostamatta.

Niin ja se yksi velvollisuus pitäisi hoitaa. Itse asiassa alustavasti huomiseksi. Not gonna happen. Jospa maanantaiksi...?

Äääh tästä mitään tule. Taidan painua palauttavalle "lenkille", jotta huomenna lihakset suostuvat tanssimaan. Jospa mettässä vaikka olisi jo sinivuokkoja.

Lähtöön viisi (5) päivää, lavalle jäljellä päiviä yhdeksän (9)!
AAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hyvät treenit!

Lontoon lavalle on aikaa enää vajaat kaksi viikkoa!, ja nämä viimeiset viikonloput rutistetaankin ekstratreeneillä niin perjantaina, lauantaina kuin sunnuntainakin. Ja voi mikä viikonloppu tämä tokavika olikaan!

Jo lauantaina tuntui, että treenit menivät hyvin, ja niistä jäi niin hyvä mieli! Henkilökohtaisten ahaa-elämysten ja onnistumisen tunteiden aiheuttama euforia piti minua otteessan vielä pitkään treenien jälkeenkin, olin aivan tohkeissani ja täpinöissä. Lisää, lisää! Saimme korjattua juttuja toisessa tanssissamme, eikä se siihen edes loppunut. Sunnuntaina koimme lisää ahaa-elämyksiä ja saatiin siinä toisessakin tanssissa kuvioita napsumaan niin kauniiksi ja kohdilleen että! Ihan mahdotonta kuvailla sitä tunnetta, kun ensin aivan oo-moilasina pähkäillään että mikä ihme tässä mättää kun tää ei toimi, ja sitten kun se ongelma alkaa avautua ja siihen löytyy jopa ratkaisu, niin ah! siinä on vaan niin voittajatunne!

Kävi Lontoossa sitten miten kävi, niin minä ainakin olen jo nyt ylpeä joukkueestamme, miten peräänantamattomasti me nytkin viikonloppuna ratkaisuja etsimme. Me olemme todella yrittäneet ja tehneet parhaamme treeneissä, ja vaikkei se palkintopallille riitäkään, niin minun mielestäni me voimme olla todella hyvillä mielin sen suhteen mitä on ehditty tässä ajassa tehdä ja saatu aikaiseksi. Siitä on hyvä jatkaa ;)...

Oma kamerani meni ja hajosi (Miten ajattelematonta!! Miksi juuri nyt juuri ennen kisoja!?), mutta tässä kuitenkin kuvakaappaus yhdeltä viikonlopun treenivideolta.

Kattokaa ny mikä linja, melkein jo tosi nättiä! Vaan kuka tekisi tuolle oikealle kädelleni jotain, mitähäh!? (Paulan kamerasta 6.4.2014)


Lontooseen YKSI viikko ja viisi päivää!!


torstai 3. huhtikuuta 2014

Viikon 14 säikäytyksiä

Tiistaina löin kipeästi oikean jalan pikkuvarpaan ja varpaansyrjän sängynjalkaan.
Huh, kipu ei jäänyt, varpaalle kestää astua. Selvisin ilmeisesti pelkällä säikähdyksellä.

Äsken löin kipeästi vasemman jalan pikkuvarpaan ja varpaansyrjän ovenkynnykseen tai oveen, en ole edes varma, mutta taas sattui.
Varpaita nyt heilutellessa ei kuitenkaan enää juurikaan satu, vähän vaan tuntuu ja varvas tuntuu kestävän astumista. Taisin siis taas selvitä pelkällä säikähdyksellä.

Mutta siis mitä hittoa!? Miten tämä on edes mahdollista!? Miksi ihmeessä juuri nyt, vain pari viikkoa ennen kisoja, parin päivän sisään, onnistun kolhimaan molemman jalan varpaita? Uskaltaako tässä lähteä tänään fillarilla liikkeelle ollenkaan!?

Äähh, 2 viikkoa ja kolme päivää. Siinä ajassahan ehtii tapahtua vaikka mitä!

Terkui vaan Vainoharhalandiasta, heiiii...

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Vainoharhaisuutta ja muita mielenhäiriöitä

Mistä tietää, että kisat lähestyy?
No kuulkaas. Vainoharhaisuus lisääntyy!

Pyörällä kulkiessa pälyilee ympäriinsä ja luo kauhukuvia "mitä-jos-joudun-jarruttamaan-tuon-irtosepelin-kohdalla-ja-rengas-liusuu-alta-pois-ja-kaadun-ja-hajotan-jalan!?, Mitä-jos-tuolta-nyt-tuleekin-auto-eikä-pysähdy-ja-ajaa-mun-päälle-vaikka-sillä-on-kolmio-tai-punanen!?, Mitä-jos-joku-rattijuoppo-tuleekin-ja-ajaa-munt-kumoon-tällä-pyörätiellä!?"

Treeneissä on takaraivossa jatkuvasti ihan vaan varmuuden vuoksi jotenkin hieman varpaillaan (eheheh, siis varuillaan), ettei vaan mitään käy. Jos joku tiimin jäsen horjahtelee tai kaatuu, niin jos paikalla on ceilitiimimme jäseniä kuuluu yhteinen "gaaasp-kauheeta-eihän-sulle-vaan-käynyt-mitään!?"

Jos johonkin paikkaan tai lihakseen tai niveleen tai mihin vaan ennen kunnossa olleeseen kohtaan alkaa sattua, niin "voi-apua-mitä-tää-on-onko-tää-vakavaa-ehtiikö-tää-parantua-ajoissa-estääkö-tää-mua-tanssimasta!?"

Yhdessä lentoyhtiössä lakkoillaan jo, joten Krakovan kokemukset tuoreessa muistissa hieman hermostuneena odottelee, että mahtaako miten pian tulla samoja uutisia omaa lentoyhtiötä koskien. Ennen vai jälkeen Lontoon.

Miten tervejärkistä.

Tämän kaiken lisäksi vielä ne muut mielenhäiriöt. Vai mitä muutakaan voi muka sanoa siitä, että olen mennyt heikkona hetkenäni ääneen sanomaan, että jos recall tulee, niin mulle sitten tällaiset.

Huolestuttavaa. Hyvin, hyvin huolestuttavaa. Tai voisi olla, jos uskoisin tekniikkamme recalliin riittävän.

Vainoharhaisuutta jäljellä kolme viikkoa. Tasan.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Vain 3000 strassin tähden...

Déjà vu? Flashback? Been there, done that?
Polkeeko elämäni paikallaan? Vai kulkeeko elämäni kenties ympyrää?

Muistattehan, syksyllä teimme kisa-asumme mustia yläosia, allekirjoittanut ainakin otsa hiessä manaillen ja välillä jopa itkua vääntäen. Tuon projektin valmistuminen ansaitsi armotonta tuuletusta: se oli siinä, never again!

Eheheheiii...

Irlantilainen opettajamme siis halusi meille uudet puvut, kuten jo hampaita kiristellen olen kertonut. Tällä kertaa onneksi itse puvun tekeminen, siis se kammokammo ompelu, saatiin ulkoistettua ja ehdin jo riemuita, ettei minun enää tarvitse moisen kanssa äheltää. Nooh... Irkkuasuissa nyt ilmeisesti vaan kuuluu olla sitä strassia ja kimallusta, joten tieni veikin takaisin kimaltelevien strassien pariin, kun opettajamme halusi pukuihin blingiä.
Paljon blingiä.
Eikä ku timangeja vaan siis kläästimään.

Joten tässä sitä taas ollaan. 3000:n halkaisijaltaan 4,8mm:n strassin piti löytää tiensä 17:ään asuun, joten ompelijamme ja ystävämme tervejärkisyyttä turvataksemme riensimme sunnuntaina apuun pinsetein, hammastikuin, tarrakynin ja mittanauhoin noiden kimaltelevien pikkupiiperrysten pariin. Tehokkaat seitsemän (muistaakseni...?) käsiparia sai kolmessa tunnissa hoidettua kahdeksaan (muistaakseni...?) asuun kaulukset ja hihat (voi sanonko mitä... Siis hihat! Muistattehan syksyisen tuskani... Maksan varmaan jonkun edellisen elämäni hihakarmaa, siinä määrin oli taas hajottavaa ja hermoja raastavaa tuo hihaosaston säätö, argh!). Lisäksi muutama viittakin sai jo kimalteensa sunnuntaina, ja loputkin viitat hoituivat, kun tänään toimin ompelijamme henkilökohtaisena orjana viittojen strassittajana.

Tästä se taas lähti: liimaa, pinsettejä, tarrakyniä ja 3000 pikkustrassia purkissa.

Eikä tästäkään ilman nuppineuloja selvitty...

Valmiita kappaleita kuivumassa.

Viittojen vuoro, 23 nappulaa per viitta.

Eivätkä nämä strassipajat vielä tähän lopu. Vielä on puolet puvuista kokonaan ilman strasseja (hihoihin en enää koske, ettäs tiedätte!!). Kaikkien pukujen helmaosat huutavat vielä strassejaan. Kuten myös kaikki 17 hameosaa. Onneksi totesin jo syksyllä, että tämä strassien liimailu oli hermojani vähiten raastavaa, tämä homma on ihan fine.

Paitsi ne hihat.

Lontooseen 3 viikkoa ja viisi päivää.


perjantai 21. maaliskuuta 2014

Päivän posti!

Jos nykyään postilaatikosta vielä ylipäänsä mitään postia tulee, niin lähinnä se on varmaan mainoksia ja/tai laskuja. Tänään sain kuitenkin jotain jännää ja hykerryttävää. Miten pienet asiat sitä voivatkaan saada mukamas kovasti suurempia mittasuhteita, grin!

Lentopostia ulkomailta!

My brand new Oyster card!!


Iih, nyt mulla yhtäkkiä onkin jotain ihan käsinkosketeltavan konkreettista, ja Lontoo on taas yhden askeleen lähempänä!

Illalla pikaiset puolen tunnin treenit, huomenna heti aamusta kahden tunnin treenit ja sunnuntaina vielä tunnin treenit. Tiedossa siis kovasti ceilipainotteinen viikonloppu.

Eikä se ole ollenkaan huono asia.

Lontooseen 4 viikkoa ja kaksi päivää.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kissan hännän nostoa

Olen jo aiemminkin sanonut, miten hyvä työväline tanssien videointi on. Niissä näkee ah! niin tuskallisen selkeästi ne omat tsiljoonat virheet, joita tuppaa toistamaan kerta toisensa perään. Yleensähän sitä tulee valiteltua niitä moninaisia tekniikkaongelmiani, joita en vaan saa korjattua, en niin millään. Nyt kerrankin ajattelin kuitenkin huomauttaa etenkin itselleni, että voi niistä videoista joskus niitä positiivisia onnistumisiakin etsiä ja löytää. Jatkuvan itsensä ruoskimisen sijaan satunnaisia onnistumisiaan voi koittaa pitää tavoitteenaan ja ohjenuoranaan ja innoittavina esimerkkeinä, että kaikki on mahdollista. Että toivoa on.

Joten, ystävät hyvät, jotain aivan uskomatonta: korkeita varpaita, suoria polvia, pehvaan asti potkua ja suoraa takanilkkaa à la yours truly! Eikä tuo yläkroppakaan ole mikään ihan hirvee plösö, eihän? Ja vasen käsikin on ihan nätisti paikallaan eikä heilu ja huido kuin tuulessa, onhan?
Ihmeiden aika ei ole ohi!! (Noh, tuosta polvesta en ole ihan varma. Tarttiskohan sitä saada vielä taaemmas?)

(Ruutukaappaus Paulan videolta, ceilitreenit 16.3.2014)

Oi miksi oi miksi se ei voi aina näyttää tuolta!?

Lontooseen 4 viikkoa ja neljä päivää.
Ceilitreenikertoja jäljellä kymmenen. Siis 10? 10!!??