Asupaja: tukiopetusta

Niin... Kuten edellisestä käsityömerkinnästä fiksuimmat pystyivät päättelemään, viime sunnuntain ompelupaja kävi pahasti luonnolle. Nyt muutaman päivän etäisyydenoton jälkeen on ehkä hiukan toivoa saada aikaan edes hieman asiallisempi raportti tuosta kärsimysnäytelmästä.

Sunnuntain tavoitteena oli saada hihat ja kalvosimet paikoilleen ja jopa mitattua helma, jos hyvin kävisi. Joillekin kävikin. Minulle ei.
Hihat sain pykättyä kiinni hitaasti työllä ja vaivalla, mutta ha! Sain kuitenkin! Sen sijaan kalvosimet ottivat minusta niskalenkin ja veivät sata - nolla. Ne rypytykset nähkääs, ne rypytykset, ja laskokset ja muut sellaiset, joita minun sieluparkani ei kestä, ei niin yhtään. Hermot menee. Ja meni. Itkuksi pisti ja kesken jäi, joten tämä tumpelo päätyi opettajan luo tukiopetukseen, joka suoritettiin tiistaina.

Tässä ompelen hihaa. En kovasti tykännyt, ehkäpä siksi kuvakaan ei ole tarkka...

Tässä vielä riemua: Hihat on kiinni ommeltuina!

Ja tässä ne pirulaiset. Vihaan, vihaan! Älköön kukaan ikinä tulko mulle ehdottelemaan mitään kalvosimista!!

En voi kylliksi ylistää pajojemme opastajaa, sille naiselle on sitten jaettu kärsivällisyyttä oikein kauhakaupalla. Oman elämänsä kiireiden keskellä hän vielä jaksaa löytää aikaa tumpeloiden auttamiseen. Osaavissa käsissä kalvosimet hoituivat paikoilleen noin vartissa!?! Ompelukone lakkoili, joten esiin otettiin järeämmät aseet eli saumuri. On muuten nyt tosi sievät kalvosimet mulla!

Saumurikäsittelyä kalvosimille minua osaavimmissa käsissä.
Myös asuni helma saatiin tiistaina mallattua sopivalle pituudelle, ja koska en itse ompelukonetta omista, jäi kisa-asuni vielä opastajamme luo helman lyhennykseen, ennen kuin sitä käsin "pääsisin" viimeistelemään.
Juu, maltan tuskin odottaa...