tiistai 11. helmikuuta 2014

Taustoilla hektistä säätöä

Otetaan yhdeksän ihmistä ja kaivetaan kalentereita esiin. Aletaan etsiä mahdollisia yhteisiä aikoja lisäceilitreeneille.
Ei o helppoo, voitte uskoa.

Otetaan 17 ihmistä ja kysellään mielipiteitä, millaisen näköisenä tuleva kisa-asumme olisi kiva.
Mielipiteet vaihtelevat, voitte uskoa.

Tämä on jo lähes hupaisaa, miten koitamme itsellemme treeniaikoja keksiä ja säätää erilaisin vaihtoehtoversioin. Halua treenata joukkueessamme tuntuu olevan, mutta elämän realiteetit ei vaan nyt tunnu osuvan yksiin kaikkien halujemme kanssa. Ja sepä se on samalla myös jossain määrin raastavaa.

Omalla lailla hauskaa on myös kisa-asusäätömme. Kisa-asumestarimme on jaksanut tarjota meille kiitettävästi erilaisia vaihtoehtoja mekosta, mallista, helmasta, kankaista, koristeluista ja viitasta, ja projekti vaikuttaa edelleen lupaavalta. Ei käy kateeksi tekijää, kun joutuu ressukka koostamaan 17 hlön tykkäyksistä jonkun sopivan kompromissin. Uskon sen kuitenkin löytyvän ja olen edelleen positiivisen luottavainen lopputuloksen suhteen. Etenkin olen edelleen äärettömän iloinen, että tekijä löytyi täältä Suomen puolelta, ja voimme asiaan mielipiteitä sanoa ihan omalla suomen kielellämme. Takaraivossa kyllä kytee vielä pieni pelko, että mitä jos oma opettajamme rupeaakin olemaan jotain ihan eri mieltä tästä asusta. Sen verran tämä edelleen rassaa, en edelleenkään tahdo maksaa 250e asusta, josta en pidä. Sormeni ovat kainaloihin asti ristissä, ettei moiseen tilanteeseen päädytä...

Enemmän on ottanut päähän (haahaa..) kategoria peruukki. Ne *** peruukit. Ennen Krakovaa koitin niin kovasti saada myytyä omaa näkemystäni, että ei osteta peruukkeja ennen kuin on varma, että Krakovasta jatkoon pääsemme. Jäin vähemmistöön, ja reuhka oli hankittava. Ja ihan turhaan. Tammikuun tiivarilla kävi selväksi, että ostamamme koko pään peruukki ei enää käy, Lontooseen nutturaperuukit kehiin. Grrhh.... Tällaisen pienemmän nutturaperuukkiversion voisin muutoin jopa ajatella omistavani, mutta koska kaapissani on jo yksi ihan turha pakkoperuukki, mitä en koskaan edes halunnut, tällä toisella kierroksella mennään sitten lainaperuukilla. Kiitoskiitos, että sellaisen lainaan saan!! Värisävy ei ihan mätsää omaan päähäni, mutta aivan sama. Toista en osta. Ainakaan ennen kuin se eka on myyty. Anyone???

Saanko esitellä, peruukki nro 2: pieni nutturaperuukki.

Kisat lähestyvät ja asiat etenevät, mitä nyt tämä treenaamattomuus alkaa aiheuttaa ahdistusta ja epätoivoa. Tanssikaveri pelotteli eilen omalla kolme viikkoa kestäneellä flunssallaan. Kolme viikkoa!!?? Juu ei, ei käy!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ei mene ihan niinku Strömssöössä

Huokaus.

Meillä on mielestäni ollut ihan ok ja siedettävä suunnitelma Worldseihin, kun ottaa huomioon, että me kuitenkin olemme aikuisia lajin harrastajia. Suunnitelma oli, että Worlds-treenejä on kaksi kertaa viikossa. Yhteensä kylläkin vaan 1,5h mikä on kaiken kaikkiaan todella vähän. Worlds-tason kisoihin tuo on ihan naurettavan vähän, mutta on se silti kaksi kertaa viikossa.

Tai olisi jos homma skulaisi. Mutta kun ei. Emme ole enää kouluikäisiä teinejä, jotka voivat halutessaan omistaa lähes kaiken ylimääräisen aikansa harrastukselleen, ja joiden vanhemmat maksavat kaiken. Meillä on muutakin elämää. On töitä ja on velvoitteita ja on muitakin menoja. Viikossa on aikaa vain rajallinen määrä.
Ja sitten meilläkin on näitä pirskatin tauteja. Seuraus: ihan hyväkään suunnitelma ei sitten kumminkaan vaan toimi.

Viime viikolla ei treenattu kertaakaan. Tällä viikolla ei paljon paremmalta näytä, kun tauti alkoi kaataa meitä tanssijoita. Itse jätin jo tiistaisen jumpan ja torstain menon väliin ja olen nyt kolme päivää nysvännyt neljän seinän sisällä, mutta en minä tänäänkään vielä tanssia uskalla. Ja sekös ottaa päähän.

Ei me ny ihan putkeen juu ei.
Worldseihin tasan 10 viikkoa.



keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Fiksuja valintoja

Kun kukkarossa ja käyttötilillä on rahaa yhteensä n. 50e seuraavaan viikkoon, niin mitäs niillä rahoilla tehtäis?
Ostetaan ruokaa?
Maksetaan sähkölasku?
Näin varmaan niissä fiksuissa perheissä.

Minä sen sijaan kurkistin ruokakaappeihini ja arvelin ruoan riittävän, jätin laskun maksamatta ja pistän kyseiset rahat kahteen irkkutiivariin ja jumppatuntiin.

Sanoinhan pian jo noin vuosi sitten, kun tätä blogiani aloittelin ja sille nimeä mietin, että yksi mahdollisuus oli jotain huolettomaan heinäsirkkaan viittaavaa. Ai et uskonut vai?

"Heinäheinäsirkka, soitti viuluaan, tanssitunnilla hyppi, sinne tänne vaan...."

maanantai 27. tammikuuta 2014

Räpiköintiä

En voi kieltää, etteikö tämä alkuvuosi olisi ollut hankala. Kumilanka on ollut edelleen aika piukalla ja vaikeaa on ollut päästä mihinkään tahtiin missään tekemisessä. Edes aina niin ihanassa irkussa.

Olen aina tykännyt irkkutanssista mm. ihan vaan siksi, että se on ollut mielestäni todella hauskaa. Kivaa. Olen tykännyt kuin hullu puurosta. Aiemmin jo mainitsinkin, että jossain vaiheessa syksyä hauskuus hävisi. Vuodenvaihteen molemmin puolin sitten tuskaisesti mietin ja vatvoin mitä irkkutanssini kanssa tekisin. Mielessä jopa pääsi vilahtamaan, että pitäisikö lopettaa kokonaan, mutta moinen mielenhäiriö sentään kaikkosi aika lailla nopeaan. Lopulta tein tuon aiemmin mainitsemani päätöksen valita tänä keväänä ohjelmaani vain jotain, mitä juuri nyt ihan tositosi mahdottomasti haluan, tämän hetken mahdollisuuksieni mukaan. Näin ollen säännölliset viikkotunnit jäivät lähes kokonaan pois. Säännöllistä kalenterissani omien treenien osalta on lähinnä enää vain vaivaiset 1,5 tuntia viikossa kisaceilitreeniä, eli ei oikeastaan yhtään mitään aiempiin viikkotahteihin verrattuna. Voi miten kaipaan viikottaisia mukavatunnelmaisia raatamisia!

Säännöllisten viikkotuntien sijaan toivon nyt sitten vaihteeksi pääseväni eri tavoin "vierailevien opettajien" tunneille ja tiivareille, vaikka helppoa se ei juuri nyt ole. Vaihtelu virkistää ja toivon, että kadonnut hauskuuskin sitä myöten taas löytyisi. Sillä saralla ilmassa on pientä lupauksen tuntua, mutta toiveikkuutta päästän latistamaan pelkäämällä, että liian suuret odotukset aiheuttavatkin pettymystä. Äh että ihminen voi olla itselleen vaikea!

Tämän alkuvuoden parhaat treenit ovat olleet yhden sunnuntain kolmen tunnin kisaceilitreenit, jotka oma irlantilainen opettajamme tuli meille pitämään. Vanhaa kunnon tekemisen meininkiä mitä huomasin kaivanneeni. Rankkaa oli, mutta nautin suuresti, vaikka puutteistani tulinkin taas kerran tuskallisen tietoiseksi. Siitäkin huolimatta mielestäni tunnelma treeneissä oli positiivinen ja myönteinen ja kivaa oli. Opettajamme tulee uudelleen katsastamaan kisakuntomme maaliskuun alussa, ja ajatus tuosta viikonloppusta tuntuu mukavalta. Siitäkin huolimatta että pelkäänpä pahoin, että tuolloin tunnelma saattaa jo olla vähemmän mukava. Siinä vaiheessa kisoihin on n. 1,5 kuukautta, ja epäilen että stressi ja erilaiset kisaodotukset vs. realiteetit tulevat nostamaan rumaa päätään ja ikäviä tunteita pintaan. Harmi. Minun on vaikea tajuta ja hyväksyä, miksi treeneissä ei voisi olla hauskaa, vaikka treenattaisiinkin kovan tason kisoihin. Väittäisin, että hauskuus rentouttaa sopivasti, toisin kuin stressissä ja pelossa ja ahdistuksessa väkisin vääntäminen. Mene tiedä.

Erilaisia tiivareita ei ole vielä ollut kuin pari, joten on vaikea sanoa mitä tuleva mahdollisesti tuo tullessaan, tai pääsenkö edes ylipäätään millekään tiivareille, mutta ehkä nyt valitsemani valikoiva taktiikka toimii. Ainakin eilen oli oikein hyvä päivä. Sain viimein taas aikaiseksi jatkaa joulutauolla aloittamani trad.setin selättämistä muutaman videopätkän ja todella hajanaisten muistiinpanojen pohjalta. Oli haastetta, uskokaa pois. Olen varmasti tuijottanut niitä videopätkiä valehtelematta satoja kertoja koittaessani tajuta, mitä opettajamme jaloillansa oikein tekee ja mihin rytmiin. Voi graah! Kahden tunnin tahkoamisen jälkeen kun olin koittanut jalkojani opettajan menoon sovittaa, niin sentään hetkittäin tuntui että haa, toivoa on! Kyllä minä tämän vielä tulen hantlaamaan! Niihin tunnelmiin oli hyvä lopettaa ja lähteä ceilitreeneihin, joista niistäkin jäi kiva olo. Täydellisyyteen on vielä ah niin pitkä matka, mutta tuntui, että asia kuitenkin eteni, saatiin paljon aikaiseksi ja siitä jäi hyvä mieli. Olen nyt tuijotellut eilisen treenin videota uudestaan ja uudestaan ja haluaisin ceilitreeneihin jo tänään korjaamaan virheitäni ja parantamaan suoritustani! Harmillisesti seuraavaa ceilitreeniä pitää odottaa peräti perjantaihin asti, sinnehän on melkein ikuisuus! Ensi viikonloppua odotan muutenkin jo hurjasti, luvassa kahdet vierailevat tiivarit! On oikeastaan aika pelottavaa, miten kovasti haluan kaiken taas olevan kivaa. Liian suuret odotukset jnejne, en jaksaisi nyt millään mitään pettymyksiä.

Itseopiskelijan työvälineitä

Vastapainoa ja vaihtelua irkulle tuo myös aloittamani viikottainen ihan tavallinen perusjumppatunti, jolla olen käynyt, sykettä ja lihaskuntoa vuorotellen. Olen pitänyt suuresti, ja odotan tuota jokaviikkoista vaivaista kolmevarttista aina etukäteen kovasti. Se on ollut kivaa. Lisäksi päivätkin ovat pidenneet niin, että sunnuntain treeneihin pääsee jo polkemaan valoisaan aikaan, joten jospa tässä pian pääsisi rämpimään ylös tästä tahmasta, jossa olen alkuvuoden rahjustanut, jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuisi. Muuttuu se :).


torstai 23. tammikuuta 2014

Askeleen lähempänä Lontoota

Kisamatkajärjestelyni ja kisatunnelmani ovat kulkeneet jähmeästi kuin fillari pakkasilla. Lennot on varaamatta. Sopivan hotellin etsintä on näännyttävää puuhaa. Kisapassikuva- ja rekisteröintisäätö on vielä päällä. Treenejä on ihan liian vähän, mutta ei viikossa ole vapaita iltojakaan loputtomiin, eikä kukkarossa rahaakaan kaikkien ylimääräisten treenien maksamiseen. Uusi käsimatkalaukku sentään on, mutta sekin on vain siksi, ettei itse tarvinnut tehdä sen eteen yhtään mitään. En edes hoksannut että sellaista voisi pyytää, mutta joululahjaksi sellaisen silti sain, ja ihan pyytämättä (Kiitti äiskä <3!). Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan kuin ei olisi edes menossa mihinkään irkkutanssin maailmanmestaruuskilpailuihin. Hulttio.

Onneksi meillä sentään on tiimissämme aikaansaavia ihmisiä!

Kiitos heidän, hotelli löytyi ja olemme nyt majoituksen verran lähempänä kisoja! Ja kuin taikasauvan iskusta alkoi tekemättömien asioiden ahdistus vähetä ja Lontoo yhtäkkiä tuntua todelta.

Lontoo tapahtuu ja minä olen menossa sinne!


lauantai 18. tammikuuta 2014

Talviulkoliikuntaa ja sen seuraamuksia

Tiistaina 7.1. pyöräilin jumppaan ja vettä tuli kuin aisaa. Olin niiiin uitettua koiraa, etten muista koska viimeksi moista. Lähinnä huvitti.
Viikkoa myöhemmin, tiistaina 14.1. pyöräilin jumppaan, ja pakkasta oli ehkä jotain -15 kieppeillä. Vilu ei tullut, mutta renkaasta oli juuri edellisenä päivänä mennyt gummi. Jo toisen kerran tänä talvena. Grrh. Se ei huvittanut enää yhtään.

Talvi on siis viimeinkin tullut Turkuun, ja heti kerralla sellainen kunnollinen mistä tykkään, ja se on jopa kestänyt jo viikon verran eikä sen loppuakaan vielä lupailla. Hienoa! Edelleen pääsee erinomaisen hyvin pyöräilemään. Talvipyöräilyn riemut löysin Pirkanmaalla ollessani. Pakkanen ei ole minulle mikään erityisen suuri ongelma, liukkaus ja jää ja sohjo sitten sitäkin enemmän, silloin jää pyörä kotio. Pakkasella sen sijaan on todella hyvä pyöräillä. Pyörätiet eivät pääsääntöisesti ole liukasta jäärataa, vaan mukavasti pakkaslumen peittämiä. Mutta sitten siellä on sitä sepeliä. Mahdollisimman karkeaa sepeliä. Tottakai, ymmärrettävää ja hyvä niin, jotta jalankulkijat pysyvät pystyssä. Pyörälle ei sitten kuitenkaan ihan niin hyvä, kuten tässä tällä viikolla olen karvaasti saanut kokea. Minä tässä yritän pihistää rahamenoissani irkun eduksi ja Worldsien tarpeisiin, niin sitten pyöränhuolto syö kaiken. Grrh. Viikon sisään kahdet sisägummit ja kahdet ulkogummit, ja häränpyllyä budjeteille, vaikka pyöränhuoltosetä ihan pyytämättä antoi pienen alennuksenkin, säälistä varmaan, kun juuri kaksi päivää aikaisemmin olin edellisen kerran pankkikorttiani hälle heilutellut. Huokaus.

Pyörähuoltosetä näytti, mitä pyörängummistani löytyi. No sepelinpalahan se siellä!

Näiden pyörärikkojen takia on tullut harrastettua normaalia enemmän tavallista arki-/hyötyliikuntaa. Kumirikkojen seurauksena meni meinaan kävelyksi. Kävelin pyörärikon jälkeen treeneihin ja kävelin treeneistä kotiin. Kävelin seuraavana päivänä taas huoltoon hakemaan yhden pyörän ja viemään toisen, ja sitten parin päivän päästä vielä kävellen hakemaan sen toisenkin pyörän. Normitilanteessa neljän päivän sisään ihan liikaa kävelyä minun makuuni. Yleensä en erityisemmin pidä kävelystä, se on ihan liian hidasta ja rasittavaa ja hikistä ja saan siitä turhan usein penikkani kipeiksi, niin nytkin. Tällä kertaa yllättäen nämä talvikävelyt eivät kuitenkaan kummemmin harmittaneet, oli jopa ihan mukava kävellä. Elämme siis todellakin outoja aikoja, kun minä siedän sekä lenkkeilyä että kävelyä...? Silti, olen minä totaalisen koukussa fillariini. Asun ihan liian kaukana kaikesta silloin kun pyörällä ei liikkeelle pääse. Oi riemua nyt kun on taas fillari käytössä ja varastossa vielä toinenkin pyörä ehjänä, jos sepeli yhdestä pyörästä vielä kerran kumit hajottaa. Saisi kyllä olla jo hajottamatta.

Nyt talvellahan en lenkkipolulleni pääse. Talvella sen omistavat hiihtäjät, eikä siinä mitään, suon heille mieluusti sen ilon. Talvilenkkeilyvarustuksenikin on siinä määrin olematonta, että enpä tiedä keksisinkö edes mitä päälleni pistäisin jos lenkille haluaisin (!?). Tosin yksi tämän viikon kävelyistä meni jopa hölkäksikin, kun maanantaina kesken matkan se pyöränkumi hajosi ja jätin matkan varrella pyörän huoltoon, mutta tuntia oli ehdittävä pitämään. Oli se hyvä, että syksyllä tuli ne muutamat kerrat ihan juoksulenkillä käytyä, nyt pätkähölkkäämisen ansiosta myöhästyin vain n. kolme minuuttia, haa! Siitäkin huolimatta, että tuolloinen varustus ei todellakaan tukenut hölkkäilyä: raskaat talvikengät, pitkä raskas talvitakki, ja selässä ärsyttävästi hölskyvä reppu, eikä se pakkanenkaan hengästynyttä huohotustani mitenkään helpottanut...

Äsken tunnin kävelylenkki kauniissa pakkassäässä, seuraavaksi kuitenkin vastapainoa pakkaselle: Tänä iltana tropiikkiin!
Sisäliikuntamuotona mahdollisesti ankaraa joraamista :).

Kesähelledrinksut ja muut varusteet mukaan!

torstai 2. tammikuuta 2014

Päivän tulos: plus miinus nolla

Lenkillä. Joo, juoksinkin.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että nyt kun tiedän siihen pystyväni - jos vain suinkin haluan - niin on tää vaan yhtä 'mind over matter' -kamppailua. Ei niin millään viiteis... Voi sitä sisäisen maanittelun ja suostuttelun määrää: "älä ny iha vielä lopeta. Viimeksikin jaksoit ihan hyvin kaksi kierrosta. Oisha se ny vähä noloo lopettaa nyt jo..." jne.
Äh.

Kaksi ja puoli kierrosta viitsin. Oikein lempeällä asenteella lähes kolme, koska ensin juoksin n. puolet lenkistä, sitten taas tahkosin aukealla askeleita (Tammikuussa!!? Ihme talvi...) ja sitten vielä reilut kaksi kierrosta.

Palkkioksi leivoin itselleni kakun. Jota söin sitten kuin leipää.

Neljä palaa.