maanantai 22. syyskuuta 2014

Lenkillä...?

Viikonloppuna kahtena peräkkäisenä yönä näin unta että olen juoksulenkillä, enkä edes ollut siellä lainkaan vastentahtoisesti. En ihan tiedä onko tämä enemmän huvittavaa vai peräti pelottavaa, mutta ainakin se on jotain kertakaikkisen ennenkuulumatonta :)!
Nyt jännitetään, joskos tällä viikolla viimein pääsisi tanssimaan.
Prettypretty please!?

perjantai 19. syyskuuta 2014

Toipilastoimintaa ja turhautumista

Kohta jo kolme viikkoa pohkeen parantelua ilman tanssimista on ollut pitkä ja alkaa sattua päähän. Olin asettanut toiveeni kahden viikon toipilasaikaan ja että maanantaina olisin jo päässyt tanssimaan, mutta eipä sujunut tanssi vielä maanantaina. Vielä enemmän toivoin pystyväni tanssimaan keskiviikon ceilitreeneissä, mutta mitä kanssa. Tämäniltaisilta irkkutunneilta en odota enää mitään. Liekö pohje eilisestä pyöräilystä ja kevyestä kalliokiipeilystä kiukustunut, kun muka nyt huomauttelee hiukan. Mielessä pyörii kysymykset tyyliin mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Aloitinko kävelyt liian aikaisin? Liian myöhään? Entä venyttelyt? Liian aikaisin, liian myöhään, liian paljon, liian vähän, ihan muuten vaan totaalisen väärin väärällä tavalla väärää kohtaa?
Vanha ystävä vainoharhaisuus on tullut taas kylään.

Kävely siis sujuu edelleen käytännöllisesti katsoen kutakuinkin normaalisti. Varpailla pystyn seisomaan, kun paino on molemmilla jaloilla. Mutta että skippaamaan? Noup. Pohje ei kestä. Harmittaa, ihan mahottomasti. Mahtaako turhautumisestani kertoa jotain myös viime öinen uneni, jossa entiset tanssiopettajani kovasti suosittelivat minua osallistumaan jollekin "Flashdance-kurssille"...
??!! Heh, joo...
En kai vaan ole alitajuisesti jo alistumassa ajatukseen, että minun irkkutanssiharrastukseni oli nyt sit täsä :( ?

Merivesikylmähoitoa pohkeelle, 5.9. ja ilmalämpötila n. +20.

Reilut kaksi viikkoa tekemättä lähes mitään muuta kuin satunnaisia pyörälenkkejä ja syömällä ihan liikaa suklaata tietää myös sitä, että sitten kun (jos, alan jo epäillä...) pohje joskus vielä tanssimisen sallii, olen taas niin rapakunnossa, että en tule jaksamaan yhtään mitään. Keuhkot tulee taatusti pihalle heti ekojen skippien jälkeen. Voi itku ja kirous ja huokaus ja harmitus. Ja vielä toinenkin huokaus.

Jatkamme siis pyörälenkkejä.
Onneksi pidän pyöräilystä.
Onneksi on lupa edes pyöräillä.
Ja onneksi on ollut upeat syyssäät pyöräilylle.

Marjasyksy.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kuoppa :O!?

Kun oikein etsii, niin löytää hakemansa?

Tänä aamuna kun jalkojani ojentelin ja pohjettani katselin niin eikös vaan silmiini osunut omasta mielestäni ihan selkeä kuoppa pohkeessa! Pirskatti! Aiemman nettisurffailun perusteella olin ollut ymmärtävinäni että kuoppa = ei kovin hyvä, joten paniikki iski heti ja varasin ajan lekurille. Edelleenkään ei pohje muuten mitenkään kipeä ole, kävely vaan on klenkuttamista. Pyöräily lekurille ei sattunut, vaikka toki minä enemmän sillä terveellä jalalla puskin menemään.

No, diagnoosiksi tuli kuin tulikin 'revähdykseen viittaavaa' ja jo edellisessä postauksessa mainittu 'tennis leg' (tämä huvittaa minua edelleen :D). Ei kuitenkan mitään kovin suurta ja vakavaa. Paranemisennuste on hyvä, ehkä noin jotain viikon verran. Pyöräilylupa tuli heti, venyttelyjä, kävelyä lisää kun pystyy ja tanssia saa kun pääsee usean kerran peräkkäin varpaille ja alas eikä ole kipuja.

Lääkäri piti minua varmaan sellaisena luulosairaana, jotka ravaavat lekureissa ihan vaan huomiota hakemassa, koska ensin erehdyin omasta pohkeestani (oikeasti!!) ja sanoin että vika olisi pohkeen ulkosyrjässä, kunnes tajusin että sisäsyrjähän se olikin, hups... Uskomatonta... Mut hei, oikee, vasen, sisäsyrjä, ulkosyrjä, kuka näitä nyt aina erottaa! Ja kunnei siinä kerran ole kipua kertomassa kumpi syrjä se nyt oikeesti on! Nih!

Nyt sit vaan odotellaan.
En ole koskaan ollut erityisen hyvä enkä kärsivällinen odottelija.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Gasp!! Urheiluvamma :o!!

Johan tässä se seitsemän vuotta saatiinkin tanssia ilman mitään suurempia ongelmia ja loukkaantumisia. Mitä nyt jotain pienempää rasitusvammaa ja ihan vaan raatamisesta kipeytyneitä lihaksia. Eilen sitten tiivarilla kesken askeltreenin oikeessa pohkeessa tuntui sen verran iso 'krunts' että tuntui ihan siltä että tuo 'krunts' päästi kunnon, kuuluvan äänen. Ihan kuin jotain jotenkin muljahti pois normaalilta paikaltaan, kävi oman paikan vieressä ja palasi takaisin. Tai jotain. Kuten äärimmäisen tieteellisestä ongelmankuvailusta huomaatte, niin minullahan yhtään mitään kokemusta eikä tietotaitoa mistään urheiluvammoista ole. Mutta oletin, että oiskohan pohjelihas jotenkin revähtänyt. Tai jotain.
Grrh... :/

Lopputiivari meni pääsääntöisesti katsojana, koska jalalle ei oikein painoa enää pystynyt laskea ja kävelykin oli pelkkää klenkkaamista. Melkein... Ei vaan malta... Vasemmalla jalalla seisten pystyi mokomalla, turhalla oikealla raajalla silti kokeilla hiukan rolleja ja backtreblejä. Ei siis voinut - ei voinut! - käydä kovin pahasti! Eihän!?

Kateellinen sivustakatselija kuvaa ajankulukseen, kun muut 
pääsee tekemään trebletreeniä...

Nykyäänhän kaikki tekevät netin ihmemaailman avulla omat diagnoosit ennen kuin lääkärille lähtevät, joten katsotaanpa, pohjelihaksen revähdys?
Vaihtoehtoja löytyy: kramppi/kouristus, venähdys, revähdys, repeämä...
- venähdys: ...voi nousta pieni mustelma... jotakin on mennyt rikki... kosketteluarka... lihaksen liikuttelu käy kipeää.
- revähdys: ...osa lihassäikeistä on poikki... vamma-alueella yleensä mustelma ... kipu ja liikerajoitus on pahempi kuin venähdysvammassa (no ei kai...paitsi ou nou: "...jos revähdys on vuotanut ns. sisään, eli näkyvää mustelmaakaan ei tule.").
- repeämä:  lihas on poikki... vamma-alueella todetaan kuoppa ja kookas mustelma. Lihasta ei voi käyttää (no kääk!! Ei kuoppaa eikä isoa mustelmaa, huraa!).
- tenniskyynärpään pikkuveli tennispohje (hehe) ... yleensä kun treeniä on kestänyt tunnin verran (njoo, alkulämppien ja -treenien jälkeen ehkä tunti ehdittiin mennä...)
- vaiva etenkin juoksijoilla... (No niin, juokseminen! Olisihan se nyt pitänyt tietää, ettei mokomasta ole muuta kuin harmia!!)
- venyttely, kuntoutus, kevyt (lajinmukainen)liikunta heti kun kipu sallii, parin vrk:n kuluttua. (Kertoisko joku mulle, mitä irkussa voi lukea kevyeksi lajinmukaiseksi treeniksi?)
- uusiutuu helposti (jupinaa... :/)

Onko tuo hiukan tummempi piste tulkittavissa mustelmaksi...? 
Erottaako sitä edes kukaan muu kuin minä :D.

Nyt vuorokautta myöhemmin rohkenen sallia itseni olettaa, että mitään järkkykamalaa ei ole tapahtunut. Olen kallistumassa omadiagnoosiin "venähdys", paranevat muutamassa päivässä, toipumisaika noin 1-2 viikkoa. Pohje ei ole nytkään muuten erityisemmin kipeä, ei vaan kestä normaalisti painoa eikä kävelyä. Venyttely ei satu oikeestaan kovin paljon enempää kuin ennenkään rasittuneita pohkeitani venytellessäni. Joten eiköhän tää tästä, kunhan säikyttelee, mokoma... (kuuluisia viimeisiä sanoja?)

Vammasta huolimatta eilinen tiivari jäi silti selkeästi plussalle: mulla on nyt valmiina takataskussa intermediate slipariin lead ja askel, jos ikinä sille tasolle pääsen ja rohkenen - ja jos koskaan uskallan oikeasti alkaa treenata ja myös opin bicyclen... Irkkutanssin yksi ihanuuksista: aina löytyy uusia haasteita, jos niin vain haluaa :).

Siis näin. Helppoa kun sen osaa.

Tämä viikko siis pakkolepoa, pysy poissa tanssisaleista ja lenkkipoluilta!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ryhtiliike aka Liioitteluyhdistyksestä, päivää

Tämä kesä on ollut mielenkiintoisen kolmijakoinen sää-ääri-ilmiöineen. Kesäkuussa oli julmetun kylmää, heinäkuussa oli huikeaa hellettä, nyt elokuussa sitten näköjään lähinnä sataa ja ukkostaa, päivästä toiseen. Sääilmiöiden takana on hyvä piileksiä ja selitellä niillä vähäisiä liikuntasuorituksiaan. Mutta kun kisoihin on aikaa taas mitättömät kolme kuukautta, alkaa pienet ryhtiiikkeet tuntua tarpeelliselta. On se kumma, kun ei sitä liikuntaa saa suoritettua tasaisen säännöllisesti ympäri vuoden, vaan aina se menee jossain vaiheessa lusmuiluksi, ja sitten kun tarpeeksi alkaa harmittaa ja nolottaa ja tulevat kisat lähetä, niin homma menee liioitteluksi.
Viime viikonloppuna kiersin lenkkipolun kertaalleen ja hetihän se taas etureisissä tuntui, joten kun sunnuntaina oli kesäisen kaunis ja lämmin päivä tein mukavan 2½ tunnin palauttavan fillarilenkin, johon sisältyi myös uimarannalla kahlaamista ja kipeiden päkiöiden hierontaa karheassa rantahiekassa. Ah! Ihanan leppoisaa ja rentouttavaa kesän viimeisten päivien tunnelmaa!
Eilen taasen vähemmän sateisen välipäivän huumassa pistin itseni lenkkipolulle. Hyvänä alkulämmittelynä toimi ensin reilun tunnin trad.settini askeltreenit olohuoneessa, sitten kiersin (hölkäten!!) lenkkipolkuni 3½ kertaa, ja lopuksi kotona vielä kaupan päällisiksi lihaskuntoliikkeitä. Olinhan minä tietysti tyytyväinen uurastukseeni, mutta tiesin kyllä mitä odotella...

Ensiapua.

Niiiiin raato... Notta liioitteluyhdistyksestä päivää...

Nyt taas koskee reisiin ja koskee vatsaan ja koskee käsivarsiin ja jalatkin on kolmesta kohtaa hiertyneet rikki. Olin nimittäin kuvitellut jo tietäväni mihin kohtaan jalkoja teipit tulisi laittaa estämään kenkien hiertämistä, vaan ei. Aivan käsittämätöntä, miten voi aina löytyä uusia paikkoja, joista kengät hankaa ja puristaa!

Nyt pitäisi tehdä hankala päätös. Ensi sunnuntaina heti aamupäivästä on Helsingissä irkkutiivari, mutta mutta, edeltävälle päivälle eli lauantaille olisi tarjolla vanhaa rakasta lajiani pesäpalloa! Se vaan, että kun sen pesismailan varressa riehuu nykyään vain kerran vuodessa, niin itseni tuntien sen tietää että seuraavana päivänä pelkkä kävely on yhtä tuskaa, tanssimisesta nyt puhumattakaan. Voi näitä elämän suuria valintoja...


maanantai 18. elokuuta 2014

Mitä Lontoon jälkeen?

Ohi siis on, irkkutanssiharrastukseni supervuosi, noin toukokuusta 2013 huhtikuun loppuun 2014. Nordic Feis, Krakovan EM-kisat ja mannereuroopan Feis, yhdistyksemme oma näytös ja irlantilaisen tanssin MM-kisat Lontoossa. Lontoon jälkeen oli kieltämättä hiukan tyhjä olo ja ilmaan jäi roikkumaan kysymys jatkosta. Onko Lontoon jälkeen elämää? No, elämää kyllä, irkkutanssielämä sen sijaan oli kesän ajan pienellä lomanpoikasella, ainakin kisatreenien suhteen. Täysin ilman irkkua ei sentään voi olla.


Mitä tämä lähes vuoden kestänyt kisaprojekti sitten mahdollisesti antoi, mitä otti?
Ainakin vuosi on vienyt paitsi tuhottomasti aikaa, niin myös tuhottomasti rahaa. Henkilökohtainen konkurssi on täällä. Pinnaa kiristi pahasti erinäiset käsityöt sekä etenkin molemmat "uusi kisa-asu" episodit, vaikka etenkin viimeisimpään lopputulokseen olenkin kovin tyytyväinen. Lajissa on myös edelleen aspekteja, joita ilman olisin ilolla (peruukit! otsatukkakummut! Graah!!). Treeneissä taasen oli hetkensä, jolloin mielessä käväisi, että onko tämä muka kaiken tämän arvoista. Toisaalta, ne ahaa-hetket, kun joku juttu napsahti kohdalleen olivat ah! niin upeita. Kaikki viime vuoden treenaaminen on toisaalta ollut hyvinkin antoisaa. Olen tehnyt asioita, joita en ikinä olisi uskonut tekeväni (lenkkeily!) tai joita en ole koskaan edes osannut kuvitella kenties tekeväni (maailmanmestaruuskisat!?). Aikalailla absurdi oli hetki, kun tajuntaan iski jonkun kommentti, että mehän olemme maajoukkue-edustajia, edustamme Suomea Maailmanmestaruustason (urheilu)kilpailuissa. Minä, urheilija, maailmanmestaruuskisat? Hehehehehe... Yhtälö, joka edelleen herättää hilpeyttä. Sillä toisin kuin tanssimisesta ehkä yleensä ajatellaan, niin irkkutanssi on kyllä urheilua!

Jossain vaiheessa alkoi kaivertaa, kun kaikki aika ja raha tuntui menevän lähinnä vaan ceiliin. Jossain vaiheessa kevättä tuli suunnaton ikävä soolotreeneihin. Alkoi olla liian vaivalloista koittaa yhdistää sekä soolo- että ceilitreenit, joten soolotreenit saivat jäädä pääsääntöisesti tauolle. Maaliskuussa pääsin sentään osallistumaan entisten opettajieni tiivareille, mutta ekoja kertoja Lontoon jälkeen kun sooloihin muka palailin, oli aika shokeeraavaa tajuta, ettei enää pysy vanhassa reelissä edes tahdissa. Sliparin askeleet olivat kadonneet muistista tyystin minne lie. Kevätpuolella aikalailla tappiotunnelmissa siis, mitä sooloihin tulee. Kaiken kaikkiaan, vuoden saldo on plussaa ja miinusta, kuten niin monessa muussakin asiassa elämässä. Plussapuoli kuitenkin voittaa. En kadu viime vuotta, sen huonoista puolista huolimatta. Mutta ryhtyisinkö siihen uudestaan? No toki!


Kesäkuun alussa ceilitiimimme teki päätöksen jatkamisesta, tähtäimessä mannereuroopan EM-kisat ja MM-karsinta sekä mannereuroopan Feis Haagissa 22.-23.11.2014. Tavoitteeksi sopisi viime vuoden sijoituksen ja oman suorituksen parantaminen, mutta olen aika skeptinen, koska treenikertoja on tässä vaiheessa alla huikeat yksi. Muutoinkin kesä on mennyt pitkälti ihmetellessä mitä tässä oikein lopulta tekisi. Kisatako sooloilla vai ei? Kesän huvetesssa hupeni alati kiihtyvällä tahdilla myös treeniaika. Soolokisaamiseni roikkui ilmassa perjantaihin asti, jolloin lopulta päätökseni taisin tehdä. Kuten sanoin, tappiotunnelmaa, alla todella vähän treeniä, joten onko mitään mieltä mennä kisoihin säheltämään? No, ei varmaan ole - mutta menenpä silti :). Jos päästetään. On se kaikesta huolimatta vaan niin kivaa, ja kuitenkin vaan kutkuttaa katsoa, mihin omat rahkeet riittävät.

Aikaa on enää vähän, kolme kuukautta, ja ceilitreenit ovat kuitenkin etusijalla, joten saa nähdä kuinka käy. Uusia/uudehkoja askeleita on kolmessa tanssissa sekä uusi (minulle), vaikea (minulle) trad.set. Vanhat reel ja slipari ovat niin huonolla mallilla että hävettää, ja olen kovin epäileväinen saanko niitä edes viime syksyn tasolle, saatika sitten paremmiksi. Vanhojen kisatanssien uudelleen lämmittelyn luulisi olevan helppoa, mutta osasyy epäilyyn on huonompi motivaatio niiden treenaamiseen. Vuoden kun on yksiä askeleita jankannut, alkaa olla hieman puuduttavaa alkaa taas tahkota samoja. Vielä suurempi ongelma on varmaan omien korvien väli. Sitä odottaa itseltään, että vanhojen askelten tulisi mennä nyt vuotta myöhemmin paljon paljon paremmin, vähänkö noloa kun näin ei ole. Epäonnistuminen ei ole koskaan kivaa.


Olen myös miettinyt mitä tälle blogilleni jatkossa tapahtuu. Aika hiljaista kesällä on ollut, kuten olette ehkä huomanneet. Vuosi on uusi ja kisat on uudet, mutta tanssit ja treenit jatkuvat kuten ennen ja näin ollen myös blogimerkinnät todennäköisesti toistavat itseään. Ei kuulosta kovin mielenkiintoiselta, minun mielestäni, mutta toisaalta, eipä kukaan tätä blogia kirjoittamaan pakota jos liian tylsäksi menee. Saatanpa silti ihan vaikka vaan itselleni myös tämän vuoden irkkuvaiheistani jotain muistoksi kirjoitella.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Lenkkipolulla vilvoittelemassa

Kesäkuun kurjan kylmää keliä on heinäkuu nyt hyvitellyt jo useammankin viikon, eikä loppua näy. Hellettä hellettä! Jatkuvasti, päivästä toiseen, ei armoa.
En valita. (Lääh!) En valita! (Phuuh!) Kesällä saa olla kesä ja talvella talvi, nih! En valita! (unghmhnnn...) 

Lauantaina päivittelin irkkutanssiystävälleni kaupungin kadulla tahkoavia lenkkeilijöitä, hyvä ihme miten ne viitsii ja jaksaa, näillä helteillä, +30! Hulluja!

Sulkutuomion saanut kauppa myy varastojaan tyhjäksi alehinnoin, ja huraa! Viime viikolla löysin itselleni korvikkeet hajonneiden lenkkitossujen tilalle. Oi onnea! Mieli teki heti polulle kokeilemaan, etteivät vaan hiertäisi nämäkin kengät. Mutta kun nämä helteet. Kunhan vähän hellittäisi, niin voisi mennä kokeilemaan ilman että tarvii pelätä tuupertuvansa sinne polulle...

Uudet!

Vaan eipä helteet hellitä. Kämppäni tämän kesän lämpöennätys meni tänään rikki. Iltapäivällä kämpässä +32 astetta. Jee jee. Alkoi olla sisällä jo siinä määrin tukalaa, että tuntui oikein hyvältä ajatukselta lähteä ulos lenkkipolulle vähän vilvoittelemaan. Uudet kengät siis testiajoon, testissä kävelyä, hölkkää ja uusia heavy jig -askeleita.

Helle syö naista: Jalka ei nouse, nilkka ei oikene ja sivukeno on komia. 
Huomioi erityisesti myös tulipunainen naama :D.

En ymmärrä mistä voi johtua, että tuntui niin ei-pahalta (selätin Mäen!!), vaikka mitään lenkkeilyä ole tehty yli kuukauteen. Lepo tehnyt tehtävänsä? "Lihakset"(??) lämpiävät ihan itsekseen näissä helteissä? Ei ymmärrä.

Kotona oli lämpötila laskenut puolentoista tunnin aikana huikeat 1,5 astetta. Kyllä tää tästä...

Klo 23:20, suunta edelleen alaspäin. Sisälämpötila enää vain +30.

Iltalenkin testitulokset:
- Lenkkipolulla on viileämpää kuin sisällä. Ainakin kävelyvauhdissa.
- 2,5 dl vesipullo on aika vähän vettä 1,5 tunnin lenkillä/askeltreenillä.
- Uudet askeleet ei tod. vielä muistissa, eikä etenkään lihasmuistissa jaloissa. Tekemistä riittää.
Mutta hei:
- Ei rakkoja!

Heti on kengän kärjet merkattu: 
stamp-toe-hop, treble-hop-back-toe, treble-hop-back-toe!

Testisuoritus hyväksytty arvosanalla "hyvä".
Jee!